Koulutuksessa käsitellään nykyaikaisen verkotetun ajoneuvon oirepohjaista vianetsintää, käytössä olevien yleisimpien väylätekniikoiden erityispiirteitä ja käytännön vianmääritystä. Voit soveltaa oppimaasi raskaaseen kalustoon ja työkoneisiin. Koulutuksessa käydään läpi mm. CAN, LIN, SENT ja Ethernet verkkoja.
Saat A-jarrukorjaamon vastuuhenkilöltä vaadittavat tiedot jarrumitoituksesta ja niiden lainsäädännöstä sekä opit tulkitsemaan sovituslaskemia ja tekemään korjauspäätöksiä niiden perusteella
Koulutuksessa syvennyt käyttöönottotarkastusten perusteisiin ja vaatimuksiin sekä mittausten ja testausten käytännön toimenpiteet sekä pöytäkirjat ja niiden täyttäminen. Lisäksi koulutuksessa painotetaan mittauksiin liittyvää sähkötyöturvallisuutta.
Hallituksen esityksessä eduskunnalle (HE 131/2025 vp) ehdotetaan alkoholilain muuttamista siten, että alkoholijuomien toimitus kotimaan vähittäismyynnistä asiakkaalle olisi mahdollista. Tämä toteutettaisiin ottamalla käyttöön uusi alkoholijuomien toimituslupa, joka tulisi vähittäismyyntiluvan ja anniskeluluvan rinnalle.
Kaikilla alusten lastinkäsittelyn nostolaitteiden tarkastajilla pitää olla Inspecta-henkilösertifioinnin myöntämä henkilösertifikaatti ja NT-numero. Mikäli kuormausnosturin tarkastaja haluaa laajentaa tarkastustoimintaansa alusten lastinkäsittelylaitteiden tarkastamiseen hänen täytyy hankkia lisäpätevyys.
Valmennuksen tavoitteena on tutustua erilaisiin tapoihin edistää vieraskielisten työntekijöiden ammattikielen oppimista työyhteisössä sekä valita niistä omalle työyhteisölle soveltuvia konkreettisia tukimuotoja ja oppijoiden kannustamisen keinoja.
Kielitaito kasvuun – tehokkaampaa työntekoa!Tämä koulutus on suunniteltu kehittämään työntekijöiden alakohtaista suomen kielen taitoa ja vahvistamaan heidän viestintä- ja vuorovaikutusvalmiuksiaan työpaikan arjessa. Koulutuksessa keskitytään ammattisanaston omaksumiseen sekä suullisen ja kirjallisen viestinnän harjoitteluun autenttisten tehtävien ja esimerkkien avulla.
Järjestämme anniskelupassikoulutuksia ja -kokeita yritystoteutuksina Taitotalon tai asiakkaan tiloissa.Koulutuksen kesto ja toteutustapa sovitaan asiakkaan tarpeiden mukaan. Pyydä yrityksellenne tarjous.
Seminaarissa kuulet Suomen parhaiden asiantuntijoiden kokemuksia ASME:n käytöstä painelaitteiden ja putkistojen suunnittelussa, materiaalihankinnoissa, hitsauksessa, tarkastuksissa ja toimituksissa.
Sähkö- tai hybridiajoneuvoihin korjaus- ja huoltotöitä tekevien henkilöiden, sekä työnjohto- ja teknisissä asiantuntijatehtävissä toimivien henkilöiden tulee olla riittävän perehtyneitä sähkön vaaroihin. Tämä koulutus tarjoaa tuohon tarpeeseen autoalalle räätälöidyn SFS 6002 -standardin mukaisen sisällön. Koulutus tulee uusia viiden vuoden välein.
AutoCAD-peruskurssilla opit tehokkaasti ja varmasti oikein CAD-työskentelyn yleiset periaatteet, menetelmät ja käsitteet. Opit AutoCAD-ohjelman tärkeimmät piirto-, muokkaus-, tekstitys-, mitoitus- ja tulostustoiminnot 2D-suunnittelussa. Kurssilla tehdään paljon käytännön harjoituksia.
Koulutuksessa saat perusvalmiudet suoriutua liimalasien vaihtotyöstä. Käytäntöpainotteisessa koulutuspäivässä käydään läpi erilaiset liimalasien irrotusmenetelmät ja tarvittavat työvälineet sekä erilaiset liimausjärjestelmät.
Koulutuksen ja sen yhteydessä olevan tutkinnon suorittamisen jälkeen voit laajentaa autonostimien tarkastusoikeuttasi koskemaan myös perusteellisia määräaikaistarkastuksia (taso 2).
Tutkinnossa selvitetään kirjallisen kokeen ja käytännön testien avulla osallistujan autonostimien tarkastuksiin liittyvät tiedot ja taidot. Tutkinto on pakollinen henkilösertifikaatin saamiseksi.
Ready to boost your hydraulic know-how? Whether you're brushing up on the basics or diving into practical applications, this two-day training event is designed to give you the tools, insights, and confidence to work smarter with hydraulics in real-world industrial settings.
Kouluttaudu betoniterästen hitsauskoordinoijaksi suorittamalla tämä EWF:n erikoiskurssi. Betoniterästen hitsaaminen edellyttää hitsausmenetelmien ja henkilöstön sertifiointia sekä asiantuntevaa koordinointia.
This training will give excellent skills for customer-oriented cleaning work at residential facilities. Participants will learn how to clean effectively, professionally and ergonomically by using work planning and responsible cleaning methods. Request an offer.
Koulutuksessa saat perustaidot kaasuautojen korjaustöiden tekemiseen ja ohjaamiseen. Ymmärrät huollon ja korjauksen vaatimukset tilojen, tarvittavien työkalujen sekä turvavarusteiden kannalta.
Opit erilaisten diesel-ajoneuvojen pakokaasupuhdistusjärjestelmien toiminnan, huollot ja vianetsinnän. Kurssilla käsitellään erilaisia päästöjen puhdistustekniikoita. Koulutuksessa käsitellään erilaisten työkoneiden, trukkien ja kuorma-autojen pakokaasun puhdistusjärjestelmiä. Tutustut erilaisiin testilaitteisiin.
Opit digitaalisen ajopiirturin toiminnat, ohjelmoinnit ja mittaukset. Saat DB-korjaamoluvan edellyttämät tiedot. Koulutus sisältää 1B-, 1C- ja 1Cv2 tyypin digitaaliset ajopiirturit.
Saat hyvät tiedot Knorr-Bremse G2.0...2.2 -järjestelmän rakenteesta, toiminnasta, vianetsinnästä ja testauksesta. PIN-koodin saamista varten tarvitset tämän kurssin.