Vartijana työskentely edellyttää vartijan koulutuksen hyväksytysti suorittamista. Koulutus muodostuu kahdesta osasta joista ensimmäinen on väliaikaisen vartijan koulutus. Hyväksytysti suoritetun koulutuksen jälkeen voit hakea poliisilta 4 kuukautta voimassa olevaa väliaikaisen vartijan hyväksyntää.
Taitotalon koulutuksessa saat kattavat perustiedot ja -taidot vartijana työskentelystä sekä yksityistä turvallisuusalaa säätelevästä lainsäädännöstä.
Koulutuksen suoritettuasi voit toimia väliaikaisena vartijana neljän kuukauden ajan ja jatkaa opintojasi varsinaiseen 80 tunnin vartijakoulutukseen.
Kenelle tutkinto sopii?
Koulutus on suunnattu yksityisten yritysten ja julkishallinnon työntekijöille, vartiointityötä tekeville tai alalle aikoville sekä esimerkiksi vastaanotossa tai vahtimestarina toimiville.
Hakijoilta vaaditaan nuhteeton tausta ja vähintään B2.1-tason suomen kielen taito.
Koulutuksessa opit tietoja ja taitoja, joiden avulla työskentely yksityisellä turvallisuusalalla väliaikaisen vartijan tehtävissä on mahdollista. Koulutuksessa tutustut muun muassa yksityiseen turvallisuusalaan toimialana ja vartioimisliiketoimintaan, opit hahmottamaan vartijan tehtäviä sekä kehität osaamistasi turvallisuuslainsäädännöstä.
Koulutus perustuu lakiin (1085/2015) yksityisistä turvallisuuspalveluista.
Sisältö:
- yksityinen turvallisuusala toimialana
- turvallisuuslainsäädäntö
- vartioimisliiketoiminta
- vartijan toiminta
- poliisitoiminta ja siihen liittyvät vartijan tehtävät
- ennaltaehkäisy ja vartijan toiminta poikkeavissa tilanteissa
- työturvallisuus
- hätäensiapu
Koulutuksen lopuksi järjestetään koe, jonka hyväksytysti suorittamalla voi hakea poliisilta väliaikaisen vartijan hyväksyntää ja toimia 4 kuukautta vartiointiliikkeen palveluksessa väliaikaisena vartijana.
Uusintakoe
Jos et läpäise koetta ensimmäisellä kerralla, voit uusia kokeen kerran veloituksetta. Tämän jälkeen sinulla on oikeus uusia koe vielä kaksi kertaa, mutta niistä laskutetaan 50 €/koe. Jos kolmaskaan uusintakoe ei mene läpi, pitää koulutus käydä kokonaan uudelleen.
Tutkinnon suorittaminen
Koulutus kestää 5 päivää (40 h).
Koulutus toteutetaan päiväopetuksena klo 8.00-16.00.
Koulutuksen kaksi viimeistä päivää ovat lähiopetusta Taitotalon tiloissa (Valimotie 8, 00380 Helsinki), muutoin koulutus järjestetään etäopetuksena Teamsilla.
Etäopetukseen osallistuakseen opiskelijalla tulee olla tietotekninen perusosaaminen, internet-yhteys, tietokone + mikrofoni/kamera käytössään.
Läsnäolovaatimus 100%
Koulutus on lakisääteistä ja hyväksytty suoritus edellyttää osallistumista opetukseen. Huomioithan, että jo yhden oppitunnin poissaolo estää koulutuksen hyväksytyn suorittamisen.
Henkilöllisyyden tarkastaminen
Henkilöllisyys tarkastetaan ennen koulutusta erillisessä Teams-tilaisuudessa. Henkilöllisyystodistukseksi hyväksytään vain viralliset henkilöllisyystodistukset (passi ja henkilökortti).
Koulutuksen peruminen
Perumisilmoitus tulee tehdä sähköpostilla koulutussuunnittelijalle: terhi.suokas@taitotalo.fi.
Opiskelijamaksua ei palauteta, jos opiskelija keskeyttää koulutuksen.
Oppilaitoksella on oikeus muuttaa koulutuksen hintaa, sisältöä ja ajankohtaa sekä perua koulutus.
Lukuvuosimaksut EU/ETA-maiden ulkopuolisille kansalaisille
Laki ammatillisesta koulutuksesta määrittää lukuvuosimaksut 1.8.2026 alkaen ammatillisissa tutkinnoissa ja tutkintokoulutuksessa aloittaville EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.
Lukuvuosimaksun suuruus tässä koulutuksessa on 250€. Suomen kielen kielitaitovaatimus on B2.1.
Lisätietoja lukuvuosimaksuista Taitotalon sivuilta ja Opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivuilta.
Koulutusmuoto
Ammatillisen koulutuksen 1.1.2026 rahoituksenmuutoksen vaikutus opiskelijamaksujen perintään:
Ammatillisen koulutuksen rahoitus on muuttunut 1.1.2026 alkaen siten, että valtionosuus henkilöstökoulutuksen osalta poistuu. Tämän seurauksena valtionosuuteen perustuvien koulutusten laskutusta ei voi enää kohdistaa yrityksille, vaan Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistuksen mukaisesti kaikki opiskelijamaksut ohjataan jatkossa opiskelijoille.
Yritykset voivat kuitenkin edelleen korvata työntekijöidensä opiskelijamaksuja. Lisätietoja työnantajan kustantaman koulutuksen verotuksesta löytyy veroviranomaisen sivuilta.