Haluaisitko toimia oppilaan ja oppimisen ohjaajana monipuolisessa eri-ikäisten oppijoiden toimintaympäristössä? Tuntuuko avustaminen luonnolliselta? Haluatko ohjata leikkiä, liikuntaa, kuvataidetta? Koulunkäynnin ohjaajana pääset tekemään tätä kaikkea!
Koulunkäynnin sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajana osallistut eri-ikäisten ihmisten kasvatuksen ja toimintakyvyn tukemiseen ja ohjaamiseen. Edistät oppimista yhdessä opettajan ja muun opetushenkilöstön kanssa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksessa osaat työskennellä itsenäisesti ja suunnitelmallisesti.
Kenelle tutkinto sopii?
Koulutus on suunnattu työttömille ja työttömyysuhan alaisille työllisyyspalveluiden asiakkaille, joilla on koulunkäyntiavustajan tai koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan työtä vastaavaa kokemusta tai kiinnostus alalla työskentelyyn. Hakijaksi soveltuvat myös opintonsa keskeyttäneet, jotka haluavat täydentää tutkintoaan.
Koulutuksessa vaaditaan B1.1 kielitaidon tasoa. Suomi toisena kielenä -toteutuksessa vaadittu kielitaito on A2.2.
Hakijan tulee olla terveydeltään alalle soveltuva (SORA-lainsäädäntö), ja hänellä tulee olla moitteeton rikosrekisteri. Hakijan tulee olla suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän.
Valmistuttuasi osaat toimia erilaisissa kasvatus-, opetus- ja ohjausalan toimintaympäristöissä (muun muassa esiopetus, perusopetus, iltapäiväkerho, erityisopetus, toinen aste, vapaa-ajantoiminta). Toimit kasvattajana ja ohjaajana työyhteisössä ja edistät yhteisöllisyyttä ja ammatillista vuorovaikutusta. Sinun tulee noudattaa työssäsi eettisiä periaatteita sekä työtä ohjaavia säädöksiä ja asiakirjoja.
Valinnat
Hakuaika 6.5.2026 asti. Valinnat koulutukseen tehdään hakemusten, kielitestin ja haastattelujen perusteella, joten täytä hakemuksesi huolella ja kirjoita perustelut koulutukseen hakeutumiselle. Osa hakijoista kutsutaan sähköpostitse suomen kielen testiin 26.5.2026 ja haastatteluun 8.-11.6.2026 osoitteessa Taitotalo, Valimotie 8, 00380 Helsinki.
Koulutukseen voidaan valita hakija, jolla on vaadittavan kielitaitotason (vähintään A2.2. tai B1.1) ja perusopetuksen oppimäärän lisäksi opiskeluvalmiudet tietotekniikassa sekä mahdollisuus käyttää tietokonetta ja osallistua verkko-opetukseen. Lisäksi koulutukseen valittavalla henkilöllä on oltava valmius suorittaa työssäoppimisen jaksoja pääkaupunkiseudulla suunnitellusti. Hakijan tulee myös osoittaa valmiutensa työskennellä monimuotoisissa ja monikulttuurisissa ympäristöissä.
Tieto opiskelijavalinnasta ilmoitetaan valintapäätöksellä hakijoille mahdollisimman pian opiskelijavalinnan jälkeen. Helsingin työllisyyspalvelut tekee lopullisen päätöksen opiskelijavalinnoista oppilaitoksen tekemän ehdotuksen pohjalta.
Hakijan tulee täyttää koulutuksen yleiset ja koulutukselle erikseen asetetut muut pääsyvaatimukset (Laki työvoimapalveluiden järjestämisestä 63 § , Valtioneuvoston asetus julkisista työvoimapalveluista 7 §) hakuajan päättymiseen mennessä.
Hakeminen
Hae koulutukseen täyttämällä sähköinen hakemus osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi viimeistään 6.5.2026. Vaihtoehtoisesti voit jättää hakuaikana paperihakemuksen työvoimaviranomaisen toimipisteeseen (paperihakemuslomake:www.suomi.fi , hakusanakeha20e1. Koulutusnumero 26056077 tai 26056093). Hakemus tulee jättää henkilökohtaisesti.
Koulutushakemus on sitova, eikä sitä voi perua ilman pätevää syytä. Jättämällä koulutushakemuksen sitoudut osallistumaan koulutuksen valintatilaisuuteen ja aloittamaan koulutuksen, mikäli tulet siihen valituksi. Mikäli perut hakemuksen, et osallistu koulutuksen valintatilaisuuteen, tai et aloita koulutusta, työvoimaviranomainen selvittää oikeutesi työttömyysetuuteen (TTL 2 a luku 9 § 7 a-7 b sekä 2 a luku 10 §).
Koulutuksen aikaiset etuudet
Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille työllisyyspalveluiden asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa. Koulutuksen ajalta voidaan maksaa työttömyysetuutta (mahdollisesti korotettuna) ja kulukorvausta.
Tutkinnon rakenne
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto koostuu 150 osaamispisteestä.
Kaikille pakollinen yhteinen tutkinnon osa, 20 osp
- Ammatillinen toiminta ja työelämäosaaminen kasvatus- ja ohjausalalla
Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisalan pakolliset opinnot, 110 osp
- Oppijan ja oppimisen ohjaus, 40 osp
- Tuen tarpeeseen vastaaminen oppimisen ja ohjauksen ympäristöissä, 40 osp
- Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, 30 osp tai Koulunkäynnin ja opiskelun ohjaus ja tuki, 30osp
Valinnaiset tutkinnon osat, 20 osp
- Kulttuurinen moninaisuus kasvatus- ja ohjaustyössä, 20 osp
- Draamailmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa, 10 osp
- Kuvallisen ilmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa, 10 osp
- Suomen kielen lukemisen ja kirjoittamisen perustaitojen ohjaus, 10 osp
Tutkinnon suorittanut osaa toimia erilaisissa kasvatus-, opetus- ja ohjausalan toimintaympäristöissä. Hän toimii kasvattajana ja ohjaajana työyhteisössään ja edistää yhteisöllisyyttä ja ammatillista vuorovaikutusta.
Tutkintokoulutus
Hakeutumisvaiheessa tutkintoon hakeutujan ammattitaito arvioidaan yksilöllisesti ja arvioinnin pohjalta laaditaan yhdessä hakijan ja työpaikan kanssa suunnitelmat tarvittavan ammattitaidon hankkimiseksi ja tutkinnon suorittamiseksi.
Koulutus on kokopäiväistä opiskelua, ja se koostuu lähiopetuksesta, itsenäisestä opiskelusta sekä työssäoppimisjaksoista. Opiskelu on yhteistoiminnallista oppimista. Opinnoissa painottuu positiivinen pedagogiikka ja digitaalisuus. Opiskelijan tulee siten suhtautua avoimesti uuden oppimiseen.
Tutkintotodistuksen saaminen edellyttää, että opiskelija osoittaa hallitsevansa tutkinnon perusteiden mukaisen ammattitaidon sitä vastaavissa työtehtävissä. Ammatillisen osaamisen arviointiin osallistuvat työelämän ja oppilaitoksen edustajat sekä opiskelija itse.
Koulutus kestää keskimäärin noin 10 kuukautta.
Osallistumisehdot
- Koulutus on suunnattu työttömille ja työttömyysuhan alaisille hakijoille.
- Hakijalla tulee olla riittävä suomen kielen taito, kielitaitovaatimus A2.2. tai B1.1.
- Hakijan tulee olla terveydeltään alalle soveltuva ja lisäksi on oltava moitteeton rikosrekisteri. Tutustu SORA-lainsäädäntöön.
- Hakijan tulee osallistua haastatteluun ja tarvittaessa suomen kielen testiin.
- Aiempi kokemus alalta katsotaan eduksi.
- Valmiudet toimia digitaalisessa oppimisympäristössä.
Voit tutustua OKM:n videoihin tästä linkistä. Saat lisätietoa Näytöistä.
Opiskelijamaksu
- työvoimakoulutus on opiskelijalle maksuton
Opetus
Koulutuspäivät pidetään Helsingin Pitäjänmäen toimipisteessä, Valimotie 8. Lähiopetus tapahtuu pääsääntöisesti klo 9-15 välillä. Kun opiskelet työpaikalla, noudatat työpaikan työaikoja. Työtä voi olla myös iltaisin.
Työssäoppimisjaksot ovat 7.9.-9.10.2026, 16.11.-22.12.2026 ja 25.1.-12.3.2027 ja 12.4.-28.5.2027.
Koulutuksessa on lomat 12.-16.10.2026, 23.12.2026-6.1.2027 ja 22.-26.2.2027. Muita lomia ei ole mahdollista pitää.
Lisätietoja
Koulutuksen sisällöstä ja toteutuksesta lisätietoja antavat kouluttaja Minna Puukka-Garcia, 050 5278 759, minna.puukka-garcia@taitotalo.fi ja Mari Fromholtz, 050 4796 154, mari.fromholtz@taitotalo.fi.
Tutkinnon suorittaminen
Koulutus kestää keskimäärin noin 10 kuukautta.
Opetus
Koulutuspäivät pidetään Helsingin Pitäjänmäen toimipisteessä, Valimotie 8. Lähiopetus tapahtuu pääsääntöisesti klo 9-15 välillä. Kun opiskelet työpaikalla, noudatat työpaikan työaikoja. Työtä voi olla myös iltaisin.
Taitotalossa sinua kannustetaan ja ohjataan myös kohti korkeakouluopintoja
Ammatillisen tutkinnon suorittaminen antaa yleisen hakukelpoisuuden korkeakouluihin. Samalla saat hyvän ammatillisen osaamisen pohjan, jonka kehittämistä voit jatkaa korkeakouluissa.
Sinua tuetaan valmistautumisessa korkeakoulujen yhteishaun todistusvalintaan ja valintakokeisiin. Tapaat opinto-ohjaajan säännöllisesti ohjauksen merkeissä ja saat lisää korkeakouluvalmiuksia erillisten YTO-valinnaisten kurssien avulla.
Jos olet motivoitunut aloittamaan korkeakouluopintoja jo ammatillisten opintojesi aikana, Taitotalolla on useita yhteistyösopimuksia ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa ympäri Suomea. Tämä mahdollistaa korkeakouluopintojen aloittamisen jo ammatillisten tutkintojen aikana ns. väyläopintojen avulla.
Taitotalolla on useita yhteistyösopimuksia ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa ympäri Suomea. Tämä mahdollistaa korkeakouluopintojen aloittamisen jo ammatillisten tutkintojen aikana ns. väyläopintojen avulla.
Kerro kiinnostuksestasi korkeakouluopintoihin jo heti hakeutumisvaiheessa. Opintojesi alussa sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) myös mahdollisista korkeakouluopintoista.
Katso lisää inspiraatiota Taitotalosta korkeakouluun -sivustolta.
Koulutusmuoto
Opiskelijamaksu
- työvoimakoulutus on opiskelijalle maksuton