1.12.2025
Niinan tausta on liikunta-alalla. Hän valmistui aikoinaan Pajulahden urheiluopistosta liikunnanohjaajaksi ja työskenteli sen jälkeen lähes 25 vuotta liikunnan asiantuntija- ja opetustehtävissä. Hän on toiminut muun muassa liikunnanopettajan sijaisena sekä yrittäjänä lasten luontoliikunnan parissa.
Työasiat olivat Niinan elämässä hyvällä tolalla, kunnes pandemia pysäytti yritystoiminnan. Konkurssi otti koville ja laittoi Niinan miettimään elämäänsä uudelleen. Pandemian jälkeen liikunta-alan työt myös vähenivät huomattavasti. Lisäksi Niinalle sopiviin vakituisiin työtehtäviin olisi tarvittu korkeakoulututkinto.
Korkeakouluopinnot pitkän tähtäimen haaveena
Niina haaveili osaamisen päivittämisestä ammattikorkeassa, mutta hänen aiemmasta opiskelustaan oli jo niin kauan, ettei hän voinut hakea sisään todistusvalinnalla. Vanhaa opistotasoista tutkintoa ei yleensä huomioida ammattikorkeakoulun todistusvalinnassa. Ammatillisista tutkinnoista todistusvalinnassa huomioidaan vain perustutkinnot. Tällöinkin tutkinto pitää olla suoritettuna 1.8.2015 jälkeen.
Ensimmäisen tien katkettua Niina yritti päästä ammattikorkeaan valintakokeiden kautta. Sekään ei onnistunut, sillä hänen matemaattinen osaamisensa ei riittänyt. Niinan oli tunnustettava se tosiasia, että monet vuodet työelämässä ja vankka ammatillinen osaaminen omalla substanssialalla eivät riittäneet avaamaan ammattikorkeakoulun ovia.
Merkonomi oli ensin ”vain” välivaihe, mutta osoittautui lopulta ratkaisuksi
Merkonomin opintoihin hakeutumista Niina ensin epäröi, sillä kauan työelämässä johtotehtävissä toimineelle perustutkinnon suorittaminen tuntui askeleelta taaksepäin. Niina kuitenkin halusi muutosta elämäänsä ja koki merkonomiopintojen sisällöt kiinnostaviksi. Lopulta hänelle selvisi, että merkonomin paperit olisivat hänen kaipaamansa tutkinto, jolla voisi pyrkiä jatko-opintoihin.
Taitotalosta korkeakouluun -projekti ja Miia Arppen tuki
Melko pian merkonomiopintojen alkamisen jälkeen Niina otti yhteyttä opinto-ohjaaja Miia Arppeen, joka työskentelee Taitotalosta korkeakouluun -projektissa. Projektin tavoitteena on tukea ammatillisen tutkinnon suorittaneita jatkamaan opintojaan korkeakouluissa.
Tapaamisissa Niina sai selkiytettyä tulevaisuuden suunnitelmiaan, jotka aluksi eivät olleet vielä aivan selvillä. Tradenomiopinnot olivat yksi vaihtoehto jatkoon. Niina pohti myös kasvatustieteiden opintoja yliopistossa, erityisesti Jyväskylän liikuntatieteellisessä, koska hänellä oli taustaa liikunnanopettajana. Tapaamisissa puhuttiin myös joogaopettajan urasta tai markkinoinnin ja viestinnän alalle suuntaamisesta. Lopulta fysioterapiaopinnot alkoivat vahvistua oikeaksi tavoitteeksi, jota kohti Niina halusi kulkea.
Suunnan löytyminen antoi puhtia suorittaa merkonomiopinnot mahdollisimman hyvin. Merkonomin tutkinnossa opiskellaan niin sanottuja YTO-aineita, yhteisiä tutkinnon osia eli esimerkiksi matematiikkaa. Matematiikan opiskelu oli Niinalle tärkeää kahdestakin syystä: vahva matemaattinen osaaminen auttaisi häntä joko tulevissa valintakokeissa tai hyvä matematiikan arvosana auttaisi todistusvalinnassa.
Niinan mukaan matematiikan opiskelu ei ollut aina yksinkertaista, vaan vaati toistoa ja sinnikkyyttä. Hän jopa kävi joitakin kursseja useampaan kertaan, että sai nostettua osaamisensa riittävälle tasolle.
– Toivon, että muutkin opiskelijat ymmärtäisivät, että kursseja voi tarvittaessa käydä uudestaan. Matemaattiset taidot eivät palaudu hetkessä, mutta harjoittelemalla nekin oppii, Niina rohkaisee.
Opinto-ohjaus on ilmainen palvelu Taitotalon opiskelijoille
Opinto-ohjauksessa tunnistetaan opiskelijan vahvuudet ja rakennetaan realistinen polku tavoitteeseen. Taitotalon opinto-ohjaaja Miia Arppe painottaa strategista lähestymistapaa omassa ohjauksessaan.
– Niinan kanssa esimerkiksi katsottiin tarkkaan, mitkä kurssit merkonomin opinnoissa ovat tärkeimpiä eli mitkä arvosanat vaikuttavat eniten ammattikorkeaan pääsemiseen, Miia sanoo.
Niina kertoo tapaamisten Miian kanssa olleen tärkeä tuki hänen opiskelussaan.
– Ilman tukea en olisi päässyt tähän pisteeseen. Jokainen tapaaminen antoi uutta motivaatiota ja selkeytti suuntaa, kun päämäärä välillä tuntui kaukaiselta, Niina kertoo.
Miia puolestaan korostaa, että Niinan motivaatio ja määrätietoisuus opiskelijana näkyivät erityisesti siinä, miten hän satsasi YTO-aineisiin ja haki aktiivisesti ohjausta.
Määrätietoisella työskentelyllä ovet korkeakouluun avautuvat myös aikuisena
Taitotalosta korkeakouluun -projektin tavoitteena on madaltaa kynnystä jatkaa ammatillisista opinnoista korkeakouluun. Projektissa korostetaan yksilöllistä ohjausta ja opintojen suunnittelua.
Ammatillisista opinnoista voi jatkaa korkeakouluun todistusvalinnalla, kuten Niina. Sinne voi myös edetä valintakokeiden kautta. Ammatillisten opintojen aikana voi suorittaa myös väyläopintoja, jotka ovat ammattikorkeakoulujen ennalta määrättyjä kursseja ammatillisille tutkinto-opiskelijoille. Suoritettuaan vaaditut väyläopinnot voi hakea AMK-opiskelijaksi erillishaussa.
”Ikinä ei ole liian myöhäistä”
Niinan viesti muille elämänmuutosta tai jatko-opintoja pohtiville on selkeä.
– Ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta. Vaikka taustalla olisi vaikeita kokemuksia tai epävarmuutta, kannattaa tarttua mahdollisuuksiin ja hakea apua. Jokaisella on mahdollisuus kehittyä ja löytää uusi suunta – tärkeäintä on uskaltaa yrittää, hän sanoo.
Hän myös myöntää hämmästyneensä omaa menestystään.
– Mulla oli yläasteella huonot numerot. Siitä jäi mielikuva, etten ole hyvä opiskelija. Oli kiva huomata, että kyllä sieltä voi ponnistaa, Niina lopettaa.
Lue lisää
Taitotalosta korkeakouluun
Merkonomin opinnot
Teksti ja kuvat: Minna Moshnikoff