Kumppanuus Taitotalon kanssa parantaa johtamista – ”Kun viisaita päitä yhdistetään, ajatukset kirkastuvat” Taitocase

NW Suomi tarjoaa kaikille esihenkilöilleen mahdollisuuden opiskella Taitotalossa esihenkilötyötä tai johtamista.

24.10.2022

Sari Tanskanen katsoo kameraan ja hymyilee.

Kun NW Suomen henkilöstökyselyssä johtaminen ja esihenkilötyö saivat kaksi kertaa peräkkäin huonot arvioinnit, konserni päätti suhtautua asiaan vakavasti. NW Suomi tekee henkilöstökyselyn kahden vuoden välein. Vuoden 2019 kyselyn jälkeen johtamiseen panostettiin erilaisilla lyhytkoulutuksilla.

– Se, että vuoden 2021 henkilöstökyselyssä johtaminen ja esihenkilötyö saivat edelleen huonot arvosanat, avasi silmät, sanoo NW Suomen HR-päällikkö Sari Tanskanen.

Tanskanen on työskennellyt NW Suomessa neljä vuotta. Hän kertoo, että henkilöstöasiat ja se, miten NW Suomi huolehtii henkilöstöstään, ovat olleet konsernin strategiassa samalla tavalla määritelty kuin liiketoiminnalliset tavoitteet. Konserni korostaa strategiassaan, että sen tärkein voimavara on taitava ja motivoitunut henkilöstö. Henkilöstökyselyssä kysyttiin henkilöstöltä asteikkoarvioinnin lisäksi vapaita kommentteja. Tanskanen sanoo, että vapaat kommentit auttoivat ymmärtämään tiedonkulun pullonkaulaksi. Sen merkitys toistui työyhteisön toimivuudessa, yhteistyössä, omassa jaksamisessa, johtamisessa ja työturvallisuusasioiden jalkautumisessa. NW Suomi on kyllä välittänyt henkilöstöstään ja johtamiskulttuuristaan, mutta ei ole osannut viestiä sitä oikein.

– Lähiesihenkilön tärkeä tehtävä on toimia tiedonjakajana.

Koulutusyhteistyön tavoitteena esihenkilöiden osaamisen kehittäminen

NW Suomi tarjoaa kattojen, julkisivujen ja pihakansien rakentamisen ja saneerauksen ratkaisuja. Lisäksi sen valikoimaan kuuluvat aurinkosähköjärjestelmät ja vaativat lattiapinnoitukset sekä kattohuoltopalvelut. Konserni haluaa tehdä vedeneristyksestä helppoa. NW Suomi suojaa meille ihmisille tärkeät rakennukset ja työskentelee sen puolesta, että voimme kaikki elää ja työskennellä terveellisessä ja hyvässä sisäilmaympäristössä. NW Suomen muodostavat yhdeksän yhtiötä.

– NW Suomi on laaja kokoelma erilaisia kattamisen ja vedeneristämisen tuotteita ja palveluita, Tanskanen sanoo.

Kun Taitotalon asiakkuuspäällikkö kertoi Tanskaselle Taitotalon tarjoamista koulutuspalveluista, Tanskanen ymmärsi, että NW Suomelle ei riitä tunnin–parin luento esihenkilötyöstä, vaan esihenkilöiden osaamisen tasoa on nostettava laajasti.

– Kumppanuus Taitotalon kanssa sai alkunsa hyödyllisistä ja asiantuntevista keskusteluista Taitotalon asiakkuuspäällikön kanssa. Meillä oli tarve kehittää johtamiskäytäntöjä ja antaa esihenkilöille eväitä työhön. Taitotalolla oli tähän sopiva tarjonta.

Kumppanuuteen kuuluu vuosittainen koulutus- ja henkilöstösuunnitelma. Se on kehys henkilöstön ammatilliselle kehittämistyölle NW Suomessa. Suunnitelmassa kuvataan liiketoiminnan ja työn edellyttämiä kehittämistarpeita. Tanskanen ajattelee, että hyvä johtaminen on nopein keino vaikuttaa maantieteellisesti ja ammatillisesti laajaan henkilöstöön. NW Suomen tavoitteena on osallistua Great Place to Work -kyselyyn ja tulla alan parhaaksi työpaikaksi. Konserni sitoutuu henkilöstönkehittämissuunnitelmassaan tarjoamaan jokaiselle työntekijälleen vähintään kaksi koulutuspäivää vuodessa.

– Hyvä työnantajamielikuva vaatii erilaisia toimia ja taitoja kuin aiemmin, Tanskanen sanoo.

NW Suomen työntekijä työvaatteissa ja suojakypärässä.
NW Suomi tarjoaa kaikille esihenkilöilleen mahdollisuuden kouluttautua Taitotalossa.

Koulutuskokonaisuus lähti vauhdilla liikkeelle

Vaikka NW Suomen ja Taitotalon kumppanuus on vasta tuore, Tanskanen ajattelee NW Suomen hyötyneen siitä jo nyt. Taitotalon moniammatillinen koulutustarjonta kattaa kaikki ison konsernin ammattialueet. Toisaalta koulutuksissa on huomioitu henkilöstön yksilölliset tarpeet ilman erillistä hintalappua.

– Yrityksen HR saa sparrailla osaamisen kehittämisen ammattilaisen kanssa, Tanskanen kiittelee.

Koulutuskumppanuus alkoi vauhdilla, sillä NW Suomi päätti tarjota kaikille esihenkilöilleen mahdollisuuden opiskella oppisopimuksella lähiesimiestyön ammattitutkinnon tai johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. Opinnot alkoivat toukokuussa 2022, ja niihin osallistuu 70 NW Suomen esihenkilöä. Koulutukset kestävät syksyyn 2023. Ne etenevät joustavasti kunkin osallistujan aikataulun ja mukaan.

Viimeinen mahdollisuus saada stipendi

Tanskanen kertoo, että tehdyn henkilöstötutkimuksen mukaan henkilöstö koki tärkeäksi yhteisöllisyyden, tasapuolisuuden, toisten arvostuksen ja kunnioituksen. HR-päällikkönä Tanskanen uskoo vilpittömästi ajatukseen, että yhdessä olemme enemmän. Hänen mielestään yksi NW Suomen kilpailuetu voisi tulevaisuudessa olla yhteisen työidentiteetin luominen ja vahvistaminen. Esimerkiksi opintojen suorittamisessa kaikki esihenkilöt ovat samassa veneessä, myös Tanskanen itse ja NW Suomen konsernijohtaja suorittavat johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon.

Sitä, että koulutusrahasto myöntää ammattitutkintostipendin ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon suorittaneelle henkilölle, joka on alle 64-vuotias ja jolla on vähintään viiden vuoden työhistoria, voisi Tanskasen mielestä mainostaa enemmän.

– Täytin juuri 60 vuotta, joten tämä on ihan viimeinen mahdollisuuteni saada stipendi, Tanskanen sanoo.

Nuorille, jotka ovat tulleet NW Suomeen töihin suoraan peruskoulusta, tutkinnon suorittaminen ja noin 400 euron stipendin saaminen ovat isoja asioita. Lisäksi ammatti- ja erikoisammattitutkinnot ovat toisen asteen tutkintoja, ja ne antavat jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Sari Tanskanen katsoo kameraan.
Sari Tanskanen työskentelee NW Suomessa HR-päällikkönä.

Verkostoituminen on osa nykyaikaista koulutusta

Oppisopimus on koulutusmuotona nykyaikainen. Opiskelu tapahtuu oman työn ohessa. NW Suomen esihenkilöt luovat opinnoissaan yhtenäisiä käytänteitä työturvallisuuteen ja esihenkilötyöhön. Opiskeltavia aiheita ovat kunkin opiskelijan valinnan mukaan muun muassa palautteen antaminen, varhaisen tuen -malli, talouden johtaminen, projektien läpivienti, työyhteisön kehittäminen. Taitotalon asiantuntijat osaavat nitoa teorian käytäntöön. Tällöin opiskelu ei ole työstä erillistä, vaan antaa toimintamalleja suoraan esihenkilöiden johtamis- ja esihenkilötyöhön. Monella NW Suomen esihenkilöllä on opiskelusta pitkä aika.

– Oppisopimusopiskelu on ihan erilainen tapa opiskella verrattuna siihen, minkälaista koulu ennen oli.

Tanskasen mielestä Taitotalon järjestämä koulutus on suunniteltu työelämää varten eikä oppilaitos, saati tutkintotodistus edellä. Häntä ilahduttaa myös se, että NW Suomen esihenkilöt pystyvät koulutuspäivien aikana verkostoitumaan toistensa kanssa. NW Suomi toimii 15 paikkakunnalla.

– Hyviä käytänteitä nousee arjesta. Opintojen ansiosta saamme jaettua ne.

”Koulutuksen pitää olla henkilöstön ajan arvoista”

Tanskanen on ollut niin vaikuttunut koulutusyhteistyöstä Taitotalon kanssa, että hän suunnittelee innoissaan esihenkilökoulutuksien jälkeistä aikaa. Kun esihenkilötyön ja johtamisen tasoa on nostettu, NW Suomen henkilöstön koulutustarjontaan tulee myös myynti-, tuote- ja asiakaspalvelukoulutusta sekä hallintotehtäviin suunnattuja koulutuksia. Tanskanen on työskennellyt rakennusalalla henkilöstöhallinnon tehtävissä pitkään. Hän tekee koulutusyhteistyötä suurella sydämellä, ja esihenkilöiden osaamisen tason parantaminen on Tanskaselle kunnia-asia.

– Ennen NW Suomea työskentelin 12 vuotta toisessa kattokonsernissa.

Jotta henkilöstö motivoituu, koulutuksen pitää olla realistista eikä kukkahattutädin hömppää. Tanskanen kertoo oppineensa, että itseään ei kannata tehdä naurettavaksi tarjoamalla huuhaa-koulutuksia. Jos osallistujat eivät koe hyötyvänsä koulutuksesta, he eivät osallistu.

– Koulutuksen pitää olla henkilöstön ajan arvoista, Tanskanen sanoo.

Alan veto- ja pitovoimaa ei paranneta epäuskottavalla hypellä. Rakennusalalle hakeutuu realistisia tekijätyyppejä. He sanoutuvat älyttömyyksistä irti. Tanskasen mielestä hyvä kilpailuetu alalla on esimerkiksi mahdollisuus työskennellä kausiluontoisesti. Työn muuttuessa työnantajien on muututtava mukana. Milleniaaleja ja sitä nuorempia ei välttämättä kiinnosta vakituinen työ. NW Suomi rekrytoisi mielellään esimerkiksi reppureissaajia, koska työ kattoalalla on monin osin kausiluontoista. Keskeistä on miettiä, miten taata se, että erilaiset ihmiset haluaisivat NW Suomelle töihin.

– Uusia työntekemisen muotoja pitää kehittää aktiivisesti, ja tietoisuus niistä pitää saada kaikkien NW Suomen rekrytoivien esihenkilöiden tietoon, Tanskanen sanoo.

Kattotyömaa. Katolle asennetaan kattoelementti.
NW Suomi tarjoaa kattojen, julkisivujen ja pihakansien rakentamisen ja saneerauksen ratkaisuja.

Esihenkilön on nähtävä ihminen kokonaisuutena

Juuri tiedonkulun tärkeys on HR-työssä Tanskasen suosikkiaihe. Hän korostaa sitä, että tiedonkulusta huolehtiminen on esihenkilön tehtävä. NW Suomella kaikki asentajat eivät ole tietoverkon päässä. Kun asentaja lähtee työkohteeseen, esihenkilöt eivät välttämättä näe alaisiaan edes viikoittain. Silti vastuu työsuorituksesta on esihenkilöillä ja työnantajalla.

– Kohtaaminen on tärkeää. Miesvaltaisella alalla esihenkilölle ei soiteta ihan pienestä.

NW Suomen esihenkilöille koulutetaan Taitotalon esihenkilökoulutuksissa aivan uudenlaisia taitoja. Polvi- tai selkävammat näkee silmällä, mutta mielialoja ei pysty arvioimaan silmämääräisesti. Työkyky voi heikentyä tai mennä monesta syystä.

– Varsinkin kotiperäisiin ja vapaa-ajan murheisiin tarttuminen vaatii esihenkilöltä uudenlaisia keinoja. Ihminen on nähtävä kokonaisuutena.

Hyvä johtajuus koostuu perustaidoista

Tanskanen ajattelee, että koulutuskumppanuuteen liittyvä ajatusten vaihto ja yhdessä kehittäminen perustuvat henkilökohtaiseen tuntemiseen ja luottamukseen vastinparin kanssa. Ilman sosiaalista pääomaa ei organisaatioiden välille rakennu aitoa kumppanuutta.

– Olisimme totta kai voineet suunnitella henkilöstön koulutusta ilman Taitotaloa, mutta hyödyimme valtavasti Taitotalon asiantuntijoiden laajasta kokemuksesta johtamisen ja esihenkilötyön kehittämisessä.

NW Suomi kysyi henkilöstöltään ja johtoryhmältään odotuksia johtamiselle. Roolistaan riippumatta ihmiset odottivat johtamiselta samoja asioita: läsnäolo, avoimuus ja tasapuolisuus. Niistä tuli NW Suomen esihenkilötyön kehittämisen tärkeimmät teemat. Ne ovat myös Taitotalon asiantuntijoiden mukaan nykyaikaisen johtamisen kulmakiviä.

– Johtamiselle ja esihenkilötyölle on varattava säännöllisesti aikaa ja ajatusta arjen kiireessä.

Tanskasen mielestä se, mitä koulutusyhteistyöllä on jo tähän mennessä saatu aikaan, on ihmeellistä.

– Kun viisaita päitä pannaan yhteen, omatkin ajatukset kirkastuvat, sanoo Tanskanen ja kertoo odottavansa mielenkiinnolla ensimmäistä opiskelupäivää johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto-opinnoissa.

 

Teksti: Johanna Rautio, Taitotalo
Kuvat: Jessica Johanson, Vinyl Photography & NW Suomi