Hyppää pääsisältöön
Arturo_pääkuva

Taitotalo onnittelee lähihoitajaksi valmistunutta Arturo Pérez Sánchezia.

Arturo Pérez Sánchez (46) tuli Espanjasta Suomeen seitsemän vuotta sitten. Päätös lähteä töihin ulkomaille syntyi pikkuhiljaa. Espanjan talouskriisin alkaessa Pérez Sánchez jäi työttömäksi. Perhe ja serkut olivat lähteneet jo aiemmin ulkomaille töihin.

Mietin, mihin lähtisin ja että en halua sukulaisteni kanssa samaan paikkaan. Halusin näyttää, että pärjään yksin. Espanjassa puhuttiin paljon suomalaisesta varhaiskasvatuksesta. Ajattelin sen olevan alani, joten päätin lähteä Suomeen, kertoo Pérez Sánchez.

Espanjassa Pérez Sánchezin työura ehti olemaan monipuolinen. Hän työskenteli muun muassa erilaisissa asiakaspalvelutöissä ja ohjaus- sekä asiantuntijatehtävissä sosiaali- ja media-aloilla.  Pérez Sánchez onkin suorittanut kotimaassaan sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinnon sekä opiskellut viestintää yliopistossa. Lisäksi hän on työskennellyt Englannissa tarjoilijana.

 

Arturo_620x350_MG_5014, pienikuva
Matkalla asiakkaan luo.

 

Ilmaston kylmyys ja ihmisten ystävällisyys yllättivät

Ennen maahan saapumista Pérez Sánchez etsi lisää tietoa Suomesta ja opiskeli itsenäisesti suomen kieltä. Hän oli kuullut huhuja kielen ja työllistymisen vaikeudesta. Verkostoituakseen paikallisten kanssa Pérez Sánchez otti yhteyttä kirkkoon.

– Ensimmäinen askel Suomessa yllätti konkreettisesti. Täällä oli lunta ja pakkasta, enkä ollut koskaan käynyt paikassa, missä olisi yli viisi astetta pakkasta, enkä ollut ikinä nähnyt lunta, kuvaa Pérez Sánchez.

Alusta alkaen Pérez Sánchezin päämäärä oli päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Hän järkeili, että tavoitteen saavuttamiseksi hänen pitää ensin opiskella suomea, sitten ammatti ja etsiä työpaikka sekä tehdä töitä. Hän tutustui myös suomalaiseen Heidiin, josta tuli nopeasti hänen paras ystävänsä.

– Rakastuin Suomeen heti. Helsinki tuntui saman tien kodilta. Ihmiset ovat olleet alusta asti ystävällisiä ja auttavaisia. Saavutin nopeasti sisäisen rauhan. Nautin suunnattomasti ympärilläni olevasta hiljaisuudesta ja luonnosta. Paikallisten ihmissuhteiden solmiminen auttoi kotoutumistani. Opiskellessani vasta suomen alkeita ystäväni Heidi soitti minulle, kun hänen tuttunsa tarvitsi henkilökohtaista avustajaa. Niinpä tein avustajan töitä jo suomen opintojeni ohella, Pérez Sánchez tarkentaa.

 

Lähihoitajaopinnot ovat portti moneen ammattiin

Saavutettuaan riittävän kielitaidon Pérez Sánchez toteutti haaveensa ja haki lähihoitajaopintoihin Taitotaloon.

– Tutkinnon opiskeleminen oli unelmani ja hoitoala tuntui omalta, koska olin tehnyt Espanjassa nuorten kanssa töitä. Samoihin aikoihin tutustuin myös suomalaiseen vaimooni Riikkaan, Pérez Sánchez iloitsee.

Opinnoissa suuntautuminen lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalalle oli Pérez Sanchezille alusta alkaen selvää.

– Ajattelin, että valmistumisen jälkeen haluan ehdottomasti töihin päiväkotiin. Pidän lapsista valtavasti, Pérez Sánchez täsmentää.

Koska elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan, opintojen aikana Pérez Sánchezille siunaantui myös omaa jälkikasvua. Opiskelu ja pienen vauvan hoitaminen oli liian rankkaa, ja hän joutui keskeyttämään lupaavasti alkaneet opintonsa noin vuodeksi.

– Tullessani takaisin opiskelemaan kaikki oli muuttunut. Vanha kouluni Amiedu oli yhdistynyt AEL:n kanssa, ja oli syntynyt kokonaan uusi oppilaitos Taitotalo. Toisaalta opettajat olivat pysyneet samoina ja siksi tuntuikin, etten olisi ollut välissä poissa lainkaan. Sain opettajiltani paljon apua. He katsoivat kanssani, mitä minun pitää vielä opiskella. Opettajat vaikuttivat olevan tavoitettavissa aamu puoliseitsemästä ilta yhteentoista saakka. Oppilaitoksen henkilökunta piti huolen, että voimani riittävät, muistelee Pérez Sánchez kiitollisena.

Pérez Sánchez korostaa aikuisopiskelussa myös perheen ja lähipiirin tuen merkitystä.

– Vaimoni on ammatiltaan terveydenhoitaja ja neuvolassa töissä. Hänestä oli varsinkin opintojen alussa paljon apua. Hän osasi sanoa nopeasti, mikä on tärkeää ja mitä pitäisi tietää paremmin. Ensin opiskelin kaiken ulkoa, mutta kielitaitoni parantuessa ei tarvinnut enää opetella asioita ulkoa, kertaa Pérez Sanchez.

 

Arturo_950x665 iso kuva
Arturo Pérez Sánchez kulkee kotikäynneille työautolla.

 

Uunituore lähihoitaja työelämässä

Valmistuttuaan lähihoitajaksi Pérez Sánchez työllistyi Espoon kaupungille päiväkotiin.

– Päiväkodissa tykkäsin lapsista ja työkavereista. Tunne taisi olla molemminpuolinen, miettii Pérez Sánchez.

Koronan alkaessa Pérez Sánchezin työnantaja kysyi, että voisiko hän työskennellä kotihoidossa.

– Vastasin, että totta kai. Olen saanut Suomelta niin paljon, joten ajattelin, että nyt on minun vuoroni joustaa. Yllättäen viihdyinkin kotihoidossa todella hyvin. Tuntuu, että täällä minua todella tarvitaan. Työyhteisö on mukava, ja olen päässyt porukkaan hyvin mukaan. Luulen, että tällä hetkellä suomalaiset vanhukset tarvitsevat enemmän aikaani ja huomiotani kuin lapset. Yritän jutella heidän kanssaan paljon, mutta kuuntelu on tärkeintä, Pérez Sánchez selventää.

 

Ovatko vanhukset yksinäisiä vai itsenäisiä?

Pérez Sánchezin mukaan käsitys siitä, että vanhukset Suomessa olisivat enemmän yksin kuin esimerkiksi Espanjassa ei ole mustavalkoinen.

– Suomi on erilainen maa, koko yhteiskunta on toisenlainen. Täällä kotihoidon ansiosta vanhukset voivat asua pidempään omissa kodeissaan. Espanjassa se taas ei ole mahdollista, vaan he asuvat joko perheen kanssa tai laitoksissa. Suomessa vanhukset säilyttävät itsenäisyytensä pidempään. Sitä paitsi myös Suomessa sukulaiset pitävät paljon huolta vanhuksista. Sanoisin, että eniten pulaa on henkilöistä, jotka tekevät vanhustenhoidossa mielellään töitä, tiivistää Pérez Sánchez.

 

Hyvä työnantaja on siunaus

Espoon kaupunkia Pérez Sánchez pitää loistavana työnantajana.

– Työnantajani tarjoaa jatkuvasti erilaisia koulutuksia. Esihenkilöt ovat joustavia ja työvuorojen suunnitteluun pääsee osallistumaan itse. Joskus esimerkiksi toivon, että saisin olla jonkun asiakkaan kanssa enemmän. Toiveet toteutuvat poikkeuksetta. Tuntuu, että kaupungilla pomot ovat sisäistäneet, että esihenkilön työ on olla alaistensa käytettävissä ja palveluksessa, toteaa Pérez Sánchez leikkimielisesti.

Työyhteisönsä supervoimana Pérez Sánchez pitää kuitenkin hyvää yhteishenkeä ja tiimityötä. Lähihoitajien palkkakeskusteluun hänellä on selkeä mielipide:

– Palkka ei ole hyvä. Työ on vaativaa ja lähihoitajaopinnot ovat pitkät ja melko vaativat. Olen kuitenkin tullut toimeen ja perustanut perheen. Palkka riittää elämään, ja esimerkiksi Espanjassa palkka olisi paljon huonompi. Isäni on lääkäri ja äitini sairaanhoitaja. Minut on kasvatettu arvostamaan hoitoalaa. Se, miten yhteiskunnassa suhtaudutaan hoitotyötä tekeviin, kertoo paljon yhteiskunnasta.

 

Arturo_620x350_MG_5044
Arturo Pérez Sánchez on tyytyväinen elämäänsä, johon kuuluvat sekä työ että perhe.

 

Paras tapa tulla onnelliseksi on auttaa muita

Lähihoitajaopintoja Taitotalossa Pérez Sánchez suosittelee hoitoalasta kiinnostuneille.

– Koulutus oli monipuolinen ja laadukas. Siitä huolimatta, että suuntauduin opinnoissani lapsiin ja nuoriin, pakollisiin opintoihini sisältyi harjoittelujaksoja vanhustenhoivakodeissa. Opinnot opettivat minulle kaiken, mitä olen tarvinnut työssäni, Pérez Sánchez tuumii.

Opintojen jatkaminen ei juuri nyt ole Pérez Sánchezille ajankohtaista. Toisinaan hän ajattelee tulevaisuudessa opiskelevansa sairaanhoitajaksi tai lastentarhanopettajaksi.

– Elämä juuri nyt on hyvää. Olen iloinen, koska minulla on ihana perhe ja työ, jossa voin auttaa muita. Elämän tarkoitus on olla sinut itsensä kanssa ja olla se mitä olet. Jokainen on erilainen, mutta se mitä on, on keskeistä, eikä se mitä haluaa olla. Minut on rakennettu niin, että muiden auttaminen tuntuu hyvältä, pohtii Pérez Sánchez.

Kysy lisää.

Heli Leino-Holmsten
Heli Leino-Holmstén
kouluttaja
050 416 8210