Hyppää pääsisältöön
Lähihoitajaopiskelija Anna Joseph - Muutosturva mahdollisti unelmien toteuttamisen

Anna Joseph opiskelee Taitotalossa lähihoitajaksi. Hänen opiskelupaikkansa varmistui uravalmentaja Outi Wolfin ammattitaitoisen työn avulla.

Alun perin Joseph tuli Taitotaloon Wolfin asiakkaaksi muutosturvapalvelun kautta. Muutosturva on työvoimapoliittinen toimintamalli, jonka tavoitteena on nopeuttaa ja helpottaa irtisanotun, lomautetun tai työttömän sijoittumista uuteen työhön. Muutosturva tuli työsopimuslakiin vuonna 2017. Laki velvoittaa työnantajaa tukemaan irtisanotun työntekijän uudelleen työllistymistä yhden kuukauden palkkaa vastaavalla summalla. Josephin kohdalla summa meni henkilökohtaiseen uravalmennukseen ja muutamiin lyhytkoulutuksiin. 

Alanvaihto onnistui muutosturvan ansiosta

42-vuotias Anna Joseph työskenteli 21 vuotta painoalalla saman työnantajan palveluksessa. Koulutukseltaan Joseph on painopinnanvalmistaja. Hänen työtehtävänsä kopiotyöntekijänä olivat monipuolisia.

– Työtehtäviini kuului tulostaminen, kopioiminen, asiakaspalvelu, tilausten pakkaaminen ja autolähettinä toimiminen, Joseph kertoo.

Vuosien saatossa Joseph pohti välillä alan vaihtoa ja painoalan digitalisoitumista. Sisimmässään hän tunsi, että tulevaisuudessa on aika tehdä jotakin muuta. Josephin työnantajan aloittaessa yhteistoimintaneuvottelut Joseph oli jännittynyt ja toiveikas.

Kun yhteistoimintaneuvottelujen toimenpiteet kohdistuivat Josephiin, hän tarttui työnantajan tarjoamaan mahdollisuuteen käyttää muutosturvapalvelua. Näin Taitotalo tuli Josephin elämään.

Oppilaitoksella on uravalmennukseen tarvittava osaaminen

Taitotalo on tarjonnut muutosturvapalvelua vuodesta 2017.

– Aikuiskouluttajana meillä on tosin kokemusta uravalmennuksesta jo ennen muutosturvapalvelun lisäämistä lakiin, kertoo uravalmentaja Outi Wolf.

Josephia Wolf kuvailee helpoksi asiakkaaksi.

– Josephilla oli alusta lähtien selkeät suunnitelmat, ja hän tiesi suurin piirtein, mitä haluaa. Tehtäväkseni jäi avittaa häntä oikean opintopolun löytämisessä, Wolf kertoo.

Uravalmentaja tekee haaveista totta

Muutosturvapalveluiden tarjoajia on moneen lähtöön. Wolfin mukaan Taitotalon vahvuus palveluntarjoajien kirjossa on, että se on oppilaitos.

– Tietysti minulla on sisäpiiritietoa koulutuksistamme, koska minulla on kollegoina melkein 400 koulutusalan ammattilaista, Wolf jatkaa.

Uravalmentajan tehtävä on kartoittaa yhteistyössä asiakkaan kanssa paras mahdollinen ratkaisu. Toisinaan sellainen löytyy Wolfin mukaan talon sisältä, mutta asiakkaita ohjataan paljon myös muiden toimijoiden järjestämiin koulutuksiin.

– Työotteeni lähtee asiakkaan edusta. Työtäni helpottaa toki se, että tarvittaessa voin soittaa asiakkaan toiveiden mukaista koulutusta järjestävälle kollegalleni suoraan ja kysyä, milloin seuraava koulutus alkaa.

Wolfin mielestä uravalmennuksen keskiössä on muutostilanteessa olevan ihmisen saattaminen uuden, mielekkään uran alkuun. Nivelvaiheen tuki on työssä tärkeää. Wolf kehottaa uravalmennukseensa tulevia haaveilemaan isosti. Hänen työtään on sitten auttaa pohtimaan, mitä unelmat voisivat olla käytännössä ja miten niitä kohti voidaan kulkea konkreettisesti.

– Ajattelen, että uravalmentajana tehtäväni on osata ajatella yksi askel asiakasta pidemmälle. Tuon asiakkaalle erilaisia näkökulmia pohdittavaksi, jotta hän saa oman tilanteensa selkiintymään, Wolf kertoo.

Outi Wolf ja Anna Joseph keskustelevat Annan opinnoista.
Outi Wolf ja Anna Joseph keskustelevat Annan opinnoista.

Uravalmentaja kannustaa katsomaan tulevaisuuteen

Anna Joseph on erittäin tyytyväinen Taitotalosta saamaansa muutosturvapalveluun. Hän kertoi uravalmentaja Wolfille haaveilevansa työstä, joka olisi merkityksellistä ja jossa voisi auttaa muita. Joseph mainitsi Wolfille pohtineensa, voisiko hoitoala olla hänelle sopiva. Wolf ryhtyi kartoittamaan mahdollisia lähihoitajaopintoja.

Ammattitaitoinen uravalmentaja tuntee tutkintojen rakenteet. Asiakkaan opinnot nopeutuvat, jos jo uravalmennuksen aikana suorittaa tutkintoon sisältyviä pätevyyksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset kortti- ja pätevyyskoulutukset. Joseph suoritti lähihoitajatutkintoon kuuluvat ensiapukortin ja hygieniapassin uravalmennuksensa aikana.

Toisaalta hyvä uravalmentaja kehottaa asiakkaitaan kokeilemaan asioita, joista he ovat kiinnostuneita. Josephille tämä tarkoitti kurssia, jossa opeteltiin verkkosivujen tekemistä.

Matkalla kohti unelma-ammattia

Onnistuneen muutosturvapalvelun seurauksena Joseph aloitti lähihoitajaopinnot Taitotalossa. Opinnoistaan Joseph on pitänyt kovasti.

– Hoitoala tuntuu mielenkiintoiselta ja omalta alalta, Joseph kertoo.

Lähihoitajaopinnoissa oppii myös itsestään asioita. Josephin mielestä kiinnostavinta opinnoissa on tähän mennessä ollut positiivisen pedagogiikan opintokokonaisuus. Hän oppi sen avulla löytämään myönteiset puolet asioista. Josephin tavoitteena on lähestyä ihmisiä heidän vahvuutensa edellä.

– Aion varmasti hyödyntää oppimaani tulevaisuudessa työelämässä, Joseph lupaa.

Anna Joseph suosittelee Taitotalon muutosturvapalvelua.
Anna Joseph suosittelee Taitotalon muutosturvapalvelua.

Uutta työtä oppimassa

Seuraavaksi Josephin opinnoissa on edessä työharjoittelu. Hän aikoo suorittaa sen Espoon kristillisen koulun aamu- ja iltapäivähoidossa.

– Vaikka harjoitteluun meneminen jännittää hieman, on kivaa ja tärkeää saada käytännön työkokemusta, Joseph pohtii.

Opinnoissaan hän aikoo suuntautua lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalalle. Josephin opinnot kestävät yhteensä noin kaksi vuotta.

Onnellisuus vahvistaa ammatti-identiteettiä

Taitotalon henkilökuntaa Joseph kiittelee vuolaasti. Hoitoalan opettajat ovat ammattitaitoisia ja mukavia. Heidän luentonsa ovat mielenkiintoisia.

– Ilman uravalmentaja Wolfia en olisi tässä, Joseph sanoo.

Josephin tunne siitä, että hän haluaa auttaa ihmisiä työkseen, on vahvistunut. Lähihoitajan ammatti-identiteetti tuntuu hänestä nyt jo luontevalta.

– Se, että uravalmentaja Wolf ohjasi minut kohti unelmieni ammattia, vahvisti haluani tehdä jotakin merkityksellistä, Joseph kertoo.

Muutosturvapalvelun käyttöä pohtiville Josephilla on selkeä viesti:

– Jos tuntuu siltä, että kaipaa muutosta elämään, kannattaa rohkeasti ottaa askel kohti uutta. Kyllä elämä kantaa.

Lue lisää:
Muutosturvapalvelut yrityksille
Muutosturvapalvelut yksityishenkilöille

Taitotalon muutosturvapalvelut on tehokas ja turvallinen valinta

Kysy lisää.

Outi Wessberg
Outi Wolf
uravalmentaja ja kouluttaja
050 352 0618