Valtion erityisavustus yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittämiseen ja vahvistamiseen vuodelle 2023

Maahan_muuttaneet_Tuva
Valtion erityisavustus yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittämiseen ja vahvistamiseen vuodelle 2023 edistää TUVA-opiskelijoiden osallisuutta ja hyvinvointia.

Hanke toteutetaan 1.1.-31.12.2023.

Taitotalo on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön Valtion erityisavustus yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittämiseen ja vahvistamiseen vuodelle 2023 -hankkeessa.

Hankkeen tavoitteena on kehittää innovatiivisia, yhteisöllisiä opiskeluhuollon toimintoja opiskelijoita osallistaen. Hankkeen teemat ovat vuorovaikutustaitojen ja mielenterveyden edistäminen, opintojen etenemisen edistäminen, koulutyön ja opintojen järjestäminen hyvinvointia tukevasti, opiskelijoiden osallisuuden vahvistaminen, terveyttä ja hyvinvointia edistävien elintapojen tukeminen ja yhteistoiminta oppilaitoksen ulkopuolelle.

Hankkeen kohderyhmänä ovat Taitotalon tutkintoon valmentavan koulutuksen, eli TUVA-koulutuksen opiskelijat.

Koulutuksen yleisenä tavoitteena on saavuttaa sellaiset opiskeluvalmiudet, joilla opiskelija voi hakeutua lukiokoulutukseen tai ammatilliseen koulutukseen ja suoriutua näistä opinnoista. Hankkeen tavoitteena on edistää sujuvia siirtymiä oppijan opiskelupolulla.

Tämä on kehityshanke, jolla opiskelijoiden osallisuutta opintojen sisällön suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin vahvistetaan.

Hankkeessa tehdään yhteistyötä Eiran aikuislukion ja eri järjestötoimijoiden kanssa.

Lisätietoja hankkeesta antaa projektipäällikkö Suvi Kronholm, suvi.kronholm@taitotalo.fi.