Tasowheelin, Taitotalon ja ELY-keskuksen yhteistyö tuottaa tulosta Taitocase

Tasowheel Group Oy tarvitsee teknologiakonsernina erikoisosaamista, joka vaatii investointeja myös henkilöstöön. ELY-keskuksen yhteishankintamalli mahdollisti kehitysyhteistyön, jonka yksi osa on Taitotalon räätälöimä TäsmäKoulutus.

3.6.2021

Tasowheel

Taitotalo kehittää Tasowheelin osaamista yhteistyönä myös Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa. TäsmäKoulutus-projekti alkoi vuonna 2019 ja jatkuu tämän vuoden loppuun asti. Uusia koulutusmahdollisuuksia pohditaan.

Tasowheel on tarkkuusmekaniikkaan ja voimansiirtoon erikoistunut teknologiakonserni. Se on reilun 40 vuoden aikana laajentunut pienestä pirkanmaalaisesta perheyrityksestä konserniksi, ja kolmeen toimipaikkaan Tampereella ja Tikkakoskella. Liikevaihto on yli 22,5 miljoonaa euroa, ja tuotteista noin 90 prosenttia viedään nykyään ulkomaille.

Yhtenä kasvun perustana Tasowheel Groupin toimitusjohtaja Jarmo Kuikka näkee yhtiön investoinnit koulutukseen.

– Tajusimme muutama vuosi sitten, että jos todella haluamme menestyä, meidän on investoitava myös ihmisiin eikä vain perinteisesti koneisiin. Koko henkilöstö pitää saada täysillä mukaan. On opiskeltava jatkuvasti, jotta ammattitaito kehittyy eikä vain säily.

Havainto poiki Tasowheelissä laajan ammatillisen osaamisen kehittämisohjelman, johon löytyi tuki ja kehitysapu Pirkanmaan ELY-keskuksesta. Taitotalon edeltäjä Amiedu valikoitui kouluttajana mukaan yhteistyön kolmanneksi osapuoleksi kilpailutuksen kautta.

 

Koulutusta räätälöiden monelle sektorille

Yhteistyössä Tasowheelin koulutustarve suunniteltiin jokaiselle työntekijälle erikseen. Taitotalo koordinoi kolmen sektorin koulutusta, jossa Taitotalon tehtävänä on myös yleiskoulutus. Sen teemoja ovat olleet esimerkiksi Excelin ja muiden tietokoneohjelmien tehokäyttö, mittaus, projektivalmennus ja tuotantoa tehostava Lean-koulutus. Joustavasta tilanteisiin sopeutumisesta kertoo se, miten koulutukseen lisättiin matkan varrella myös esimiesvalmennusta, jota Tasowheelissä kaivattiin.

Taitotalo on työnohjaajakoulutuksellaan tukenut myös Tasowheelin mestari-kisälli-koulutusta, jossa Tasowheelin kokeneet koneistajat kouluttavat talon sisällä työhön vähemmän kokeneita uusia koneistajia.

Kolmantena sektorina erikoiskoulutus kohdentuu laajan asiantuntijaverkoston avulla erityistaitoihin. Erityiskouluttajien avulla nopeutetaan muun muassa Tasowheelin isojen ulkomaisten koneinvestointien tuottavuuskehitystä.

 

Tasowheel porukka
Tasowheel on kokonaisuutena tiimi, jonka ammattitaitoa pidetään yrityksessä yhtenä avaimena menestykseen.

 

Yhteiskunnalta järkevää investointia

Toimitusjohtaja Jarmo Kuikka arvostaa yhteiskunnan tukemaa ELY-keskusten yhteishankintakoulutusta.

– Mielestäni tämä on yhteiskunnan kannalta erittäin järkevää investointia ja hyvä tapa käyttää Oy Suomi Ab:n varoja. Tuen merkitys on etenkin pk-yrityksille suuri.

Jarmo Kuikan mielestä koulutus on ratkaisevaa yrityksille ja koko taloudelliselle kasvulle.

– Tämä on kaltaisellemme yritykselle oikeastaan ainoa tapa saada osaavaa henkilöstöä. Ammatti- tai edes korkeakouluissa ei opita riittävästi teollisuuden käytäntöjä, ja juuri valmistuneenkin ihmisen käytännön työn koulutus voi meillä kestää jopa pari vuotta.

Koulutus parantaa Kuikan mielestä myös kansallista kilpailukykyä.

– Ilman hyvää koulutusta ei nykypäivänä pärjätä maailmalla. Teollisuuden käytäntöjä pitää tuntea ja osata käyttää erikoiskoneita sekä hyödyntää niitä yhä paremmin asiakkaiden kanssa.

 

Suunnitelmallinen yhteistyö joustaa tarvittaessa

Pirkanmaan ELY-keskuksen koulutusasiantuntija Urpo Salkoaho uskoo Taitotalon edeltäjien Amiedun ja AEL:n vankan teollisuuden tuntemuksen sekä kulttuurisen osaamisen helpottaneen Taitotalon toimintaa hankkeen pääkoordinaattorina. Tämä näkyi myös hankkeen eteenpäin menossa.

Jarmo Kuikka kiittää ELY-keskuksen ja Taitotalon suunnitelmallista ja palvelualtista yhteistyötä Tasowheelin kanssa. Tämän kolmikantaisen ohjausryhmän sitoutunut, joustava ja luottamuksellinen yhteistyö saa kehut myös Urpo Salkoaholta. Tasowheelin koko henkilöstölläkin tuntui Salkoahon mielestä olevan hyvin myönteinen draivi päällä.

– Jotta henkilöstölle voidaan oikeasti tuoda uutta osaamista, joka turvaa tulevaisuutta, koulutuksen pitää nivoutua hyvin yrityksen toiminnan tarpeisiin. Taitotalolla on pääkoordinaattorina ollut taitoa keskustella erilaisista vaihtoehdoista yrityksen johdon ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Onnistunut koulutusohjelma stimuloi yrityksessä usein jopa aiottua laajempaa uudistusta. Samalla se myös voimaannuttaa henkilöstöä ja tuo sille hyvinvointia, mikä näkyy usein myös tuloksessa.

 

Lisää tunnettuutta yhteishankintakoulutuksille

Urpo Salkoaho myöntää, että yrityksissä tiedetään yhä liian vähän yhteishankinnan mahdollisuuksista. Tasowheelissäkään ei oltu siitä aiemmin kuultu.

– Yhteishankinta on merkittävä tuki, jossa ELY-keskus ja yritys yhdessä ostavat yrityksen henkilöstötarpeisiin koulutusta. Parhaimmillaan kyse on paljon peräänkuulutetusta paikallisesta sopimisesta, jossa sitoutetaan yrityksen johtoa ja henkilöstöä vuoropuheluun sekä yhteisesti suunniteltuun osaamisen parantamiseen. Tämä on usein laajemmaltikin väline liiketoiminnan kehittämiseen. Kun tuotannon pullonkaulat ja kehittämismahdollisuudet tunnistetaan yhdessä, tuottavuutta ja työnhyvinvointia edistävien toimintatapojen uudistaminenkin on luontevaa.

Yhteishankintaan kuuluu kolme koulutusmuotoa. Kyse voi olla ennakoivasta nykyhenkilöstön TäsmäKoulutuksesta, joka tähtää tulevaisuuden tarpeisiin, kuten Tasowheelissä. RekryKoulutuksessa koulutetaan yritykseen uutta työvoimaa. MuutosKoulutuksessa taas vältetään esimerkiksi rakennemuutoksissa työttömyyttä lisäkouluttamalla työvoimaa uusiin tehtäviin.

– Valistunut yritys hyödyntää tilanteen ja satsaa koulutukseen. Kun kaikki osapuolet vaalivat koulutuksen toteutusta systemaattisella toiminnallaan, tulos on suorastaan erinomainen, Urpo Salkoaho kannustaa.

 

Ylälaidan kuva: Mazak-sorvauskeskus on yksi Tasowheelin monista isoista investoinneista.

Teksti: Virpi Peura
Kuvat: Tasowheel Group Oy