Urakatsastus on henkilökohtainen valmennus, jossa voit urasi missä tahansa vaiheessa ammattimaisessa ohjauksessa pohtia osaamistasi, motivaatiotasi ja tavoitteitasi omalla työurallasi. Yritys voi hankkia urakatsastuksen henkilöstölleen osana työhyvinvointivalmennusta tai uudelleensijoittumisen tukena esimerkiksi yritysfuusion tai organisaatiomuutoksen yhteydessä.
Urakatsastuksessa voit kirkastaa tavoitteitasi ja ottaa määrätietoisia askeleita oman urasi vahvistamiseen. Urakatsastuksessa saat ulkopuolisen näkemyksen urasi tilanteesta ja suosituksen henkilökohtaisten tavoitteittesi saavuttamiseksi.
Koulutuksen sisältö
Uravalmennus alkaa henkilökohtaisella kartoitustapaamisella, jossa käydään läpi sinun omia uratoiveitasi ja ajatuksiasi. Keskustellen valmentajan kanssa käsittelet erilaisia teemoja: omien vahvuuksien ja kehittämiskohteiden tunnistamista, nykyuran tilanteen arviointia, tavoiteuran tarkastelua ja tarvittavan osaamisen kartoitusta sekä suunnitelmaa osaamisen kehittämiseen. Kokonaisuus rakentuu henkilökohtaisten tavoitteiden perusteella.
Tapaamiset ja valmennuksen kesto sovitaan yksilöllisten tarpeittesi mukaan. Ensimmäinen tapaaminen kestää 2 tuntia (198 euroa + alv.), seuraavat yksilöllisten tavoitteiden mukaan (99 euroa/tunti + alv.).
Kenelle koulutus sopii?
Urakatsastus soveltuu valmennuksena kaikille, joita oman uran ja osaamisen kehittäminen kiinnostaa. Urakatsastukseen voi osallistua yksityishenkilönä tai sen voi yritys hankkia henkilöstölleen osana työhyvinvointivalmennusta tai uudelleensijoittumisen tukena esimerkiksi yritysfuusion tai organisaatiomuutoksen yhteydessä.
Asiantuntijat
Muuta tärkeää tietoa
Urakatsastus voidaan toteuttaa lähitapaamisena Taitotalossa tai etätapaamisena Teams-sovelluksella. Sähköpostitse ja puhelimitse tapahtuva tuki sisältyy myös urakatsastukseen.
Lisää uravalmennuksesta Taitotalossa
Muutosturvapalvelut yrityksille (Outplacement)
Taitotalon muutosturvapalvelut on tehokas ja turvallinen valinta
Lähihoitajaopiskelija Anna Joseph: Muutosturva mahdollisti unelmien toteuttamisen
Sanna-Mari hyödynsi muutosturvapalvelua työllistyäkseen irtisanomisen jälkeen
Matalan kynnyksen maksuton uraohjaus