Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto antaa hyvän osaamisperustan lähijohtamiseen. Koulutusohjelmassa saat valmennusta oman lähiesihenkilötyösi kehittämiseen ja kokemuksien jakamiseen muiden samassa roolissa toimivien kanssa. Pääset osoittamaan esihenkilötaitojesi osaamisen käytännön työtehtävissä ja saat virallisen tutkintotodistuksen osaamisestasi.
Kenelle tutkinto sopii?
Koulutukseen valinta edellyttää mahdollisuutta tehdä esihenkilötehtäviä koulutuksen aikana
Mikäli et hakuhetkellä toimi esihenkilötyössä, keskustele ensin työpaikallasi, miten sinulla olisi mahdollista perehtyä ja tehdä esihenkilötyöhön liittyviä työtehtäviä, kehittää johtamisosaamistasi sekä osoittaa osaamisesi näytöin työpaikallasi koulutuksen aikana. Kirjoita hakemukseesi, että olet keskustellut koulutukseen hakemisesta työpaikallasi.
Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto soveltuu lähiesihenkilötehtävissä aloittaville ja niissä jo työskenteleville - esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä, työnjohtajana tai työryhmänsä vetäjänä toimiville ja näissä tehtävissä sijaisena toimiville - ja jotka ovat kiinnostuneita kehittämään esihenkilöosaamistaan ja suorittamaan lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon.
Tutustu myös muihin johtamisen tutkintoihin Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto ja Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto.
“Suurin anti ja oppiminen tapahtui minun oman itseni kanssa, koulutus muutti ja todella avarsi näkemyksiäni, ikään kuin tarkastelin omaa tekemistä sivusta katsojana ja mietin asioita hoitaessa "pystynkö tekemään tämän toisin" tai "pystynkö hoitamaan tämän paremmin" ja kyllä usein vastaus oli kyllä.”
“Olen oppinut aika paljon suunnittelemisen tärkeydestä, priorisoinnista, ajan hallinnasta sekä omista vahvuuksista ja heikkouksista viimeisen vuoden aikana. Semmoisia arkea helpottavia juttuja.”
“Työni tehostui, sain enemmän irti itsestäni, sekä entisestään hyvä ilmapiiri työyhteisössä tiivistyi; minusta on tullut helpommin lähestyttävä, keskusteleva ja avoimempi. Nämä siis työkavereiden kommentteja ja voin kyllä itsekin niihin yhtyä.”
“Mielestäni minulla on nyt langat hyvin käsissä ja osaan lähteä hoitamaan tilanteita yksi kerrallaan järjestelmällisesti ja rauhassa, kun minulla ennen oli sata rautaa tulessa ja hoitelin hommia vähän sieltä, vähän täältä.“
“Suurimman kehittymisen koen ns. tietotaito-puolella, käytiin läpi lakiasioita, työvuorosuunnittelua ynnä lukujen tulkintaa.”
“Parhaaksi anniksi koin vertaistuen ja kokemusten sekä käytäntöjen jakamisen kollegoiden kanssa.”
Miten osallistujat ovat hyötyneet tutkinnon suorittamisesta?
Tutkinnon suorittajat kertovat saavansa hyötyä esim.
- Päivittäisjohtamisen ja lähijohtamisen kehittämiseen sekä kokonaiskuvan kirkastamiseen
- Tiimin johtamiseen sekä työn ohjaamiseen ja organisointiin
- Esihenkilötyön haastavien tilanteiden kohtaamiseen
- Työnantajan oikeuksien ja velvoitteiden tuntemiseen työlainsäädännön näkökulmasta
- Esihenkilötyössä tarvittaviin viestintä- ja vuorovaikutustaitoihin
Lisäksi valinnaiset tutkinnon osat suorittamalla on päästy syventämään omaa osaamista esim. asiakassuhteiden hoitamisessa, toiminnan kannattavuuden hallinnassa, henkilöstötyössä ja toiminnan kehittämistyössä.
Mistä tutkinto muodostuu ja miten se suoritetaan?
Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta tutkinnon osasta sekä kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta. Myös yksittäisten tutkinnon osien suorittaminen on mahdollista.
Pakollinen tutkinnon osa
- Lähiesihenkilönä toimiminen
Valinnaiset tutkinnon osat, joista valitset kaksi
- Asiakassuhteiden hoito
- Toiminnan kannattavuus
- Henkilöstötyö
- Kehittämissuunnitelma
- Tutkinnon osa tai osia toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta
Tutustu lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon perusteisiin täältä
Koulutus on mahdollista aloittaa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan joustavasti ympäri vuoden.
Koulutus koostuu yksilöllisesti sovituista koulutuspäivistä, verkko-oppimisesta, ohjatusta etätyöskentelystä ja työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Osallistujien käytössä on Moodle-pohjainen verkko-oppimisympäristö (Taitoforum).
Koulutuspäivät sovitaan opiskelijan tarpeiden mukaan, ja niitä on enintään 10 koulutuksen aikana. Kaikki koulutuspäivät toteutetaan pääsääntöisesti etäopetuksena verkon välityksellä.
Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto suoritetaan osoittamalla oma ammattitaito käytännön työtehtävissä omalla työpaikalla koulutuksen aikana.
Koko lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon suorittaminen kestää yleensä noin vuoden.
Lue lisää ammatillisista tutkinnoista täältä.
Tutkinnon suorittaminen
Koko lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon suorittaminen kestää yleensä noin vuoden.
Kaikki koulutuspäivät toteutetaan pääsääntöisesti etäopetuksena verkon välityksellä. Joitakin koulutuspäiviä tarjotaan myös lähiopetuspäivinä noin kerran lukukaudessa.
Mahdollisuus kansainväliseen Erasmus-vaihtoon
Taitotalo on mukana Erasmus+-ohjelmassa, joka antaa mahdollisuuden työssäoppimisjaksoon ulkomailla. Kiinnostuneet lähtevät yleensä noin 2 viikon jaksolle ulkomaille koulutuksen aikana tai koulutuksen päätteeksi.
Lue lisää täältä.
Koulutusmuoto
Koulutus on mahdollista suorittaa joko oppisopimuskoulutuksena tai omaehtoisena koulutuksena.
Oppisopimus on työelämälähtöinen koulutusmuoto, jossa suurin osa tarvittavasta ammatillisesta osaamisesta hankitaan tekemällä työtä omalla työpaikalla. Oppisopimuskoulutus sisältää työelämässä oppimista omalla työpaikalla, lähiopetusta sekä verkko-opintoja. Oppisopimuskoulutuksen edellytyksenä on, että opiskelijaksi hakeutuvalla on jo valmiiksi sovittuna alalle soveltuva työpaikka, jossa oppisopimuskoulutuksen voi toteuttaa. Lue lisää oppisopimuskoulutuksesta.
Omaehtoinen koulutus voi olla joko päätoimista tai sivutoimista ja se soveltuu niin työssäkäyvälle kuin työttömällekin. Omaehtoinen koulutus sisältää lähiopetusta, verkko-opintoja sekä koulutus- tai oppisopimuksella toteutettavia työelämäjaksoja. Päätoiminen opiskelija voi hakea Kelan opintotukea. Työttömien työnhakijoiden kannattaa olla yhteydessä omaan TE-toimistoon ja sopia mahdollisuudesta opiskella työttömyystuella. Sivutoimisen opiskelu mahdollistaa työssäkäynnin opintojen ohella. Lue lisää omaehtoisesta koulutuksesta.