Lue Taitocase-asiakastarinat
Taitocase
Kun Susanna Blomgren meni kesätöihin Mallusjoen Lepokotiin, hän ei vielä arvannut, että työt jatkuisivat pidempään. Susanna aloitti elokuussa Taitotalossa kodinhuoltajan oppisopimusopinnot ja jatkaa nyt tuttuja töitä hieman uudenlaisesta näkökulmasta.
Taitocase
Taitotalon tarjoama uusi englanninkielinen puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto on tullut erityiseen tarpeeseen, sillä henkilöstöstä löytyy monesta eri kielitaustasta tulevia osaajia.
Taitocase
Esperi Care halusi kehittää työyhteisöjensä osallisuutta ja tietoisuutta kulttuurisesta moninaisuudesta. Tavoitteena on tarjota koko henkilöstölle konkreettinen ja helposti saavutettava työkalu arjen vuorovaikutustilanteiden tueksi. Lopputuloksena syntyi Taitotalon tuottama verkkokurssi, joka on nyt kaikkien esperiläisten käytettävissä.
Taitocase
Porvoon Maske Oy:n työnjohtajat osallistuivat Taitotalon järjestämään esihenkilövalmennukseen, jonka tavoitteena oli vahvistaa yhteisiä käytäntöjä ja kehittää valmentavaa johtamista. Valmennus oli Maskessa ensimmäinen laatuaan. Työnjohtajat olivat aiemmin toimineet pitkälti itsenäisesti ja omilla tavoillaan. Maskessa haluttiin luoda yhteinen ymmärrys esihenkilötyöstä.
Taitocase
Päiväkotiarki on parhaimmillaan täynnä lasten iloa. Touhula-päiväkotien ja Taitotalon yhteistyö on jo kymmenen vuoden ajan rakentanut turvallista ja osaavaa arkea järjestelmällisesti. Taitotalo järjestää Touhulan henkilöstölle koulutusta, vahvistaa henkilöstön osaamista ja tarttuu johdon kehitysideoihin uteliaasti ja ketterästi.
Taitocase
Espoon Asuntojen tekninen päällikkö Kimmo Heinonen kertoo, että he olivat pilotoineet tahtituotantoa ensimmäisen kerran 111 huoneiston keittiökorjauksissa vuonna 2022. Pilotista tuli asukastyytyväisyyden näkökulmasta sen verran hyviä kokemuksia, että tahtituotantoa haluttiin hyödyntää uudestaan. Tällä kertaa haluttiin kuitenkin ensin panostaa tahtituotannon koulutukseen.
Taitocase
Valmennus tuki johtajia, esihenkilöitä ja projektipäällikköitä organisaatiouudistusten läpiviennissä.
Taitocase
Taitotalon turvallisuusalan asiantuntijat tekivät harjoituksesta ammattimaisen.
Taitocase
Ruotsalainen pörssiyhtiö MEKO on Pohjois-Euroopan johtava autojen varaosien jakeluyhtiö.
Taitocase
Tikkurila perustettiin vuonna 1862. Pienestä öljypuristamona aloittaneesta yrityksestä kasvoi johtava pohjoismainen maalialan yritys. Vuonna 2021 Tikkurila yhdistyi yhdysvaltalaisen PPG:n kanssa ja syntyi PPG Tikkurila. PPG:llä työskentelee yli 50 000 ihmistä. Tikkurila-brändi on Suomessa hyvin tunnettu.
Taitocase
Esihenkilöt opiskelivat oppisopimuksella työnsä ohessa palvelulogistiikan erikoisammattitutkinnon. Kouluttajina toimivat sekä Metropolia Ammattikorkeakoulun että Taitotalon asiantuntijat.
Taitocase
Ajatus lähti alun perin liikkeelle 1.10.2020 voimaan astuneesta vanhuuspalvelulain muutoksesta. Se edellytti, että iäkkäiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa hoitajien määrää kasvatettaisiin asteittain 0,5:stä 0,7:ään vuoteen 2028 mennessä. Tällä hetkellä minimi on 0,65 hoitajaa asukasta kohti.
Tilaa uutiskirje
Lähetämme uutiskirjeitä 1-3 kertaa vuodessa. Valitse aiheet ja tilaa.
Tilaa