Hyppää pääsisältöön
Heidi Paal blogi

Sanon nyt suoraan sen, mikä jokaisen itseään kunnioittavan pedagogin olisi pitänyt sanoa jo paljon aikaisemmin: koronavuosi on pakottanut ottamaan digiloikan, ja nyt kun tekniikka alkaa olla hallussa, on aika ottaa myös pedaloikka.

Olen kyllästynyt puheeseen siitä, miten etäopetuksesta kärsitään ja mitä kaikkia lieveilmiöitä pitkittynyt virtuaaliopetus aiheuttaa. Kärsimys johtuu useimmiten yksinkertaisesti huonosta verkkopedagogiikasta ja digiosaamisen puutteesta. 

On aika sanoa ääneen, että on myös huonoja tekniikoita ja että kaikki digi-, virtuaali- ja etäopetus eivät kestä pedagogista tarkastelua. Oppimista ei tule kehittää tekniikka edellä, vaan järjestelmien on taivuttava tukemaan tunnettuja ja tutkittuja oppimiskäsityksiä.
 

Verkkopedagogiikka on kattokäsite

On määriteltävä tarkasti, mistä puhumme puhuessamme verkkopedagogiikasta. Ensimmäinen askel on sisäistää, että verkkopedagogiikka on laaja kattokäsite monille verkossa tapahtuville opetukseen liittyville asioille. Sen alla voidaan puhua esimerkiksi pelipedagogiikasta ja pelillistämisestä, verkkokursseista, oppimisympäristöistä tai kaikkien tuntemista opetusvideoista. Mielestäni hyvä määritelmä on, että puhumme verkkopedagogiikasta silloin, kun opetusmenetelmä ja -väline pitävät sisällään verkossa osallistamista ja oppimista vuorovaikutuksen keinoin.

Kehitettäessä digiopetusta on mietittävä myös, millaisilla laadun ja määrän mittareilla opetuksen onnistumista ja oppimista voidaan mitata.

Omaa polkuani verkkopedagogiikan monipuolisissa kehittämistehtävissä ovat rikastuttaneet eniten digitalisaation ilosanomasta innostuneet kollegani ja työpaikalleni teeman ympärille perustettu ammattitaitoinen digitiimi. Jälleen kerran ryhmässä tekeminen on osoittanut, että 1 + 1 on paljon enemmän kuin kaksi.

Laaja verkkopedagogiikan kenttä on vielä valloittamaton villi länsi. Siinä missä Siperiassa vanhukset louhivat bitcoineja ymmärtämättä asiasta hölkäsen pöläystä, koulutusalan ammattilaisille tarjotaan toinen toistaan innovatiivisempia digiratkaisuja tahoilta, jotka eivät välttämättä edes osaa tavata termiä pedagogiikka, saati että heillä olisi aavistustakaan, mitä se oikein tarkoittaa.
 

Diginatiiviksi ehkä synnytään, verkkopedagogiikan asiantuntijaksi opiskellaan

Iloitsen siitä, että työpaikallani Taitotalossa on verkkopedagogiikan kehittämisohjelma. Minulle työnantajaonni on tällä hetkellä sitä, että vastaan ohjelman sisällöstä ja sen luotsaamisesta.

Oikein käytettynä digipedagogiikka mahdollistaa aitoja kohtaamisia, sillä kaikki osallistuvat oppimiseen ja oppimistilanteisiin omana itsenään. Sen sijaan väärin käytetty digipedagogiikka johtaa siihen, että osallistujat alkavat pelätä tekniikkaa, toisia ihmisiä ja lopulta jopa itseään. On huolehdittava siitä, ettei digipedagogiikka aja oppijoita tilanteisiin, joissa heistä tuntuu, etteivät he sovi heille tarjottuihin rooleihin. Tunne, ettei kuulu joukkoon, on pedagogisesti tarkasteltuna traagisinta, mitä oppilaitos voi aiheuttaa.  Myönteinen käsitys itsestä on oppimisen kannalta keskeistä, ja siksi sitä tulee edistää kaikin mahdollisin keinoin. 

Tekniikka tasa-arvoistaa. Samaan virtuaaliopetukseen voi osallistua lähiöstä tai linnasta. Toisaalta digitaalisuus myös eriarvoistaa. On huolehdittava, että opetukseen voi osallistua yhtä hyvin halvemmilla puhelimilla kuin luksuslaitteilla.
 

Digiopetusta on tarkasteltava historian kautta

Historioitsijat sanovat, että tutkimalla menneisyyttä löytää ratkaisuja nykyisyyteen. Virtuaalisten opetusmenetelmien kehittämisessä tämä ei tietenkään päde, koska menneisyyttä ei ole. On hyvä muistaa, että menneisyys on nykyisyydessä jollakin tapaa läsnä, ja että esimerkiksi koneälylle ja -oppimiselle ei pidä antaa liikaa valtaa. Niitä ei voi myöskään koskaan syyttää mistään. 

Laadukasta digiopetusta suunniteltaessa on varmistettava opetushenkilökunnan riittävä pedagoginen osaaminen. Uudet tekniikat ovat otettavissa helposti haltuun, mutta miten huomioida ihminen psykofyysisenä yksilöllisenä kokonaisuutena. Miten verkkopedagogiikassa huolehditaan siitä, että sitä kehitetään ihmisyys edellä? Hankittaessa oppimispelejä ja -alustoja on varmistettava, että ne on suunniteltu maan asukkaiden aivot eikä tekniikka edellä.

Moni nykyinen järjestelmä on riittävän hyvä ja helppokäyttöinen.  Tasokas digiopetus perustuu huolelliseen suunnitteluun siitä, miten digivälineitä käytetään pedagogisesti oikein siten, että ne palvelevat oppimista. Verkkopedagogiikassa on kyse ongelmanratkaisusta, jonka keskiössä on oppiminen ja jonka ydinkysymys on, miten hyödyntää erilaiset välineet ja järjestelmät pedagogisina menetelminä. 

Pandemia-aikana emme saa hukata toisiamme, emmekä saa unohtaa ihmismielen joustavuuden olevan sudenkuoppa, jonne on helppoa hävittää yksilöllisyys ja oma tahto. Ei tarvitse kuin ajatella, miten nopeasti korona-ajasta tai aktuaalisesti vaikkapa etätyöstä on tullut uusi normaali. En voi liiaksi peräänkuuluttaa digiopettajien vastuuta: se, mihin oppijat totutamme, on pian heidän maailmassaan normaalia.
 

Muutokselle on turha sanoa vastaan

Vuorenvarmaa on, että koronan loppuessa paluuta vanhaan ei ole. Nopeasti otettu digiloikka on muuttanut maailmaa pysyvästi, ja valittavaksemme jää ainoastaan se, miten suhtaudumme muutokseen. Puhuttaessa ammatillisesta koulutuksesta on päivänselvää, että osa työsaleissa ja työpaikoilla tapahtuvasta käytännön oppimisesta ei ole korvattavissa. Sen sijaan, jos perusasioiden oppiminen siirtyy verkkokurssilla katsottavaan laadukkaasti tuotettuun opetusvideoon ja kouluttajan pitämä perinteinen esityskalvomonologi jää pois, aidot dialogiset kohtaamiset opettajan kanssa lisääntyvät. Näin kouluttajille jää enemmän aikaa palautteen antamiseen, mikä on koulutusjärjestelmän tarjoamista kohtaamismuodoista ikiaikaisin ja ehkä jopa tärkein.

Vaikka olen ehdoton verkkopedagogiikan ja digitalisaation puolestapuhuja, vielä enemmän uskon vuorovaikutuksen ja dialogin voimaan ja siihen, että oppiminen tapahtuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Haluan korostaa, että nämä eivät sulje toisiaan pois. Oikein käytettynä verkkopedagogiikka nimenomaan tarjoaa välineet aitoihin kohtaamisiin ja osallistaviin sekä yhteisöllisiin oppimiselämysiin.
 

Olipa kerran digiuuvatti

Lopuksi kerron vielä perinteisen sadun. Olipa kerran innokkaita ja kehittämishaluisia oppilaitoksessa työskenteleviä digiuuvatteja. Digiuuvatit olivat saaneet rehtoriuuvateilta käskyn siirtää koko oppilaitoksen toiminta internetiin alle viikossa. Tunnolliset ja ahkerat digiuuvatit tekivät työtä käskettyä. Suunnitelmasta laajamittaiseen verkko-opetukseen siirtymisestä kuulivat bisnesuuvatit ja myyjäuuvatit. Heidän johtajansa elinkeinoelämän kärkiuuvatit sanoivat tilaisuuden myydä mitä tahansa tulleen eikä edes taivasta tarvitsisi pitää rajana, sillä verkkohan on kaikkialla. Niinpä innokkaat ja kehittämishaluiset oppilaitoksessa työskentelevät digiuuvatit hankkivat kaiken lupaavilta elinkeinoelämän myyjä- ja bisnesuuvateilta palveluita, tuotteita, ohjelmia ja laitteita, joiden tarpeellisuudesta, ominaisuuksista, hyödyllisyydestä tai edes olemassaolosta kenelläkään ei ollut harmaata hajuakaan.

Lopputulos on tänäänkin luettavissa otsikoista: Digiopetus syrjäyttää, Digiopetus jättää kauaskantoiset jäljet, Digiopetus ei korvaa lähiopetusta, Näin opiskelijat kärsivät etäopetuksesta ja niin eteenpäin. 

Keskustelen mielelläni kanssasi digiopetukseen ja verkkopedagogiikkaan sekä niiden kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä.

Kysy lisää.

Heidi Paal
Heidi Paal
digivastaava, kouluttaja ICT-Media
020 7461 299