Opiskelijat kokevat Taitotalon arjessa yhdenvertaisuutta Uutinen

Taitotalon opiskelijoiden hyvinvointikysely toteutettiin tänä vuonna jo kolmatta kertaa. Kyselyssä kysytään muun muassa opiskelijoiden hyvinvoinnista, saadusta tuesta sekä yhdenvertaisuuden kokemuksesta.

6.6.2023

Yhdenvertaisuus Taitotalo

Edellisinä vuosina 2021 ja 2022 hyvinvointikyselyn yhteydessä on tiedusteltu laajemmin myös opiskelijoiden näkemyksiä etäopiskelusta. Vastauksia käsitellään opiskeluhyvinvointityöryhmässä ja tulosten perusteella tehdään tarvittaessa muutoksia opiskelijoiden oppimisen tueksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tänä vuonna kyselyyn osallistui 345 vastaajaa, heistä 90,4 % oli yli 26-vuotiaita. Taitotalossa oli opiskellut alle puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen 93 % vastaajista, suurin osa joko perustutkintoa tai ammattitutkintoa (yht. 74 %). 59 % kertoi opiskelleensa sekä lähi- että etäopetuksessa. 7,6 % vastaajista totesi, että ei pidä etäopiskelusta lainkaan. 87,6 % vastaajista kertoi viihtyvänsä Taitotalossa. 

Opiskelun ohjaus ja tuki, mieliala sekä jaksaminen 

Kysymykseen Saatko opiskeluun ohjausta ja tukea? 87,6 % vastaajista koki saaneensa ohjausta ja tukea paljon tai jonkin verran tai kertoi ettei tarvitse ohjausta opiskeluun. 63% vastaajista kertoi tietävänsä, mistä saa apua huolestuttaviin asioihin. 92 % vastaajista koki, että oppilaitoksen henkilökunnasta löytyy henkilö, jolta voi tarvittaessa pyytää apua. 70 % vastaajista kertoi tietävänsä, miten opiskeluhuoltopalveluiden henkilöstöön saa yhteyden. Lisäksi opiskelijoilta kysyttiin, millainen ohjaus ja tuki auttaa sinua. Suurin osa vastaajista kertoi avovastauksissa, että säännöllinen tapaaminen kouluttajan tai opinto-ohjaajan kanssa, opintojen aikataulutus sekä kannustaminen eteenpäin ovat parhaita tuen muotoja. 

44,5 % vastaajista kertoi tuntevansa olonsa yksinäiseksi jatkuvasti, melko usein tai joskus. Mielialaa ja jaksamista kysyttäessä vastaajat saivat valita useita vaihtoehtoja. 97,4 % vastaajista koki, että mieliala on yleensä hyvä ja jaksaa suoriutua opinnoista ja arjesta hyvin. Samaan aikaan 22,6 % vastaajista kertoi tuntevansa usein väsymystä ja/tai uupumusta.

Kulttuuritietoisuus, yhdenvertaisuus ja vaikuttaminen

Kysymykseen Kulttuuritietoisuus ja toiminta: Kuinka hyvin oppilaitos tukee rotuun, etniseen alkuperään ja kulttuuriin liittyvien asioiden oppimista, keskustelua ja kohtaamista? Suurin osa vastaajista kertoi avovastauksissa Taitotalon tukevan toimintaa. Eniten vastauksissa toivotiin edelleen tietoisuuden lisäämistä ja yhteistä keskustelua.

Muutamia poimintoja vastauksista:

  • Tunneilla ollut hyvää keskustelua kulttuurieroista ja koulussa paljon eri kulttuurin edustajia, mikä näyttäytyy positiivisena ilmapiirinä koulussa, ihmiset on suvaitsevaisia toisiaan kohtaan ja auttavat toisiaan.
  • Taide-aineiden avulla sekä valinnaisten aineiden avulla tukee kulttuuriin liittyvien asioiden oppimista.
  • Koulu antaa mielestäni hyvät vaihtoehdot esimerkiksi, jos suomenkieli ei ole sujuvaa.
  • On hyvin etniseen alkuperään ja kulttuuriin liittyvien asioiden oppimista, keskustelua ja kohtaamista
  • Vaihdamme tietoa erilaisista kulttuurisista, uskonnollisista ja sosiaalisista elämästä luokkahuoneessa. Minusta on mukavaa tutustua erilaisiin kulttuureihin.
  • Mielestäni koulun työntekijät ovat tasa-arvoisia kaikkien oppilaiden kanssa rodusta tai sukupuolesta riippumatta.
     

92 % vastaajista kokee, että Taitotalon opetuksessa on yhdenvertainen, avoin ja kunnioittava ilmapiiri ja 96 % kokee opetuksessa tilan henkisesti ja fyysisesti turvalliseksi.

Kysymykseen; pystyn vaikuttamaan asioihin, joita pidän tärkeinä oppilaitoksessa, vastaajista täysin samaa mieltä oli 24 %, jokseenkin samaa mieltä 27 % ei samaa eikä eri mieltä 33 % jokseenkin eri mieltä 9,0 % ja täysin eri mieltä 7 %. Vastaajista 59 % tiesi mikä on opiskelijatoimikunta.

Taitotalon toiminnan kehittäminen vastausten pohjalta

Kyselyn perusteella kehittämiskohde on erityisesti se, miten lisätään opiskelijoiden tietoisuutta opiskeluhuoltopalveluista ja vaikuttamisen mahdollisuuksista esimerkiksi opiskelijakunnassa. Lisäksi tulee kehittää keinoja yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Jatkamme edelleen aktiivisesti tietoisuuden lisäämistä rotuun, etniseen alkuperään ja kulttuuriin liittyvistä asioista, sekä tuemme oppimista ja kohtaamista keskustelemalla.