Hyppää pääsisältöön
Elina Stordell blogi

OKM on avannut keskustelua kotoutumisen edistämisen uudistustarpeesta, koska hallituksen selonteko aiheesta on ollut lausuntokierroksella.

Myös OPH:ssa puidaan asiaa kotoutumiskoulutuksen uutta opetussuunnitelmaa laativassa työryhmässä. Siksi päätin pohtia, millainen olisi kaikkein hyödyllisin kotoutumiskoulutuksen lopputesti. 
 

1. Oman opettajan suorittama arviointi

Oman tai koulun toisen opettajan tekemä päättöarviointi on kannatettava ratkaisu monestakin syystä. Arviointia ei mielestäni ole hyvä ulkoistaa, vaan opettajan on tunnettava ja kannettava vastuunsa päätöksentekijänä. Vastuuta ei voi sysätä testille eikä jollekin testausinstituutiolle.  

Oman opettajan arvioinnissa on myös se etu, että testituloksen lisäksi otetaan huomioon koko koulutuksen aikainen jatkuva arviointi. Paraskin testi on kuin still-kuva: se vangitsee vain yhden hetken ja jää toisinaan epätarkaksi. Opettajan asiantuntemukseen kuuluu nähdä, milloin kuva on jostakin syystä tärähtänyt.  

En haluaisi jakaa opettajia kahteen eriarvioiseen luokkaan: niihin, jotka opettavat, ja niihin, jotka sitten arvioivat. Arviointi ja testi ovat mielestäni erottamaton osa opetusta, ja niillä on vaikutuksensa opetuksen laatuun. Tämä yhteys katkeaa tai ainakin heikentyy, mikäli arviointi karkaa kauas itse luokkahuoneesta.  

Päättöarviointi on myös ohjauksen väline, eikä pelkkä testistä saatava taitotaso ole ohjausta. Viimeiseksi arvioinnin toteuttaminen oppilaitoksessa tekee arvioinnista joustavaa ja käytännöllistä: osallistujamassat ovat etenkin pääkaupunkiseudulla valtavia, ja koulutuksia päättyy aivan nonstoppina. On kaikkien etu, että testi järjestetään heti ja sen tulokset ovat osallistujan, opettajan, seuraavan oppilaitoksen ja viranomaisen käytettävissä heti, mieluiten tietysti jo eilen. 
 

2. Yhteisessä käytössä oleva testimateriaali. 

Bachmanin ja Palmerin mukaan käytössä olevat resurssit: tarvittavat resurssit = testin käytännöllisyys. Laadukkaan testin laatiminen on hidasta ja kallista puuhaa. En vielä ole törmännyt oppilaitokseen, jolla ei olisi pulaa ajasta ja rahasta; yleensä myös syvällisessä testinlaadinnan osaamisessa on kehitettävää. Keskitetty testinlaadinta on etenkin pienten oppilaitosten ja yksinäisten koto-opettajien etu. Se on myös opiskelijan etu, kun hän voi paikkakunnasta ja sen tarjonnasta riippumatta saada luotettavan arvion omasta osaamisestaan.  

Arvioinnin vertailukelpoisuus on myös seuraavan oppilaitoksen etu: olisi hyvä päästä eroon jatkuvasta testirumbasta, jossa koton päättöarviointia seuraa lähes saman tien ammatillisen koulutuksen pääsykoe. Samoilla laadukkailla ja luotettaviksi todennetuilla välineillä tehty arviointi yhdenmukaistaa arviointia, vaikka sitä tekisivätkin koulutusten omat opettajat.  

Vertailtavuus on myös viranomaisen etu: on helpompi tutkia esimerkiksi koulutuksen tavoitetason saavuttamista ja päättää tarjottavasta koulutusvalikoimasta, kun käytettävissä oleva tieto on yhteismitallisempaa. 
 

3. Koko kielitaitoprofiilin kattava testi. 

Kotokoulutuksen osallistujat ovat heterogeeninen joukko, ja osaaminen vaihtelee paitsi osallistujien välillä, myös yhden opiskelijan eri taidoissa. On (pinta)sujuvalta kuulostava trendinuori, jolle kirjoittaminen ja asiatekstien lukeminen on tuskaa. Ja sitten on se lahjakas kielenoppija, joka imee sanaston hengitysilman mukana ja ymmärtää kielen rakenteiden logiikan valonnopeudella mutta jota ujostuttaa avata suunsa.  

Olisi toivottavaa, ettei eri osa-alueiden tuloksista jouduttaisi puristamaan niin sanottua kompromissia, joka ei pahimmassa tapauksessa anna todellista kuvaa yhdestäkään taidosta. Silloin joku jää vaikkapa ammatillisen koulutuksen ulkopuolelle siksi, että heikot kirjalliset taidot piilottavat alleen paremmat suulliset taidot, ja toisaalla joku toinen hyväksytään itselleen liian vaativiin opintoihin, kunnes tie katkeaa keskeyttämiseen. 
 

4. Mukautuva testi. 

Valtiontalouden tarkastusviraston selvitys koton tavoitetason saavuttamisesta on karu: vain kolmannes saavuttaa tason B1.1. Kymmenisen prosenttia jää jopa A1-tasolle. (Selvityksestä ei käy ilmi, tarkoitetaanko saavuttamisella kaikkien osa-alueiden ”keskiarvoa” vai esimerkiksi yhdellä osa-alueella saavutettua taitotasoa. Sic!)  

Päättökokeen pitäisi siis kattaa jopa taitotasot A1-B2. Kaikkia tasoja alatasoineen ei luonnollisestikaan voida ahtaa samaan testipakettiin, joten testin on oltava mukautuva. Se voi tarkoittaa digitaalista ratkaisua, jossa seuraava kysymys esitetään sen mukaan, onko edelliseen vastattu oikein vai väärin, mutta mukautuvuus voidaan rakentaa toisinkin. Tässä oman opettajan tieto osallistujien osaamisesta on suureksi avuksi; ulkopuolinen testaajataho ei opiskelijoita tuntisi.  

Pääasia on, että toisaalta saadaan riittävän tarkka kuva osaamisesta (tulokseksi ei siis voida hyväksyä vaikkapa arviota ”alle B1.1”) ja että toisaalta osallistujaa ei rasiteta turhaan liian helpoilla tai liian vaikeilla tehtävillä. 
 

Parviäly käyttöön päättöarvioinnin kehittämisessä 

Olisi kiinnostavaa tietää, mitä mieltä sinä kotoutumiskoulutuksen opettajana, koulutuksen järjestäjänä tai hankkijana tai muutoin asianosaisena olet? Kerro, mistä olet samaa mieltä tai mitä en ole tullut ajatelleeksi. Tämän blogin tulokulma on tarkoituksella käytännönläheinen – pohditaan laadukkaan arvioinnin teoreettisempaa viitekehystä sitten toisella kertaa. 

 

Kirjoittaja Elina Stordell on kielitaidon arvioinnin ammattilainen. Hän arvioi aikuisten maahanmuuttajien suomen kielen taitoa ja opiskeluvalmiuksia sekä ohjaa heitä sopivaan koulutukseen. Hän kehittää testejä, vastaa niiden toimivuuden arvioinnista tilastollisin analyysein sekä fasilitoi testin pisterajojen asettamista. Hän kouluttaa niin opettajia kuin eri viranomaisia kielitaidon arvioinnista ja testinlaadinnasta.

Kysy lisää.

Elina Stordell
Elina Stordell
kouluttaja, suomi toisena kielenä, kielitaidon arviointi
040 719 4576