Marika Eväkoski, eläintenhoidon koulutusasiantuntija

Marika Eväkoski ja koira
Toimin Taitotalossa eläintenhoidon avoimen liiketoiminnan koulutusasiantuntijana. Käytännössä minut tapaa suunnittelemassa eläintenhoidon täydennyskoulutuksia ja seminaareja. Työelämässä saan motivaationi ihmisistä ja erityisesti tapaamisista.

Ensi kosketukseni sain Taitotaloon opiskellessani oppisopimuksella klinikkaeläinhoitajaksi Amiedussa, josta myöhemmin tuli Taitotalo. Valmistuin vuonna 2004 ja siitä asti olen työskennellyt eläinalalla. Ala on antanut monipuolisuudellaan minulle mahdollisuuksia työskennellä erityyppisissä työtehtävissä. Vuosien aikana tutkintoni ja eläinalan työkokemukseni veivät minut työskentelemään asiakkuuksien pariin tuotemyynnin puolelle sekä kokeilemaan henkilöstöhallinnan työsaappaita. Välillä palasin jälleen tekemään klinikkaeläinhoitajan töitä, rakkaudesta lajiin. 

Ammattitutkintojen näyttöjen parissa työskentelystä tuli vuosien aikana erityisen mieluisaa ja pääsin näkemään erilaisia eläinklinikoita laajasti ympäri Suomen. Tämä on auttanut myös ymmärtämään, kuinka monella erilaisella työympäristöllä ja tavalla voidaan päästä hyvään lopputulokseen eläintenhoidon saralla. Tämä polku avasi urani ammatillisen koulutuksen maailmaan. 

Urapolkuni toi minut koulutusmaailmaan kymmenkunta vuotta sitten ja myös opiskelusta työn ohella on tullut lähes tapa. Olen toiminut ensin eläintenhoidon kouluttajana siirtyen siitä koulutusasiantuntijaksi. Ammatillisen opettajan pätevyys sekä Liiketoiminnan AMK tutkinto ovat tukeneet hyvin omaa urapolkua.  Vapaa-ajalla minut puolestaan löytää joko futiskentillä kuskina ja huoltajana tai reppu selässä Euroopasta.

Maailma on mahdollisuuksia täynnä. Olen itse hypännyt uusiin työtehtäviin rohkeasti. Kannustankin myös muita lähtemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Ovien pysyessä auki ja siltojen ehjänä, on paluu takaisin myös mahdollista. 

Työelämässä saan motivaationi ihmisistä ja erityisesti tapaamisista. Asiakkaat ovat kaiken työskentelyni keskipisteessä ja olen saanut useammasta asiakkaasta ja opiskelijasta myös elinikäisiä ystäviä. Nautin saadessani nähdä innostusta oppimiseen ja osaamiseen ja on mahtavaa päästä suunnittelemaan yhdessä tulevaisuutta. 
Haluamme kollegoideni kanssa olla aktiivisesti mukana Eläinalan yritysten osaamisen kehittämisessä jatkossakin. Jos yrityksellänne on tarvetta henkilökunnan osaamisen vahvistamiseen tai ajatuksia liiketoiminnan kehittämiseen yhteistyössä, mietitään yhdessä sopivia ratkaisuja. 

Odotan innolla yhteistyötä!

Marika