Filippiineiltä Suomeen – uusi ura hoiva-avustajana Opiskelijatarina

Geraldine Arosara opiskeli Taitotalossa hoiva-avustajaksi. Hoiva-avustajakoulutuksessa suoritetaan osa lähihoitajan tutkinnosta, joka on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto.

19.6.2024

Geraldine Arosara työpaikalleen. Geraldine nojaa hoiva-avustajan työasussa pöytään ja katsoo kameraan.

Hoiva-avustajat työskentelevät pääsääntöisesti ikääntyneiden ja vammaisten parissa avustavissa tehtävissä. Työtä tehdään esimerkiksi palvelutaloissa, hoivakodeissa, erilaisissa asumispalveluyksiköissä ja ryhmäkodeissa.

Filippiiniläinen Geraldine Arosara (39) valmistui hoiva-avustajaksi marraskuussa 2023 ja on siitä lähtien työskennellyt vanhusten hoivakodissa. Opinnot kestivät 11 kuukautta, ja Geraldine on löytänyt paikkansa suomalaisesta työelämästä. Hän viihtyy työssään erinomaisesti. Filippiineillä Geraldine työskenteli 15 vuotta elektroniikka-alalla laadunvalvontatehtävissä.  Geraldine muutti Suomeen toukokuussa 2019, kun hän meni naimisiin suomalaisen miehen kanssa.

– Mieheni haaveilee eläkepäivien viettämisestä Filippiineillä, joten tulevaisuudessa palaamme sinne yhdessä, Geraldine sanoo.

Taitotalon opinnot ovat työelämälähtöisiä

Hoiva-avustajaopintoihin kuuluu työharjoittelu. Geraldine työllistyi opintojensa jälkeen työharjoittelupaikkaansa. Hänen työpaikkaohjaajansa suositteli häntä osastonhoitajalle, kun Geraldine sai työpaikalla suoritettavista ammattiosaamisen näytöistä arvosanaksi 5, joka on paras mahdollinen arvosana.

–  Ensin työskentelin keikkalaisena. Tammikuussa 2024 sain määräaikaisen 6 kuukautta kestävän työsopimuksen. Minulta on jo kysytty, haluanko jatkaa töitä.

Geraldine puhuu hyvää suomea, vaikka hän itse kokeekin kielitaitonsa olevan vielä puutteellinen ja kehitysvaiheessa. Esihenkilö on kannustanut Geraldinea jatkamaan opintoja lähihoitajaksi. Geraldine haluaa ensin kuitenkin kehittää kielitaitoaan hoiva-avustajan tehtävissä.

– Teoriaopinnot vieraalla kielellä ovat vaativia.

 

Filippiiniläinen Geraldine Arosara opiskeli hoiva-avustajaksi. Kuvassa Geraldine on työpaikallaan ja hänen vieressään on nykyinen Taitotalon hoiva-avustajaopiskelija. 

”Haastavimmin käyttäytyvät asukkaat tarvitsevat ystävällisyyttä eniten”

Geraldinen mukaan työ hoiva-avustajana on palkitsevaa. Hän pitää vanhuksista ja nauttii heidän auttamisestaan. Filippiineillä kasvetaan vanhusten kanssa, ja kulttuuriin kuuluu vanhusten kunnioittaminen ja auttaminen.  Geraldine kertoo, että suomalaiset vanhukset ovat moninaisia ja että heitä ei voi laittaa yhteen muottiin.  Hän sanoo, että jokainen vanhus on yksilö, jolla on oma persoonansa. Osa asukkaista on iloisia, osa surullisia ja osa vihaisia. Erityisesti muistisairaudet muuttavat persoonaa.

– Hymyilemällä asukkaille, saan usein hymyn takaisin.

Kaikki asukkaat eivät pidä ulkomaalaisista hoitajista, mutta Geraldine on kaikille iloinen ja ystävällinen. Hän uskoo, että haastavimmin käyttäytyvät asukkaat tarvitsevat ystävällisyyttä eniten. Hoiva-avustajan työ on välillä kiireistä. Töitä on paljon ja sitä tehdään kolmessa vuorossa: aamu-, väli- ja iltavuorossa.

– Hoiva-avustajat eivät tee yövuoroja.

Geraldine päätti opiskella sosiaali- ja terveysalaa, koska alalla on töitä. Aloittaessaan sijaisena hän kiersi työnantajansa eri osastoilla. Se oli Geraldinen mukaan hyvä tapa tutustua työnantajaan ja asukkaisiin.

Geraldine Arosara työskentelee hoiva-avustajana vanhusten hoivakodissa. Kuvassa Geraldine työkaverinsa kanssa.

Hoiva-avustajakoulutus työllistää

Geraldine muistelee opiskeluaikaansa Taitotalossa lämpimästi. Kouluttajat auttoivat erityisesti kieli- ja teoriaopinnoissa.

– Jos en osannut tai ymmärtänyt jotakin, kouluttajat opettivat ja antoivat aikaansa, Geraldine sanoo.

Hoiva-avustajakoulutuksen myötä Geraldine on päässyt osaksi suomalaista työelämää ja löytänyt paikkansa hoitoalalta. Geraldinen tarina osoittaa, että oikeanlainen koulutus työllistää ja ratkaisee sosiaali- ja terveysalan työvoimapulaa.

 

Teksti: Johanna Rautio, Taitotalo
Kuvat: Geraldine Arosara