

Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen osaat suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä sekä perehdyttää työntekijöitä tai opiskelijoita työpaikkaan ja kaupan tehtäviin. Koulutuksessa perehdyt esimiestyöskentelyyn, kehität osaamistasi asiakkuuksien hoitamisesta, toiminnan kannattavuudesta sekä henkilöstön kehittämisestä. Koulutuksessa voit myös päivittää osaamistasi kaupan alan lainsäädännöstä ja trendeistä sekä kehittää omia projektityöskentelytaitojasi.
Tutkinnon rakenne
Ennen koulutuksen aloitusta arvioidaan koulutuksen ja tutkinnon sopivuus hakeutujalle sekä varsinainen koulutuksen tarve hakeutujan ja työpaikan ammatilliset ja henkilökohtaiset kehittymistavoitteet huomioiden. Suunnitelma tutkinnon suorittamiseksi ja tarvittavan osaamisen hankkimiseksi tehdään yhdessä opiskelijan ja koulutuksen järjestäjän kesken. Jos koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena, suunnitteluun osallistuu myös työnantajan edustaja.
Tarvittava osaaminen hankitaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti pääasiassa työpaikalla omissa työtehtävissä. Työpaikalla tapahtuvaa oppimista tukevat koulutuspäivät Taitotalossa, itseopiskelu sekä itsenäinen tai ohjattu verkko-opiskelu.
Oppisopimuskoulutuksessa työpaikalta nimetään opiskelijalle ammattitaidoltaan, koulutukseltaan ja työkokemukseltaan pätevä vastuullinen työpaikkaohjaaja. Ammatillisen osaamisen näyttöjen arviointiin osallistuvat työelämän ja oppilaitoksen edustajat.
Tutkintokoulutus
Koulutukseen valitut opiskelijat suorittavat lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Koulutuksen kesto on yksilöllinen ja siihen vaikuttaa opiskelijaksi hakeutuvan aiempi osaaminen. Arvioitu suorittamisaika on n. yksi vuosi. Tutkinto on suoritettavissa myös ilman valmistavaa koulutusta, jos henkilöllä on riittävä osaaminen hankittuna.
Tutkintoon valmistava sisältö suunnitellaan yhdessä opiskelijan, työnantajan ja Taitotalon pääkouluttajan kanssa, niin että opiskelut tukevat osaamistarpeiden kehittämistä sekä yrityksen tavoiteasetannan toteutumista. Sisällöstä muodostuu näin henkilökohtainen opiskeluohjelma. Tyypillinen sisällön laajuus on 8-12 lähipäivää sekä opiskelijan kehittymistarpeiden mukaisesti itsenäistä opiskelua ja verkkokursseja.
Tutkinto sisältää yhden (1) pakollisen tutkinnon osan ja kaksi (2) valinnaista tutkinnon osaa. Pakollinen tutkinnon osa on Lähiesimiehenä toimiminen (70 osp). Valinnaiset tutkinnon osat ovat Asiakassuhteiden hoito (40 osp), Toiminnan kannattavuus (40 osp), Henkilöstötyö (40 osp) ja Kehittämissuunnitelma (40 osp). Voit myös suorittaa tutkinnon osan tai osia toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta (40 osp).
Opiskelijaksi soveltuminen
Lähiesimiestyön ammattitutkinto soveltuu erinomaisesti kaupan ja palvelualan tarpeisiin. Tutkinto on suunnattu henkilöille, jotka toimivat erikoiskaupan alalla tiimin tai osaston lähiesimiehenä tai työryhmänsä vetäjänä, esimerkiksi osastovastaavina tai -päälliköinä tai heidän varahenkilöinään.
Koulutusmuoto ja opiskelijamaksu
Koulutus voidaan toteuttaa oppisopimuskoulutuksena tai omaehtoisena koulutuksena.
Opiskelijalta veloitetaan opiskelijamaksu 250 euroa. Maksua ei palauteta opintojen keskeytyessä.