Superisännöitsijää etsimässä Blogi

Isännöintipäivillä Lahdessa 27.9.2023 palkittiin vuoden isännöitsijä ja isännöintiammattilainen. Jäin miettimään, mitä itse arvostan isännöitsijöissä ja isännöintitoimistoissa.

15.10.2023

Blogi Kari Kaihonen

Olen ollut mukana asunto-osakeyhtiöiden hallituksissa enemmän ja vähemmän 90-luvun puolivälistä saakka, joten olen nähnyt myös asiakkaan näkökulman. Taloyhtiöiden hallitukset ovat maallikkoja, ja odotukset isännöitsijöille ovat usein lähes yli-inhimillisiä, pitäisi olla kaiken tietäviä ja kaiken hallitsevia. Aina pitäisi olla aikaa, talousasioissa pitäisi olla huippukirjanpitäjän veroinen, kokoustekniikka ja lainsäädännön kiemurat pitäisi tuntea huippujuristin tavoin, teknisissä asioissa pitäisi olla vähintään rakennus-, LVI-, energia- ja sähköinsinööri. Lisäksi pitäisi olla vastuullisuusasiantuntija ja projektijohtaja. Kaiken päälle on oltava psykologista silmää omaava ongelmanratkaisija ja viestinnän ammattilainen. En ole tavannut yhtään täydellistä superisännöitsijää, mutta osa on päässyt aika lähelle. Täydellistä lienee kohtuutonta odottaa, mutta mistä ominaisuudesta en haluaisi tinkiä.

Päädyin pohdiskelussani siihen, että isoon osaan tuosta listasta riittää tuntemus, ja syvempi asiantuntemus voi olla jollakin muulla. Oma isännöintitoimisto ammattilaisineen tukee monessa asiassa, ja isännöijä käyttää asiantuntijayrityksiä tarpeen mukaan. Jäljelle jää kuitenkin vaikuttava lista osaamista ja asennetta, joita olen oppinut arvostamaan. Joku toinen arvostaa varmasti eri asioita, ja arvostettavat osaamiset riippuvat niin henkilöistä kuin taloyhtiön tilanteestakin. Tässä oma listani tärkeistä asioista: kokoustekniikka, lainsäädäntö, ihmisläheinen ongelmanratkaisu, verkostoituminen, hyvä viestintä ja oman ajankäytön hallinta. Palkintojen kriteerit löytyvät Isännöintiliiton sivuilta, ja en taida olla ihan hakoteillä, koska kriteerit tukevat samoja asioita. Erityisesti 2023 painopisteinä olivat vastuullisuus ja toimialan arvostuksen edistäminen.

Tänä vuonna Taitotalosta valmistuu isännöintialan erilaisista koulutuksista yhteensä 125 uutta tai työssä jo olevaa ammattilaista. Isännöintialan koulutustarjonta kattaa koko alan työtehtävät: isännöinnin, teknisen isännöinnin, esimiestyön, kiinteistökirjanpitäjät ja kiinteistöassistentit. Erilaisissa alan koulutusohjelmissa opiskelee tänä vuonna yhteensä noin 430 opiskelijaa. Pyrimme tuomaan alan arvostukseen ja osaamiseen oman panoksemme koulutusten kautta. Superisännöitsijän tutkintoa ei vielä ole tarjolla, mutta ammatti- ja erikoisammattitutkinto kylläkin.
 

Kari Kaihonen työskentelee Taitotalossa toimialajohtajana. Hän vastaa kiinteistö- ja rakennustekniikan koulutuksista.