Aktivoi pelillistämällä Blogi

Tämän päivän teknologia antaa hurjan paljon mahdollisuuksia kehittää opetusmenetelmiä.

16.8.2022

Blogi Saija Sinisalo

Olemme Taitotalossa kehittäneet Digiopettaja-koulutuskokonaisuuden, joka keskittyy monipuolisten digitaalisten välineiden hyödyntämiseen opetuskäytössä. Vaikka suurin harppaus tällä saralla tehtiin etäopetusaikana, ei jatkuvaa kehittymistä kannata unohtaa. Monia etäopetuksesta tuttuja asioita ja sovelluksia voi hyödyntää myös lähiopetuksessa.  

Itse kipuilin etäopetuksen alkuaikoina, miten saisin osallistettua opiskelijoitani. En halunnut, että opetukseni olisi luentomaista ja siten puuduttavaa. Ennen etäopetusaikaa olin pitänyt etänä ainoastaan lyhyitä webinaareja, jotka olivat olleet nimenomaan luentomaisia. Nyt halusin tästä aktiivisesti eroon.  


Digiopettaja-koulutuksesta sai konkreettisia keinoja pelipedagogiikkaan 

Opiskelin Taitotalon Digiopettaja-koulutuksessa, jossa käsiteltiin yhtenä teemana opetuksen pelillistämistä. Ajatus pelillisten elementtien käyttämisestä koulutuksen tukena tempaisi minut kerta heitolla mukaansa. En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, miten moninaisia mahdollisuuksia pelillistäminen tarjoaa tai miten kiehtovaa ja koukuttavaa se voikaan olla.  

Pelipedagogiikan perusteiden pureskelu oli mielenkiintoista. Oli kiinnostavaa pohtia, miten olemassa olevien pelien ajatusmaailmaa voi hyödyntää omien opetuspelien ideoinnissa. Tutustuimme erilaisiin ilmaisiin ja kaupallisiin pelialustoihin, jolla digitaalisesti kokematonkin opettaja voi luoda omia oppimispelejä.  Mahtavaa oli myös huomata, ettei pelit välttämättä vaadi mitään järisyttävää teknologiaa. Vain oma mielikuvitus on rajana.  


Opetuspelit heti käyttöön  

Lähdin rohkeasti kokeilemaan opetuspelejä. Opiskelijoilta saamani palaute on ollut pääasiassa erittäin positiivista. Pelillisyys tuo opetukseen ennen kaikkea mukavaa vaihtelua. Se tarjoaa opiskelijoille aktiivisen roolin kuuntelemisen sijaan. Parhaassa tapauksessa se tekee oppimisesta erittäin hauskaa.  

Pelisuunnittelussa on monia mahdollisuuksia. Pelin voi toteuttaa joko yksilötehtävänä tai ryhmämuotoisena. Se voi olla tietokilpailutyyppinen, pohdintaa ja keskustelua vaativa tai käytännön toimenpiteitä edellyttävä.  

Erityisen innostunut olen siitä, miten keksin hyödyntää pelillisyyttä ryhmäytymisen apuna. Kehitin viime syksynä alkanutta koulutuskokonaisuutta varten Pulmista parveksi -nimisen ryhmäytymistä tukevan pelin. Pelissä hyödynsin Seppo-pelialustaa. Pelissä edettiin ratkoen vuoroin pakopelihenkisiä pulmia ja tutustumistehtäviä. Sain opiskelijoilta paljon hyviä kehitysehdotuksia, joiden avulla jatkojalostin peliä edelleen.  


Opettajan digitaidot eivät synny itsestään, niitä täytyy opetella 

Taitotalon Digiopettaja-koulutus tarjoaa monipuolisen kattauksen erilaisten digitaalisten välineiden soveltamisesta opetukseen. Se pitää sisällään myös pelillistämistä käsittelevän moduulin, jossa ensimmäisenä päivänä perehdytään pelillistämisen perusteisiin ja pelien hyödyntämiseen opetuskäytössä.  

Toisena päivänä opiskellaan pelisuunnittelun perusteita ja oppimispelien käsikirjoittamista. Jakson viimeisessä osiossa tutustutaan erilaisiin pelillistämisratkaisuihin, oppimispelialustoihin sekä kehitetään omaa oppimispeliä.  

 

Huomionuoli

Digiopettaja-koulutus on kaikille avoin koulutuskokonaisuus. Hyppää mukaan opetuspelien innostavaan maailmaan Taitotalon Digiope-koulutuksessa!

 

 

 

 

Kirjoittaja Saija Sinisalo toimii Taitotalossa ICT-koulutusasiantuntijana. Hänen osaamistaan ovat Microsoft 365 -palvelut.