Uratarina: koulutusasiantuntija Moa Konttila – 2020-luvun työelämässä pitää olla intohimoa Uutinen

Kun ICT- ja media-alan koulutusasiantuntija Moa Konttila sai viestin, jossa kysyttiin, sopisiko, että hänestä tehdään uratarina ja että koska hänelle mahdollisesti kävisi haastattelu, hän vastasi välittömästi sopii ja että tulee haastateltavaksi heti.

9.10.2023

Taitotalon brändikuva, jossa violetilla tekstillä uratarinoita. Teksti on kellertävällä pohjalla ja kirjaimia pitkin kiipeää eri ammateissa työskenteleviä piirroshahmoja.

Toimintamalli kuvaa 26-vuotiaan Moan työotetta. Moa on työstään niin innostunut, ettei hän pysy kauaa paikoillaan. Työ on kiinnostavaa ja kehitysajatuksia on paljon.

Koulutusasiantuntijana Moa tekee työelämäyhteistyötä. Hän luo, kehittää ja suunnittelee uusia koulutuskokonaisuuksia ja vastaa niiden toteuttamisesta käytännössä. Lisäksi Moa toimii projektipäällikkönä, vastaa tiiminsä kansainvälisyysasioista ja toimii markkinointivastaavana. Ennen Taitotalouraansa Moa työskenteli ICT- ja hoitoalalla.

– Hoitoalan kokemuksen ansiosta tarkastelen teknistä koulutusalaa ihmisläheisesti ja suurella sydämellä, Moa sanoo.

ICT-insinööristä koulutusasiantuntijaksi

Koulutukseltaan Moa on tieto- ja viestintätekniikan insinööri. Hän on työskennellyt vuosia Kansallisteatterin ICT-osastolla. Työura sai alkunsa yläasteen TET-harjoittelusta. Kulttuurialalla työskentely kehitti Moan luovuutta ja kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa. Taitotaloon Moa tuli reilu vuosi sitten. 

– Tuttuni opiskeli Taitotalossa ja samaan aikaan koulutusasiantuntijan paikka tuli avoimeksi. Hain sitä ja tulin valituksi.

Koulutusasiantuntijan työ on juuri sellainen työ, josta Moa haaveili. Intohimoja vastaava työ antaa elämälle merkityksen. Opiskelijoille Moa tapaakin sanoa, että hän tekee tällä hetkellä työtä, josta haaveili pitkään. Sitten hän kysyy, mistä opiskelijat haaveilevat ja pyrkii auttamaan heitä kaikin keinoin toteuttamaan unelmansa. Moa haluaa olla silta opiskelijoiden ja työelämän välillä. Hänen vastuullaan ovat opiskelijoiden työssäoppimiseen ja työelämään liittyvät asiat sekä työelämässä oppimisen kehittäminen.

– Tehtäväni on helpottaa sitä, että opiskelijat pääsisivät sujuvammin työelämään.

Taitotalossa työkaverit ovat ihania, supereita ja alansa huippuasiantuntijoita

Moa on kehittänyt yhdessä ICT- ja media-alan tiimin kanssa ICT-alan opiskelijoille Taitotalosta työelämään -koulutuksen. Se on viiden päivän koulutuskokonaisuus, jonka tarkoituksena on saada opiskelija tunnistamaan omaa osaamistaan ja mielenkiinnonkohteitaan. Koulutus sisältää muun muassa uraohjausta, työnhakuvalmennusta, video-CV:n ja työhakemuksen tekoa.

– Kannustan opiskelijoita unelmoimaan rohkeasti ja suuntaamaan urapolkunsa siihen suuntaan.

Taitotalosta työelämään -koulutus esiteltiin syyskuun henkilöstöinfossa kuukauden onnistumisena. Moa haluaa muuttaa työelämään liittyviä asenteita. 2020-luvulla työelämän ei tarvitse olla pakkopullaa, vaan se voi olla intohimoa.

Koulutusalalle kannattaa Moan mukaan hakeutua, jos on palo johonkin asiaan. Jos tykkää jostakin asiasta niin paljon, että haluaa jakaa oppimisen ilon ja tiedon siitä myös muille. Taitotalossa saa kehittää asioita ja pääsee vaikuttamaan työnkuvaansa. Henkilöstöön luotetaan, ja työnantaja on joustava, voi esimerkiksi tehdä etätöitä. Työkaverit ovat Moan mukaan ihania, supereita ja alansa huippuasiantuntijoita.

Moa Konttila seisoo ulkona terassikaidetta vasten. Hänestä näkyy sivuprofiili ja hänellä on päällään musta nahkatakki, hänen edessään on vihreä metsämaisema.
Moa Konttila työskentelee Taitotalossa koulutusasiantuntijana.

Inspiroivat ura- ja opiskelumahdollisuudet Taitotalossa

ICT-ala on tulevaisuutta, ja esimerkiksi digitaalisuus liittyy kaikkeen. Moan mukaan ala sopii monille, alalla on paljon kiinnostavia ja monipuolisia työtehtäviä kaikenikäisille ja -taustaisille ihmisille. Hyvä esimerkki alanvaihdosta on se, että kerran opiskelijaksi tuli Moan vanhan peruskoulukaverin äiti, joka oli vaihtamassa alaa.

– Alalla on positiivinen henki, ja ikädiversiteettiin panostetaan. 

ICT-alan opiskelu Taitotalossa kannattaa myös siksi, että perustutkinnon suorittaminen mahdollistaa jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa.

– Meillä on polkuopintoja ja yhteistyötä Metropolian ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa.

Moa on omistautunut auttamaan Taitotalon opiskelijoita löytämään urapolkunsa ja paikkansa työelämässä. Hän kannustaa seuraamaan rohkeasti omia intohimoja ja unelmia.

– Taitotalossa on mahdollisuus toteuttaa itseään sekä työntekijänä että opiskelijana, Moa sanoo.

 

Teksti: Johanna Rautio, Taitotalo