Kemikaalitietous ja kemikaalien turvallinen käyttö, yr Yrityskohtainen

Kenelle koulutus sopii?

Ota yhteyttä

Heikki Heimo

kouluttaja, prosessiteollisuus ja laboratorioala

Inspiroidu

Opiskelijatarina
Asikainen työskentelee Lassila&Tikanojan jätteidenkäsittelylaitoksella Keravalla. Hänen pääasiallinen tehtävänsä on kunnossapidon valvonta. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi ennakkohuoltojen suunnittelua sekä varaosien kilpailutusta ja tilauksia. Jos kentällä tarvitaan väkeä, käy Asikainen edelleen tekemässä myös käytännön kunnossapitotöitä. 
Blogi
Automaatio auttaa kiinteistöjen seurannassa ja hallinnassa. Perinteinen kiinteistönhoito ei kuitenkaan rajoitu vain teknologian käyttöön, vaan ihmisen rooli on siinä edelleen vahva. Valitettavasti kiinteistönhoitajat eivät enää ehdi kiertää kiinteistöjä kuten ennen. Se voi johtaa huomaamattomien vikojen lisääntymiseen. Tämä on ajankuva, valitettavasti.
Blogi Olli Niiranen ja Bia Kaikkonen-Aallonkoski
Uutinen
VO-collegen lisäksi taitotalolaiset tutustuivat Hallstahammarin vanhainkodin sekä Pohjoismaiden suurimpiin hoitoalan yrityksiin kuuluvaan Ambean Språkombud-kokemuksiin. Vierailulla perehdyttiin myös Tukholman aluehallinnon Språkombud-toiminnan koordinointiin sekä Kunnallisten työntekijöiden liiton Kommunalin rooliin Språkombud-toiminnan tukemisessa ja arvioinnissa.
Katja Kontos kättelee ruotsissa tapaamiaan ihmisiä
Blogi
Näitä tutkintoja ei voisi jatkossa suorittaa, jos henkilöllä on aikaisemmin suoritettu ammattitutkinto tai korkeakoulututkinto. Tämä kertoo siitä, ettei päättäjillä ole selkeää ymmärrystä tai halua ymmärtää päätösten vaikutuksista lyhyellä ja pitemmällä aikavälillä.
Mikko Gerdt
Blogi
Nykytilanteesta voidaan osuvasti todeta, että vanhat tavat ja uudet polut.Ihmiset ovat tarkkoja ja tunnollisia sen suhteen, mikä on hyödyllistä ja mikä haitallista. Näyttää kuitenkin siltä, että käyttäytymiseen vaikuttaa enemmän rutiini, kuin tietoinen pohdinta valintojen hyödyistä ja haitoista.
blogi liisa pajari
Uutinen
Ole asiantuntijamme suunnittelutilaisuudessa ja tule vaikuttamaan koulutusten sisältöihin. Kerro juuri teidän organisaationne tai alanne osaamis- ja kehittämistarepeet. Vaikuta siihen, että Taitotalossa tehdään oikean sisältöisiä koulutuksia ja tilaisuuksia.
ihmisistä muodostuva nuoli
Blogi
Ajattelin tässä kirjoituksessani avata, miten koulutusorganisaation monialainen osaaminen palvelee asiakkaita. Taitotalosta löytyy osaamista muun muassa teollisuuden, logistiikan, välinehuollon, puhtaanapidon, turvallisuuden, terveydenhuollon ja eläintenhoidon osa-alueilla. Usko tai älä, hyvin monesti asiakkaiden tarpeet menevät iloisesti ristiin eri toimialojemme kanssa.
Blogi Kimmo Auvinen
Lue lisää artikkeleita