Vahvista, syvennä ja näytä osaamisesi suorittamalla alan erikoisammattitutkinto! Tutkinnon suoritettuasi osaat vastata kokonaisvaltaisesti kiinteistökohteiden toiminnasta ja kehittämisestä.
Osaat johtaa kiinteistökohteen hallintoa, taloutta sekä teknistä elinkaarta tavoitteellisesti. Osaat myös laatia isännöintikohteelle palvelusuunnitelman ja johtaa palveluverkostoa, viestiä vuorovaikutteisesti sekä tuottaa myönteistä asiakaskokemusta ja lisäarvoa sidosryhmille.
Kenelle tutkinto sopii?
Isännöinnin erikoisammattitutkinto on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet vaativissa isännöinnin tehtävissä. Toimit esimerkiksi Isännöitsijänä, kiinteistöpäällikkönä, kiinteistömanagerina, teknisenä isännöitsijänä tai johto-, asiantuntija- tai kehitystehtävissä. Sinulla on jo usean vuoden kokemus alalta sekä työtehtävät, jotka mahdollistavat tutkinnon suorittamisen.
Koulutukseen osallistumisen edellytyksenä on hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito. Hakijan suomen kielen taitotason tulee olla vähintään C1.1 eurooppalaisen viitekehyksen (CEFR) mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että hakijan tulee pystyä sujuvasti kommunikoimaan sekä kirjallisesti että suullisesti vaativissakin tilanteissa suomen kielellä.
- Koulutus tukee työssä arjen haasteiden ratkaisukykyä
- Suosittelen Taitotalon IEAT koulutusta!
- Voin suositella koulutusta
- Huippu koulutus, hyvin toteutettu
- Koulutus avasi silmät tekemään asioita vielä paremmin
- Valovuoden edellä muita isännöinnin koulutuspaikkoja
Isännöinnin erikoisammattitutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä ja se koostuu kahdesta pakollisesta ja yhdestä valinnaisesta tutkinnon osasta:
Pakolliset osat:
- Asiakaskokemuksen tuottaminen ja palveluverkoston hallinta, 60 osp
- Tavoitteellinen kiinteistöjohtaminen, 60 osp.
Valinnainen osa (valittava yksi):
- Kehittämissuunnitelma isännöinnistä, 60 osp
- Toimiminen isännöitsijänä vaativassa korjaushankkeessa, 60 osp
Tutkintotodistuksen saaminen edellyttää, että osoitat hallitsevasi tutkinnon perusteiden mukaisen ammattitaidon sitä vastaavissa työtehtävissä, joten sinulla tulee olla alan työpaikka.
Tutkinnon suorittaminen
Koulutuksen kesto on noin 1 vuosi. Aiemmin hankkimasi osaaminen vaikuttaa koulutuksen kestoon.
Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena. Se sisältää Teams-luentoja (n. 2 pv/kk) sekä etätyöskentely- ja verkko-oppimisjaksoja (yht. 9,5 pv). Ainoastaan aloituspäivä Taitotalossa. Jos sinulla on jo tutkinnon perusteiden mukainen osaaminen, sinut voidaan ohjata suoraan näyttöihin eli sinun ei tarvitse osallistua teoriaopintoihin.
"Uutta koulutuksessa: hyödynnä modernia teknologiaa – opi dronen käyttö kiinteistöjen tarkastuksissa osana kehittyvää kiinteistöjohtamista."
Kouluttaudut tutkintoon oppisopimuksella, jossa suurimman osan osaamisestasi hankit työpaikalla käytännön työtehtävissä. Oppimista täydennät oppilaitoksen järjestämillä tietopuolisilla opinnoilla.
Ennen koulutuksen aloitusta arvioidaan koulutuksen ja tutkinnon sopivuus sinulle sekä koulutuksen tarve. Suunnitelma tutkinnon suorittamiseksi ja tarvittavan osaamisen hankkimiseksi tehdään yhdessä kanssasi.
Opiskelijamaksu 250 euroa (alv 0 %) 1. erässä, opintojen alettua.
Tutkinnosta on mahdollista suorittaa myös yksittäisiä, osaamistasi täydentäviä osatutkintoja.
Osatutkinnon opiskelijamaksu on 0 euroa (alv 0 %).
Tutkinnon voi suorittaa myös suorin näytöin, eli ilman osallistumista koulutukseen, mikäli osaamisesi on tutkinnon perusteiden edellyttämällä tasolla.
Koulutusmuoto
Koulutus on mahdollista suorittaa oppisopimuskoulutuksena.
Oppisopimus on työelämälähtöinen koulutusmuoto, jossa suurin osa tarvittavasta ammatillisesta osaamisesta hankitaan tekemällä työtä omalla työpaikalla. Oppisopimuskoulutus sisältää työelämässä oppimista omalla työpaikalla, lähiopetusta sekä verkko-opintoja. Oppisopimuskoulutuksen edellytyksenä on, että opiskelijaksi hakeutuvalla on jo valmiiksi sovittuna alalle soveltuva työpaikka, jossa oppisopimuskoulutuksen voi toteuttaa. Lue lisää oppisopimuskoulutuksesta.