3.2.2026
Antti Vaalgamaa ehti työskennellä 24 vuotta huoltoteknikkona ja huoltovastaavana eri työnantajilla, viimeiseksi isossa yrityksessä rahapelialalla. Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen hän oli suorittanut kunnossapidon ammattitutkinnon.
Shokista kohti uusia mahdollisuuksia
– Pitkän työuran jälkeen irtisanominen oli aika shokki. En kokenut, että koulutustaustallani ja laitehuollon erityisosaamisellani olisi käyttöä muilla aloilla, Antti kertoo.
Työ huoltoteknikkona oli myös aika rutiininomaista ja jo aiemmin mielessä oli ollut ajatus, että pitäisi keksiä jotain, mikä tarjoaisi enemmän ajatustyötä ja uusia haasteita. Isännöinti ei toisaalta ollut käynyt ensimmäisenä vaihtoehtona mielessä.
– Kun on hyvä työ, jää helposti paikalleen, Antti pohtii.
Muutosturvapalvelu toimi peilinä omille ajatuksille
Irtisanomisen jälkeen Anttia ei innostanut hakea oman alansa paikkoja, vaikka niitä olisi voinut olla tarjolla. Hän olisi halunnut hypätä hetkeksi kunnolla pois oravanpyörästä, mutta huoli henkilökohtaisesta taloudesta ja juoksevista kuluista, kuten asuntolainasta, painoi mieltä. Hän pystyi kuitenkin pitämään kahden kuukauden hengähdystauon.
Antti sai irtisanomisen yhteydessä tiedon Taitotalon muutosturvapalvelusta ja otti pian puhelimitse yhteyttä uravalmentaja Suvi-Maaria Kronholmiin. Ensimmäinen tapaaminen pidettiin Teams-yhteydellä.
Taitotalon muutosturvapalveluun sisältyy aina henkilökohtainen uravalmennus. Palvelu ei ollut Antin odotusten mukaan kaavamainen ja teoreettinen tykitys työnhaun sisältöjä, vaan mukautui hänen tilanteeseensa.
– Muutosturvapalvelu toimi tosi hyvin peilinä omille ajatuksille ja suunnitelmille, mitä toinen ihminen voi nähdä tilanteessa ja avartaa omaa näkemystä, Antti miettii.
– Valmentaja näki tilanteessa myös positiivisia asioita ja auttoi kääntämään heikkoudet plussan puolelle. Esimerkiksi oivalsin, että minulla onkin osaamista ja voin hankkia lisää koulutusta. En osaa vain ”tätä”, vaan ”myös tätä, tätä ja tätä”, Antti ihmettelee.
Uravalmennuksessa Antti ymmärsi omat vahvuutensa ja sai myös ajatuksia, mitä muuta ne voisivat olla. Pian Antin vajavaisuutena pitämänsä asiat olivatkin vahvuuksia.
– Olin pitänyt itseäni ns. normaaliosaajana tietokoneiden kanssa, nyt olenkin työelämässä suorastaan guru, Antti iloitsee kokemuksistaan uudessa isännöintialan työssäoppimispaikassa.
Keskustelut uravalmentajan kanssa auttoivat viemään asioita käytäntöön ja antoivat suunnan, joita kohti lähteä. Antilla oli kiinnostus ja pohja alanvaihtoon, mutta vasta valmennuksen aikana suunnitelma vahvistui: ”Tottakai! Miksen hakisi isännöitsijän koulutukseen?”.
Kannustajien tuki on ratkaisevaa isoissa päätöksissä
Kun päätös alanvaihdosta oli tehty, Antti lähti kartoittamaan kouluttautumisvaihtoehtoja ja oppilaitoksia. Hän oli ensin yhteydessä lähellä kotipaikkakuntaansa sijaitsevaan koulutuksen järjestäjään, mutta otti varmuuden vuoksi vielä yhteyttä Taitotalon isännöintikoulutukseen.
– Heti ensikontakti Taitotalon isännöintialan kouluttaja Jan Hautalaan oli hyvä. Hän osasi ilmaista asiat selkeästi ja loogisesti, niin että sain käsityksen, miten etenen, Antti ei säästele hyvää palautetta.
– Tuli fiilis, ettei hyppy tuntemattomaan olekaan niin suuri.
Vaimo on ollut tärkeä tuki Antille, sillä hän on vaihtanut alaa pari kertaa. Silloin Antti on ollut kannustajan roolissa: ”Totta kai, menet ja sovit sinne täydellisesti!” ja vaimo on päässyt eteenpäin.
– Nyt vaimo sanoi, että voi tulla taloudellisesti rankkoja aikoja, mutta nyt on minun vuoroni, Antti kiteyttää.
Myös Antin Taitotalon muutosturvapalvelusta saama apu on ollut tärkeä kannustin edetä uuteen suuntaan.
– Teamsit uravalmentajan kanssa toivat uskoa siihen, että muutkin ihmiset tekevät uusia siirtoja työuralla, miksen siis minäkin?
Oppimisen iloa työssä ja koulutuksessa
Antti löysi kiinnostavan työssäoppimispaikan kotinsa läheltä jo hyvin pian muutosturvapalvelun alussa. Siksi isännöitsijän ammattitutkinnon opinnot pääsivät nopeasti käyntiin. Opintoihin kuuluu kaksi lähipäivää kuukaudessa Taitotalon Strömberginkujan kampuksella Pitäjänmäellä.
– Parasta ja yllättävintä uusissa opinnoissa on koulutuksen laajuus. Isännöinti yltää moneen suuntaan, asioita pitää ottaa kattavasti huomioon ja työhön kuuluu paljon lainsäädäntöä, Antti sanoo.
Isännöintikoulutuksen opiskelijat tulevat erilaisista taustoista työelämästä ja heillä on pitkä työkokemus taustalla. Ryhmässä syntyy paljon hyvää keskustelua, vaikka tehtävät ovat usein itsenäisiä ja vaativat paljon omaa tekemistä.
– Tietoa vaihdetaan opiskelijoiden WhatsApp-ryhmässä ja kouluttajan kanssa yhteydenpito toimii sähköpostitse tai soittamalla.
Opinnoista suuri osa tapahtuu käytännön työelämässä työssäoppimispaikalla.
– Meillä on mahtava työporukka, minulla on asiantunteva työnohjaaja ja olen päässyt isännöinnin työhön sisälle tosi hyvin. Ei ole tarvinnut heti heittää hanskoja tiskiin, Antti naurahtaa pilke silmäkulmassa.
Työpaikalla on huomattu Antin tietotekninen osaaminen ja sitä arvostetaan.
– Olen tuonut työpaikalle tuoretta ajattelua, miten voimme tehdä jotkut asiat yksinkertaisemmin tai eri tavalla, Antti kuvailee työssäoppimistaan.
Rohkeasti kohti uusia vastuita
Isännöintialalla työvoiman tarve kasvaa eläköitymisten takia, ja siksi työllistymisnäkymien pitäisi olla hyvät.
– Koulutuksen jälkeen ensimmäinen tavoite on työllistyminen alalle. Yhdessä haastattelussa sanoin, että olen sitten tulevaisuudessa vastuuisännöitsijän paikalla, kun hän on myös siirtynyt jonnekin eteenpäin, Antti kertoo suunnitelmistaan.
Antti ei ole sanojensa mukaan katunut alan valintaa tai saanut sen jälkeen muita ideoita.
– Vahvuuteni on varmasti rohkeus. Muutos on vain tehtävä. Olen tosi konkreettinen ja myös turvallisuushakuinen, mutta olen silti uskaltanut ottaa askelia kohti uutta. Minua auttaa myös avoimuus ja se, että pystyn tulemaan kaikkien ihmisten kanssa toimeen.
Antti kiittelee monelta taholta tullutta tukea, jota on saanut muutosprosessin aikana.
– Päätös muutoksesta on kuitenkin aina tehtävä itse ja itsestä se lähtee, ei kukaan tule kotoa hakemaan, Antti kiteyttää.
Lue lisää
Muutosturvapalvelut Taitotalossa
Isännöinnin ammattitutkinto
Teksti: Suvi-Maaria Kronholm
Kuvat: Minna Moshnikoff