

Ympäristönäytteenotto ja vesihuolto – sertifikaatit ja kurssit
Ympäristönäytteenotto
Näytteenottajalla on merkittävä rooli ympäristötutkimuksissa, sillä näytteenotossa tehtyjä virheitä ei enää myöhemmin voi korjata. Jo ympäristönsuojelulaki edellyttää, että mittaukset, testaukset, selvitykset ja tutkimukset tehdään pätevästi, luotettavasti ja tarkoituksenmukaisin menetelmin.
Olemme kouluttaneet näytteenottajia jo yli 20 vuotta. Olemme Certin hyväksymä kouluttaja, ja asiantuntijamme ovat kokeneita, alansa parhaita eksperttejä.
Ilmanlaatumittaukset
Ilmanlaatumittausten erikoistumiskurssi on SYKEn sertifointijärjestelmän vaatimukset täyttävä kurssi, jonka päätteeksi voi suorittaa erikoistumisalan tentin. Kurssilla alan asiantuntijat kertovat muun muassa mittaustekniikan perusteista, laatujärjestelmästä, mittausten suunnittelusta ja käynnistämisestä sekä dokumentoinnista.
Vesinäytteenotto ja -mittaus
Vesinäytteenotto ja -mittaus on myös SYKEn sertifointijärjestelmän vaatimukset täyttävä kurssi, jonka päätteeksi voi suorittaa erikoistumisalan tentin. Kurssilla käsitellään fysikaalis-kemiallista ja mikrobiologista näytteenottoa ja mittausta vesistöistä, jätevesistä ja prosessivesistä, pohjavesistä, sedimentistä ja lumesta.
Maaperä- ja jäteympäristöt
Näytteenotto ympäristötutkimuksissa – näytteet maaperästä ja kiinteistä jätteistä on kurssi, jolla perehdytään SYKEn sertifiointijärjestelmän mukaiseen kattavaan näytteenottoon. Kurssin päätteeksi on mahdollista suorittaa koe, joka on yksi sertifikaatin saamisen edellytyksistä. Kurssilla saat valmiudet ottaa näytteitä erilaisissa kohteissa: PIMA (pilaantuneet maat), pohjavesi, kaatopaikat ja jätteenkäsittelyalueet sekä jätteet teollisuudessa.
Talous- ja uimavesinäytteet
Taitotalolla on tentinjärjestämislupa talous- ja uimavesinäytteet erikoistumisalalle. Jos haluat saada olemassa olevalle sertifikaatille jatkoa, voit ilmoittautua ympäristönäytteenoton erikoistumisalan tenttiin. Tenttipäiviä järjestetään noin kerran kuukaudessa.
Vesihuolto
Vesihuolto on olennainen osa hyvin toimivaa yhteiskuntaa. Sen tehtävänä on tarjota tasapuolisesti riittävä määrä puhdasta ja turvallista talousvettä, ja puhdistaa se käytön jälkeen ympäristöhaitat huomioiden.
Taitotalo järjestää koulutuksia vedenpuhdistuslaitosten ja jätevedenpuhdistamoiden henkilöstölle.
Me valmennamme sekä alalle hiljattain tulleita että vedenkäsittelyn konkareita. Usein samasta kurssista hyötyvät molemmat. Monipuolinen alan asiantuntijakaarti tuo kursseillemme erilaisia näkökulmia – kokemuksen tuomaa vankkaa perusosaamista ja uusinta tietoa alalta. Tutustumiskäynnit vedenpuhdistus- ja jätevedenkäsittelylaitoksille kuuluvat olennaisena osana useimpiin kursseihin.
Huomaathan, että vesihuollon peruskurssit on mahdollista käydä ainoastaan Taitotalossa.
Poimintoja koulutustarjonnasta
-
1575 €
(+ alv 24%)
1.953,00 €(Kokonaishinta sis. alv)
Tiistai 13.2.2024Jätevedenpuhdistamon hoitajan peruskurssi 1. päiväTaitotalo, Valimo, Valimotie 8, 00380 HELSINKI
V414 Teorialuokka, Valimotie 89.00-9.15Koulutuksen avaus ja aamukahviHermansson Erland, koulutusasiantuntija, Taitotalo
9.15-9.45Esittäytyminen ja ennakkotehtävä10.00-11.15Vesistöjen veden laatu ja suojeluLammentausta Jukka, Osastonjohtaja, Tutkimusinsinööri, KVVY Tutkimus Oy
11.15-12.00Lounas12.15-14.00Jätevesien käsittelyprosessit, niiden ohjaus ja säätöSihvonen Maija, Ramboll Finland Oy
14.00-16.00Jätevedenpuhdistamoiden häiriö- ja ongelmatilanteetSihvonen Maija, Ramboll Finland Oy
Keskiviikko 14.2.2024Jätevedenpuhdistamon hoitajan peruskurssi 2. päivä9.00-9.15Aamukahvi9.15-10.45Käyttö- ja päästötarkkailuSippola Hannu, FCG Finnish Consulting Group Oy
Hermansson Erland, koulutusasiantuntija, Taitotalo10.45-12.30Osallistujien laitosten omia prosessien, säätöjen sekä mahdollisten prosessiongelmia läpikäyntiä pienryhmissäSihvonen Maija, Ramboll Finland Oy
Hermansson Erland, koulutusasiantuntija, Taitotalo- jätevedenpuhdistamon prosessi-vaihtoehdot
- aktiivilieteprosessin perussäädöt
- fosforin poisto
- typenpoistoprosessin (DN) ohjaus12.30-13.15Lounas13.15-14.00Siirtyminen jätevedenpuhdistamolleHermansson Erland, koulutusasiantuntija, Taitotalo
14.00-16.00Tutustumiskäynti jätevedenpuhdistamolleHermansson Erland, koulutusasiantuntija, Taitotalo
16.00-16.45Paluu takaisin TaitotaloonHermansson Erland, koulutusasiantuntija, Taitotalo
Torstai 15.2.2024Jätevedenpuhdistamon hoitajan peruskurssi 3. päivä9.00-9.15Aamukahvi9.15-11.15Jätevedenpuhdistamon koneet ja laitteetArfman Jarno, tekninen päällikkö, Turun seudun puhdistamo Oy
Hermansson Erland, koulutusasiantuntija, Taitotalo11.15-12.45Lietteen käsittelyn perusteetArfman Jarno, tekninen päällikkö, Turun seudun puhdistamo Oy
12.45-13.30Lounas13.30-16.45Näytteenotto jätevedenpuhdistamollaSipilä Anna, ryhmäpäällikkö, Ramboll Finland Oy Kuopio
16.45-17.00Koulutuksen päätös ja palautteetHermansson Erland, koulutusasiantuntija, Taitotalo
Jätevedenpuhdistamon hoitajan peruskurssi on mahdollista käydä vain Taitotalossa. Kurssi on osa vesihuollon ammattilaisille suunniteltua koulutuskokonaisuutta. -
1575 €
(+ alv 24%)
1.953,00 €(Kokonaishinta sis. alv)
Tiistai 23.4.2024Jäteveden käsittelytekniikat 1. päiväTaitotalo, Valimo, Valimotie 8, 00380 HELSINKI
V607 Teorialuokka, Valimotie 89.00-10.30Koulutustilaisuuden avaus, kemialliset ja biologiset jätevedenpuhdistusprosessitHermansson Erland, koulutusasiantuntija, Taitotalo
10.30-12.00Jätevedenpuhdistamot ja jäteveden käsittely tänäänRissanen Niko, johtava asiantuntija, Ramboll Finland Oy Lahti
12.00-12.45Lounas12.45-14.30Teollisuusjätevedet tulevassa vedessäMakkonen Eero, AFRY Finland Oy
14.30-16.00Jäteveden mikroskopointiPuustinen Jukka, Mikrobiologitoimisto Puustinen & Rahkonen
Keskiviikko 24.4.2024Jäteveden käsittelytekniikat 2. päivä9.00-11.45Jätevesien käsittelyprosessien ohjaus ja säätö mallinnusohjelman avullaSihvonen Maija, Ramboll Finland Oy
- mikä vaikuttaa mihinkin?
- syiden ja seurauksien tutkiminen
- oman laitoksen tilanteen tutkiminen11.45-12.30Lounas12.30-16.00Jätevesien käsittelyprosessit, niiden ohjaus ja säätö jatkuuSihvonen Maija, Ramboll Finland Oy
Torstai 25.4.2024Jäteveden käsittelytekniikat 3. päivä9.00-11.30Laskuharjoituksia prosessin ajoarvoistaSipilä Anna, ryhmäpäällikkö, Ramboll Finland Oy Kuopio
- suunnitteluarvot
- ajotapa, johon pyritään
- ajoarvojen vaikutus kustannuksiin11.30-12.15Lounas12.15-14.00Jätevedenpuhdistamon kustannukset ja mistä ne syntyvätSipilä Anna, ryhmäpäällikkö, Ramboll Finland Oy Kuopio
14.00-15.30Valvonta- ja vastuukysymykset jätevedenpuhdistamolla, jatkoa peruskurssiinSipilä Anna, ryhmäpäällikkö, Ramboll Finland Oy Kuopio
15.30-15.45Koulutustilaisuuden päätös ja palautteetSipilä Anna, ryhmäpäällikkö, Ramboll Finland Oy Kuopio
Kurssilla päivität ja syvennät monipuolisesti osaamistasi jäteveden käsittelyprosessista ja laitoksen kunnossapidosta. Kurssilla on asiantuntijoita monelta eri taholta. He tuovat kurssille kokemuksensa ja alan uusimman tiedon. Kurssi on Jätevedenpuhdistamon hoitajan peruskurssin ja Työskentely jätevedenpuhdistamolla –kurssin jatkokurssi.