Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Taitotalo yhteistyöhön – toisen asteen opiskelijoille väyläopintoja ammattikorkeakouluun Uutinen

Suomen suurin ammatillinen aikuiskouluttaja Taitotalo ja Diakonia-ammattikorkeakoulu solmivat yhteistyösopimuksen. Taitotalon opiskelijoille on tarjolla väyläopintoja, joita suorittamalla he voivat hakea Diakonia-ammattikorkeakouluun.

3.11.2023

Yhteistyö

Opiskelijoiden on mahdollista suorittaa amk-opintoja samanaikaisesti toisen asteen opintojensa kanssa.

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) on valtakunnallinen verkostokorkeakoulu, jonka missio on, että vasta kun maailma on kaikille hyvä, Diakia ei enää tarvita. Diakissa on noin 3 300 opiskelijaa.

– Olemme haluttu ja toivottu opiskelupaikka. Toimintamme tähtää inhimillisempään ja kestävämpään maailmaan, kohtaamme kaikki avoimesti ja rehellisesti, sanoo Diakin koulutusjohtaja-vararehtori Sanna Wesanko.

Diak kouluttaa kansainvälisiä osaajia yhteiskunnan ja kirkon palvelukseen. Diakista valmistuu asiantuntijoita ja ammattilaisia sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Kuluneen vuoden aikana Diak on panostanut ylempien ammattikorkeakoulutukintojen (YAMK) kehittämiseen. Wesanko on iloinen Taitotalon ja Diakin kumppanuudesta.

– On yhteiskunnallisesti merkittävää luoda toisen asteen opiskelijoille näköaloja, etenemispolkuja ja sujuvia siirtymiä koulutuksesta toiseen, Wesanko sanoo.

Kumppanuusoppilaitokset jakavat hyviä ohjauskäytänteitä

AMK-opinnot edellyttävät hyviä opiskelutaitoja, vastuunottoa ja vahvaa motivaatiota opiskeltavalle alalle. Wesangon mukaan opiskelijoiden ohjaus rakentuu väyläopintojen keskeiseksi elementiksi. Kumppanuusoppilaitokset jakavat hyviä ohjauskäytänteitä, joiden avulla opiskelijat menestyvät korkeakouluopinnoissa.

Taitotalossa voi opiskella lähes 90 ammatillista tutkintoa. Ammatillisen aikuiskoulutusalan suurimpana toimijana Taitotalolla on pitkä historia elinkeinoelämän koulutustarpeisiin vastaamisessa. Aikuisopiskelijat ovat valveutuneita, ja kumppanuus Diakin kanssa avaa heille uusia mahdollisuuksia.

– Osa opiskelijoistamme jatkaa heti opintojaan korkeakoulussa, osa on työelämässä jonkin aikaa ja hakeutuu sitten jatko-opintoihin. Olemme saaneet yhteistyöstä jo nyt hyvää palautetta, kertoo Taitotalon rehtori Jarkko Paananen.

Puhujien kuvia

Väyläopintojen ansiosta opiskelijat hakevat korkeakouluun – pystymme vaikuttamaan opiskelijoiden urakehitykseen

Karri Soppi työskentelee opinto-ohjaajana Diakissa. Hän ohjaa sekä avoimen ammattikorkeakoulun että tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoita. Puhuttaessa väyläopinnoista Soppi nostaa esiin kolme asiaa: tutustuminen, innostuminen ja onnistuminen. Väyläopinnot tarjoavat mahdollisuuden nähdä, millaista opiskelu korkeakoulussa on. Ne innostavat hakemaan korkeakouluun ja syventävät kiinnostusta omaa alaa kohtaan. Väyläopinnot ovat myös mahdollisuus tarkastella opiskeltavaa alaa monipuolisemmin, esimerkiksi sote-alan korkeakouluopinnot laajentavat työllistymismahdollisuuksia huomattavasti. Lisäksi väyläopinnot luovat onnistumisen kokemuksia. On opiskelijoita, jotka eivät ole aiemmin hakeneet korkeakouluun, koska he ovat pelänneet, ettei heillä ole riittäviä taitoja.

– Väyläopintojen ansiosta toisen asteen opiskelijat rohkaistuvat hakemaan korkeakouluun, Soppi sanoo.

Miia Arppe toimii Taitotalossa opinto-ohjaajana ja Taitotalosta korkeakouluun -projektin projektipäällikkönä. Hänen vastuullaan ovat opiskelijoiden jatko-opintoihin liittyvä neuvonta ja ohjaus sekä yhteistyösopimukset korkeakoulujen kanssa. Arppelle väyläopinnoilla on henkilökohtainen merkitys. Hän on yhdeltä koulutukseltaan sairaanhoitaja. Aiemmin Arppe koulutti 15 vuotta lähihoitajia. Jo tuolloin Arppe näki jatkokoulutusmahdollisuuksien merkityksen lähihoitajille, jotka halusivat jatkaa opintojaan sairaanhoitajiksi, terveydenhoitajiksi tai kätilöiksi. Diakin väyläopintomalli on Arppen mukaan joustava ja valtakunnallinen. Opiskelijat pääsevät kokeilemaan korkeakouluopintoja opintopiste kerrallaan.

– Terveydenhuoltoalalla on ensiarvoisen tärkeää, että pystymme vaikuttamaan opiskelijoiden urakehitykseen ja tarjoamaan heille jatkokoulutusmahdollisuuksia, Arppe sanoo.

 

Teksti: Johanna Rautio, Taitotalo

Miia Arppe

i Kysy lisää

Miia Arppe

opinto-ohjaaja, Taitotalosta korkeakouluun -projektipäällikkö, kouluttaja
Ota yhteyttä
Miia Arppe

i Kysy lisää

Miia Arppe

opinto-ohjaaja, Taitotalosta korkeakouluun -projektipäällikkö, kouluttaja
Ota yhteyttä