Miten laatia ymmärtämistaitojen tehtävä? Blogi

Opettajat osaavat tehdä oppimateriaalia. Moni opettaja tekee omia tehtäviä päivittäin: laatii harjoituksia kielen rakenteista, etsii tekstejä, keksii kysymyksiä, ideoi keskustelutehtävien aiheita.

24.11.2022

Elina Stordell blogi

Kokemuksen myötä voi oppia tekemään myös arviointiin sopivia puhumisen ja kirjoittamisen tehtäviä. Lukemisen ja kuuntelemisen testien laatiminen on kuitenkin ihan toinen juttu. Jos minun pitäisi kuvailla eri oppilaitoksissa näkemiäni lukemisen ja kuuntelemisen testejä muutamalla sanalla, sanoisin, että ne ovat lähes poikkeuksetta aivan liian vaativia, sekä tekstit että niihin laaditut kysymykset.

Minulle on Testipiste-vuosien mittaan tullut tunne, että opettajille pitäisi olla tarjolla täydennyskoulutusta ymmärtämistaitojen tehtävien laadinnassa. Sekä testitehtävän laatimisen periaatteita että tehtävän toimivuuden arviointia tulisi avata. Tässä kirjoituksessa keskityn vain tehtävän laatimisen haasteisiin, koska toimivuuden arviointi vaatii sen verran resursseja (sekä aikaa, osaamista että parhaassa tapauksessa myös välineitä), etten usko juuri kenelläkään opettajalla olevan siihen mahdollisuuksia tavallisen työaikansa puitteissa.

Tehtävän laadinta alkaa taitotasoista

Testitehtävän tekeminen ei ala ”kivasta tekstistä”. Se alkaa päinvastoin melko kuivasta tekstistä, nimittäin Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisestä eurooppalaisesta viitekehyksestä ja sen taitotasokuvaimista. Monella on varmaan työhuoneessa tämä Euroopan neuvoston julkaisema sininen kirja, mutta sen sijasta kannattaisi käyttää Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisen eurooppalainen viitekehyksen uutta täydennysosaa. Sen voi ladata englanniksi Euroopan unionin sivuilta.

Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteinen eurooppalainen viitekehys antaa sananmukaisesti raamit tekemiselle: mitä milläkin tasolla pitäisi ymmärtää, mitkä aiheet ja tekstilajit sopivat, mitä materiaalista voi pyytää tekemään.

Esimerkiksi melko alkuvaiheessa tasolla A2.1 pitäisi pystyä löytämään lyhyistä ja yksinkertaisista jokapäiväisistä teksteistä ennakoitavissa olevia keskeisiä tietoja sekä ymmärtämään yksinkertaisia, kuvin tuettuja ohjeita. Aihe- ja tekstilajiesimerkkeinä mainitaan lyhyet urheilu-uutiset, lääkereseptit, yksinkertaiset varausvahvistukset, arjen mainokset ja aikataulut sekä yksinkertaiset kuvaukset jostakusta henkilöstä. Tätä taustaa vasten on helpompi nähdä, miksi jokin sinänsä hauska ja erikoinen eläinuutinen ei ehkä sovi A2.1-tasolle: aihepiiri ei ole tuttu eikä tapahtuma odotuksenmukainen.

Kun on löydetty kohderyhmälle relevantti aihe ja tilanne, on tutkittava tekstin haastavuutta: kuinka pitkä se on, millaista sen kieli on ja kuinka paljon tuttua tai vierasta sanastoa se sisältää. Esimerkiksi A2.1-tasolla tekstin on oltava lyhyt ja yksinkertainen, mahdollisesti kuvitettu. Kieli on yksinkertaista ja sanasto kaikkein tavallisinta. Alkuvaiheen oppijan tulisi ymmärtää tekstistä suurin osa.

Tekstistä kysymyksiksi

Tekstejä on A- ja usein B-tasollakin yksinkertaistettava, mutta sitä ei kannata rynnätä tekemään ennen kuin on laatinut kysymykset. Kysymysten laadinnan voi aloittaa vaikkapa siitä, miten kyseessä olevaa tekstilajia luetaan: mainoksesta haetaan erilaisia tietoja kuin lyhyestä tarinasta. Tekstin voi antaa vaikkapa kollegoille luettavaksi, ja pyytää heitä alleviivaamaan siitä keskeisinä pitämänsä asiat. Merkintöjä vertailemalla selviää, mikä on useimpien mielestä keskeistä. Sitten pääsee miettimään, miten asioita voisi kysyä, ja sen perusteella valitsemaan sopivinta tehtävätyyppiä. Viitekehys ei ota kantaa esimerkiksi avokysymysten tai monivalintatehtävien käyttöön.

On tärkeää tarkistaa Viitekehyksestä, millaista ymmärtämistä milläkin tasolla voi edellyttää. Teksti itsessään ei tee tehtävästä jonkin tasoista, vaan kysymyksillä on iso merkitys vaikeustasoon. A2.1-tasolla voi esimerkiksi poimia yksinkertaisia ja ennakoitavia tietoja, ymmärtää pääasiat tuttua aihetta käsittelevästä lyhyestä uutisesta tai ymmärtää yksinkertaiset, kuvitetut ohjeet. Mikäli mahdollista, tehtävän olisi hyvä mitata mahdollisimman monenlaista ymmärtämistä, mutta alemmilla kielitaitotasoilla variaatiota on luonnollisesti vähemmän.

Kysyminen on tekniikkalaji

Kysymysten kielen on oltava yksinkertaisempaa kuin ymmärrettävän tekstin, jotta ei kävisi niin, että opiskelija ymmärtää tekstin mutta ei kysymyksiä. Taitotasosta riippuu, kuinka paljon kysymyksessä voi olla luettavaa. Avokysymyksissä pitää välttää mahdollisuutta kopioida vastaus, mutta kaikkein alemmilla tasoilla tätä ei aina voi välttää sanaston suppeuden vuoksi. Samat sanat kysymyksessä ja tekstissä voivat helpottaa ymmärtämistä liikaa; toisaalta voi olla reilua, että jokin kysymyksen sana ohjaa keskittymään oikeaan kohtaan luettavaa tai kuunneltavaa tekstiä.

Monivalinnoissa vastausvaihtoehtojen pitää olla symmetrisiä: suurin piirtein yhtä pitkiä, rakenteiltaan samankaltaisia ja merkitykseltään samansuuntaisia. Kun vaihtoehdot järjestetään pituusjärjestykseen, oikean vaihtoehdon pitäisi osua melko tasaisesti A-, B- ja C-vaihtoehtoihin. On muuten mielenkiintoista huomata, kuinka oikea vaihtoehto on usein selvästi lyhyin tai pisin. Kysymystä muotoilemalla pituutta pystyy kuitenkin yleensä säätelemään.

Kysymyksiin pitää löytyä vain yksi oikea vastaus – asia, jonka luulisi olevan itsestään selvää. Silti toisinaan näkee kysymyksiä, joissa yksikään vaihtoehto ei ole täysin oikein tai toinenkin vastaus olisi oikeastaan oikein. Vastaus ei saa edellyttää maailmantietoa tai vaikkapa laskutaitoa; toisaalta maailmantieto ei saa riittää oikein vastaamiseen, vaan kysymyksen on aina edellytettävä tekstin lukemista tai kuuntelemista. Kannattaa myös tarkistaa, ettei oikea vastaus löydy vahingossa jostakin muusta kohtaa tekstiä ja ettei se riipu johonkin toiseen kysymykseen oikein vastaamisesta. Voi olla mielenkiintoista antaa pelkät kysymykset (siis ilman tekstiä) kollegoille vastattavaksi: silloin näkee, kuinka pitkälle pelkillä päättelytaidoilla ja hyvillä strategioilla voi päästä.

Kun kysymykset ovat valmiit, aletaan karsia ja muokata tekstiä. Aivan alimmilla tasoilla ylimääräistä luettavaa tai kuunneltavaa jätetään vain vähän. Tekstiin pitäisi kuitenkin jäädä jotain vääriin vastauksiin houkuttavaa. Karsiminen on hyvä tehdä varoen ja säilyttäen aina alkuperäinen teksti. On huomattavasti vaikeampaa yrittää vaikeuttaa tekstiä, jos siitä on muokattu välillä liiankin yksinkertaiseksi.

Mitä muuta?

Testausorganisaatioissa tehtävänlaadintaa seuraa koekäyttö sadoilla osallistujilla, tilastollinen ja laadullinen tarkastelu, muokkaus ja uusi koekäyttö ja analyysi. Tilastollisessa analyysissa tarkastellaan muun muassa kysymysten toimivuuden johdonmukaisuutta, erottelukykyä, arvausta, suhteellista vaikeustasoa ja ylipäänsä tulosten luotettavuutta. Vasta kun tehtävät on todettu toimiviksi, niille asetetaan pisterajat standard settingissä, joka on taas oma proseduurinsa.

Tähän kaikkeen ei oppilaitoksissa ymmärrettävästikään ole mahdollisuuksia. Siitä huolimatta kannattaa pyrkiä laatimaan tehtävät mahdollisimman hyvin. Jatkuvaan arviointiin tai kevyempään arviointiin tämä saattaa riittää. Painoarvoltaan merkittävämpiin arviointitilanteisiin suosittelen kuitenkin valmiiden, standardoitujen testien hankkimista siihen perehtyneiltä asiantuntijoilta. Ystäväpiirille voi hyvin kokata itse, mutta tärkeisiin kahdensadan hengen juhliin on parempi tilata kokenut pitopalvelu.

 

Elina Stordell on kielitaidon arvioinnin ja suomi toisena kielenä -opetuksen asiantuntija. Häntä kiinnostaa etenkin laadukas ja luotettava kielitaidon arviointi sekä kielitaidon merkitys yhteiskunnassa. Vapaa-aikanaan hän lukee liikaa dekkareita ja syö liikaa salmiakkia.