Monipalveluiden työvoimakoulutuksella voi päästä alle puolessa vuodessa uudelle alalle töihin Opiskelijatarina

Viisi kuukautta kestäneen koulutukseen käytyään Tomi työllistyi aikuisena itselleen täysin uudelle alalle. Tällä periaatteella toimii Taitotalon ja HUSin yhdessä toteuttama rekrytoiva työvoimakoulutus, jonka tarkoituksena on löytää alalle uusia tekijöitä.

6.6.2023

Hyväksy markkinoinnilliset evästeet katsoaksesi tämän videon.

Koulutus on tarkoitettu työttömille työnhakijoille, jollainen Tomikin oli. Korona oli vienyt häneltä työt, ja elämä oli kutistunut omaan kotiin. Hän halusi muutosta ja hakeutui siksi opiskelemaan uutta alaa. Rekrytoivan koulutuksen etuna oli työpaikan saaminen.

Tomi hakeutui monipalvelutyöntekijän koulutukseen. Hän oli joskus aikoinaan lääkärille pääsyä odotellessaan katsellut työntekijöiden toimintaa ja miettinyt, että jotain tuommoista hänkin voisi joskus tehdä.

 

Koulutuksen antia

Opiskelun teoriaosaan sisältyi alaan liittyviä perusasioita, esimerkiksi puhdistusaineiden käyttöä ja työasentoja.

Käytännössä monipalvelutyöntekijän tehtävänkuvaan voi kuulua laitoshuoltajan työtä osastolla, kuten ylläpitosiivousta ja ruokahuoltopalvelua. Lisäksi työhön voi kuulua aula- ja kuljetuspalveluita sekä avustavia ruokapalvelutehtäviä henkilöstöravintoloissa. Tehtävät ovat vaihtelevia ja monipuolisia.

Tomin tämänhetkinen tehtävä palvelutyöntekijänä Uudessa lastensairaalassa vastaa hänen koulutustaan. Heti koulutuksen jälkeen hän työskenteli HUS-yhtymän toisessa toimipisteessä. Silloin hänen työnsä koostuu laitoshuollosta osastolla sekä kuljetuspalveluista, joita ovat esimerkiksi potilaiden kuljetukset ja laboratorionäytteiden vienti.

 

Harjoitteluiden kautta käytännön osaajaksi

Monipalvelutyöntekijän rekrytoivaan työvoimakoulutukseen sisältyi kolme harjoittelujaksoa. Niiden aikana Tomi pääsi hyvin kokeilemaan useita työtehtäviä HUSin eri yksiköissä.

Työpaikoilla Tomia ohjasi oma työpaikkaohjaaja. Töölön sairaalassa Tomia ohjannut Ruth saa erityiskiitoksen hyvästä ohjauksesta.

 

Tutkinto-opiskelussa osaaminen osoitetaan näytöillä

Harjoittelussaan Töölön sairaalassa Tomi pääsi tekemään monipuolisesti alan tehtäviä. Oppimiensa asioiden ansiosta hän pystyi työvoimakoulutuksen ohessa suorittamaan ylimääräisen tutkinnon osan puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnosta antamansa näytön perusteella. Taitotalon kouluttaja ehdotti näytön suorittamista työvoimakoulutuksen ohessa.

– Ajattelin, että miksipä ei, kun kuitenkin osasin jo siihen kuuluvat asiat, Tomi toteaa.

 

Tomin monipuolinen ja vaiheikas työhistoria

Tomi aloitti työelämänsä 14-vuotiaana naapurin sahalla.

– Sitten menin ravintolakouluun ja minusta piti tulla kokki. Ei tullut, vaan nuoruus vei mukanaan, Tomi sanoo.

Tomi kertoo olleensa kuitenkin jonkin aikaa töissä ravintola-alalla. Seuraavaksi hän työskenteli isänsä parkettifirmassa. Parkettityöt kuitenkin loppuivat, kun 1990-luvun lama jyräsi yrityksiä alleen.

Tavattuaan tulevan vaimonsa Tomi työskenteli tämän vanhempien puutarhalla muutaman vuoden. Seuraavassa työpaikassa hän toimi videomonistajana. Elettiin aikaa, kun VHS:iä ostettiin ja katsottiin kotona.

– Sekin loppui sitten, kun DVD:t tulivat. Ja sitten DVD-levytkin lähtivät, Tomi toteaa.

Lyhyen työttömyysjakson jälkeen Tomi osallistui Sibelius-Akatemian musiikkialan yrittäjäkurssille ja perusti sen jälkeen oman musiikkialan yrityksen. Yrittäjänä hän teki muun muassa live- ja studiomiksausta sekä levyntuotantoa. Oma yritys elätti Tomin seitsemisen vuotta. Ala kuitenkin muuttui ja yrittäjyys vaihtui freelancer-töiksi, joita hän tekee edelleen.

Koronan alkaessa Tomi oli töissä tapahtumarannekefirmassa.

– Korona vei kuitenkin tulevat festivaalit ja olin taas työttömänä, Tomi kertoo.

 

Monikulttuurinen työyhteisö

Tomi on ollut nykyisessä työssään nyt pari kuukautta ja alalla reilun vuoden. Palvelutyöntekijän ammatissa häntä on yllättänyt se, miten monikulttuurista väkeä alalla on töissä.

– Se on siis hyvä asia, Tomi tarkentaa.

Tomi kertookin, että työn suola ovat nimenomaan hyvät työkaverit. Palvelutyöntekijän työtä, esimerkiksi ison leikkaussalin siivousta, tehdään usein pareittain tai pienessä ryhmässä, jolloin mukavien työkaverin merkitys korostuu.

 

Tulevaisuuden suunnitelmat

Tomi on mietiskellyt vähän jo tulevaisuuttaan, mutta ei osaa vielä tarkemmin sanoa, mitä hän seuraavaksi tekee. Häntä kiinnostaa täydentää tekemänsä näyttö kokonaiseksi puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnoksi ja oppia alalta lisää. Hän on miettinyt esimiestöitäkin, mutta kertoo ymmärtäneensä, että hänellä on vielä melko paljon opittavaa, ennen kuin voi alkaa ”neuvomaan muita”.

Riippumatta siitä, mihin elämä ja työura HUSissa Tomin vielä kuljettaa, hän pääsi työvoimakoulutuksen kautta töihin ja paransi näin koronan kurjistamaa elämänlaatuansa hurjasti.

 

 

Tutustu monipalvelutyöntekijän rekrytoivaan työvoimakoulutukseen

 

 

 

Teksti ja video: Minna Moshnikoff