Taitoa työnantajalta – työterveys työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin tukena Blogi

Kirjoitan pohdintoja näkökulmasta, joka monesti unohtuu työhyvinvointiin ja -jaksamiseen liittyvässä keskustelussa. Se on toimiva työterveyshuolto. Mielestäni se sitouttaa työntekijää työnantajaan.

11.4.2023

Blogi Kimmo Auvinen

Työn mielekkyys, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön, työyhteisö ja työnantajan arvojen sopiminen omaan maailmankuvaan ovat tärkeitä asioita työsuhteessa. Toki kuukausittainen rahallinen korvaus merkitsee myös suuresti, vaikka tutkimusten mukaan sen osuus ei olekaan niin suuri kuin yleisesti ajatellaan. Toimivaa työterveyshuoltoa ei juuri muisteta, kun puhutaan työssä jaksamisesta.
 

Työterveyshuolto on muutakin kuin flunssan hoitoa

Haluan muistuttaa kaikkia työterveyshuollon merkityksestä työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukena. Olen aiemmassa blogissani kertonut omasta sairastamisestani ja työnantajan hienosta tuesta erilaisilla työhön liittyvillä ratkaisuilla. Yksi merkittävä jaksamista ja hyvinvointia tukeva tekijä minullekin on ja ovat olleet työterveyshuollon palvelut. Käytössämme on normaalia laajemmat työterveyshuollon palvelut.

Työterveyshuolto työhyvinvoinnin tukijana saattaa unohtua, sillä usein ajatellaan, että työterveyspalveluita käytetään sairastaessa. Näin asia onkin, mutta palveluita voidaan käyttää myös ennalta ehkäisevästi tai tukemaan työssäjaksamista.
 

Digitaalinen työterveyshuolto tukee lähivastaanottokäyntejä

Nykyisin palveluita digitalisoidaan paljon. Lääkärin voi tavata chatin avustuksella, jolloin sairaana ei tarvitse hakeutua lääkäriasemalle. Tarvittaessa työterveyslääkärin vastaanotto onnistuu etäyhteyksiä hyödyntäen. Digitaalisuus on mielestäni oiva suuntaus, kunhan pidetään mielessä myös mahdollinen tarve kasvokkain tapaamiselle.
 

Eläköön monipuolinen työterveyshuolto!

Sosiaali- ja terveysalalla on yleisesti tunnistettu, että oikea-aikaiset palvelut auttavat ihmisen kuntoutumisessa ja jaksamisessa. Työterveyden kannalta ajatellessa mieleeni nousee esimerkiksi erilaiset kiputilat, joita voidaan hoitaa fysioterapialla. Jäytävän, pitkäaikaisen selkäkivun kanssa työskentelyä ei tarvitse kestää, sillä avuksi voi saada kuntoutusta.

Taitotalon työterveyspalveluihin kuuluvat erittäin hienona lisänä myös työterveyspsykologin tapaamiset. Työterveyspsykologin osaamiseen kuuluu muun muassa erilaisissa työn ja arkielämän haasteissa rinnalla kulkeminen. Itsellä tämä oli todella tärkeä tuki, kun jouduin lopettamaan pitkäaikaisen lemmikin.  

Työterveyshuollossa on mahdollisuus tavata myös erikoislääkäri työterveyslääkärin lähetteellä. Tämä on tärkeää, sillä sairastaessa epävarmuus oireista voi olla todella raskasta. Työterveyshuollon kautta pääsee alan asiantuntijalle erittäin nopeasti ja tämä tukee jaksamista niin työssä kuin vapaalla.

Haluankin osoittaa kiitokset työnantajallemme meidän kaikkien hyvinvoinnin ylläpidosta, joka onnistuu hyvän työterveyshuollon kautta! Toivoisin, että sama suuntaus näkyy muillakin työnantajilla. On taito olla työntekijän tukena.

 

Kirjoittaja työskentelee Taitotalossa sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla koulutusasiantuntijana. Hän on aiemmin työskennellyt erityisnuorisotyössä, ensihoidossa ja kriisityössä. Taitotaloon hän tuli syksyllä 2020 kehittämään Taitotalon ensiapukoulutuksia, ja urakehitys on vienyt hänet kouluttajan työtehtävien kautta koulutusasiantuntijaksi.