Hyppää pääsisältöön
Heidi_Riihimäki_pääkuva

Heidi Riihimäki (33) osallistui Taitotalon, Vepsäläisen ja ELY-keskuksen yhteistyössä järjestämään TäsmäKoulutukseen. Koulutuksen tavoitteena oli lisätä huonekaluliike Vepsäläisen työntekijöiden myynti- ja valmennustaitoja.

Oppilaitoksen ja yrityksen yhdessä suunnittelemaan koulutuskokonaisuuteen kuului kaksi koulutusta. Toinen oli suunniteltu huonekaluliikkeen myyjille ja toinen esimiehille. Riihimäki toimi koulutuksen alkaessa Vaasan Vepsäläisessä sisustusmyyjänä.

– Aloitin osallistumalla myyjäkoulutukseen, mutta hyppäsin nopeasti mukaan esimieskoulutukseen. Se tuntui kiinnostavalta ja omalta jutultani. Olin sitä paitsi toiminut vuodesta 2017 työpaikkani luottamusvaltuutettuna, Riihimäki kertoo.

Esimiehen tehtävä on dialogin luominen

Koulutus korosti valmentavan esimiesotteen tärkeyttä.

– Ylipäätään koulutus oli ammattimainen ja informatiivinen, Riihimäki kuvaa.

Parasta koulutuksessa oli hänen mukaansa Taitotalon kouluttaja Heli Nikunen.

– Erityisesti nautin saamastani henkilökohtaisesta ohjauksesta ja ryhmä-Teams-sparrailut olivat mahtavia, Riihimäki kertoo.

Koulutuksen ja työn yhdistäminen

Koulutus kesti kaikkinensa noin vuoden. Vepsäläisellä Riihimäki on työskennellyt yhdeksän vuotta.

– Aloitin vappuna 2012 sisustusmyyjänä. Vuosien saatossa olen päässyt mukaan myös henkilöstö- ja kehityspuolentehtäviin.

Riihimäen ura- ja opintotausta on monipuolinen. Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen hän opiskeli ammattikoulussa sisustusrakentajaksi. Ennen Vepsäläiselle työllistymistään Riihimäki ehti työskennellä kuusi vuotta ravintola-alalla. Sisustusmyyjän työn ohessa hän opiskeli kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnon.

– Sisustusrakentajan tutkinto sinällään sivuaa nykytyötäni, mutta kaupan alan olen oppinut pääosin töissä.

Vaikutuskeinona kohtaaminen

Riihimäen on vaikea löytää sanoja, jotka kuvailisivat hänen nykyistä työtilannettaan.

– Taitotalon TäsmäKoulutus oli alkusysäys sille, että pääsen etenemään urallani, Riihimäki iloitsee.
Isoin kiitos tästä kuuluu kouluttaja Helille, jonka kanssa Riihimäki kertoo jäsennelleensä ajatuksiaan useita kertoja.

– Sanonta, että joskus riittää, kun yksi oikea ihminen uskoo, pitää kohdallani täysin paikkansa.

Unelmat toteutuvat tekemällä

Koulutuksessa Riihimäki pääsi tekemään Vepsäläisessä valtakunnallisen työnorganisointiin ja ajanhallintaan liittyvän kehitysprojektin.

– Projektini loi konkreettisesti uusia toimintatapoja. Sain siitä älyttömän hyvää palautetta.

Riihimäki on saanut juuri tietää, että hänen kehitysprojektilleen toivotaan jatkoa ja että hänestä tulee henkilöstö- ja asiakaskokemuksen kehittämisen koordinaattori.

– Unelmoin, että työnkuvani kehittyisi juuri tällaiseksi ja että saisin tehdä kehittämishommaa läpi koko ketjun. En voisi olla innostuneempi ja motivoituneempi.

Heidi Riihimäki pitää työssään käytännön tekemisestä
Heidi Riihimäki pitää työssään käytännön tekemisestä.

Itsereflektio tekee menneestä ja tulevasta kiinnostavan

Nuoresta iästään huolimatta Riihimäellä on työelämästä jo 15 vuoden kokemus.

– Ajattelen, että työntekijän velvollisuus on olla aktiivinen. Omaa tekemistä kannattaa aina tarkastella myös kriittisesti. Näin oppii näkemään, mitä voisi tehdä paremmin.

Vepsäläisestä työnantajana Riihimäellä on vain hyvää sanottavaa. Työskentely on helppoa silloin, jos työnantajan arvot allekirjoittaa itse.

– Vepsäläinen haluaa myydä elämänkumppaneita. Seisomme myymiemme tavaroiden takana. Haluamme olla moderneja kestävästi ja ekologisesti.

Tärkeintä on ihmisten yhdistäminen

Riihimäki kertoo tuntevansa melkein kaikki parisataa Vepsäläisellä työskentelevää henkilöä.

– Tunnen ihmiset ketjuohjauksesta myymälähenkilökuntaan. Päämääräni on nimenomaan ihmisten yhdistäminen.

TäsmäKoulutuksella oli myös ryhmäyttävä vaikutus, sillä ennen koronan alkua henkilökunta tapasi toisiaan koulutuksessa.

Heidi Riihimäki näkee yhteisöllisyyden työyhteisön voimavarana
Heidi Riihimäki näkee yhteisöllisyyden työyhteisön voimavarana

Joustava työnantaja lisää työhyvinvointia

Julkisuudessa puhutaan kaupan alan määrä- ja osa-aikaisista työsuhteista ja nollatuntisopimuksista.

– Iloitsen siitä, että työnantajani huomioi työntekijöiden vaihtelevat elämäntilanteet. Vepsäläisellä voi työskennellä sekä osa- että kokoaikaisesti.

Riihimäki kertoo saaneensa paljon työskentelystä Vepsäläisellä.

– Vaasan myymälässä meitä on pieni viisihenkinen huipputiimi. Päämäärämme on ollut koko ajan yhdessä eteenpäin. Ensisijaisesti olemme työkavereita, mutta yhtä lailla voimme mennä vaikka sienimetsään yhdessä.

Ei tarvitse kuin kuunnella

Omiksi vahvuuksikseen Riihimäki nimeää ennakkoluulottomuuden ja kuuntelun.

– Pyrin kuuntelemaan, mitä minulle sanotaan, ja pohdin, mitä se tarkoittaa. Kuuntelemalla saa tosi paljon.

Ennakkoluulottomuus näkyy Riihimäen työotteessa rohkeutena. Kaupan alalla se, että ei esimerkiksi jännitä ottaa ihmisiin yhteyttä, on vahvuus.

– Uskon vastuurooleihin, mutta en hierarkioihin, hän määrittelee.

Riihimäki uskoo, että hierarkioihin perustuvat käytösmallit ja käytänteet pitäisi murtaa.

– Onneksi menemme koko ajan siihen suuntaan, että olemme yhtä. Esimerkiksi luottamusvaltuutetun roolissani vuorovaikutus työnantajan kanssa on ollut koko ajan hyvää ja rakentavaa.

Virheet mahdollistavat kehityksestä iloitsemisen

Kehittämiskohteisiinsa Riihimäki suhtautuu avoimesti.

– Olen työnantajalleni kiitollinen myös siitä, että työilmapiirimme sallii virheet. Jos ei tee mitään, ei mitään satukaan.

Pahimmaksi virheekseen Riihimäki kertoo tilanteen, jossa hän myi asiakkaalle tuotteet vahingossa liian edullisesti.

– Aloittaessani Vepsäläisellä hinnoittelu oli minulle uusi asia, ja myin tuotteet epähuomiossa asiakkaalle väärään hintaan.

Riihimäki muistuttaa, että ihmisluontoon kuuluu se, että olemme itse itsemme pahimpia kriitikkoja.

– Joskus jos tuntuu siltä, että kaikki menee pieleen, yritän asettaa asiat mittakaavoihinsa. Lohduttaudun metsässä kävelyllä ja ajatuksella, että melkein aina seuraava päivä on parempi.

Oppiminen on maukkainta elämän suolaa

Riihimäki tietää elävänsä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

– Armollisin ja kantavin ajatukseni on, että emme ole koskaan valmiita, vaan joka päivä voi oppia uutta. Toiset oppivat nopeammin ja toiset hitaammin, mutta kaikki oppivat.

Oppimisesta Riihimäki kertoo oppineensa toimiessaan sänkyosaston vastaavana, ja koko viime kevään hän käytännössä perehdytti uutta ja vanhaa myymälähenkilöstöä kehitysprojektin puitteissa.

– Kaikkea ei tarvitse muistaa eikä osata itse. Tärkeämpää on tietää, mistä tarvittaessa löytää tietoa.

Sydämessä koti ja digitaalisuus

Kaupan alalla työn digitalisoituminen on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että kaupankäynti ja tilausten käsittely ovat muuttuneet pitkälti sähköisiksi. Tuotevalikoimista ja brändeistä on myös nopeasti tietoa saatavilla.

– Korona sen sijaan ajoi meidät ottamaan uudenlaisen digiloikan. Nyt tavarantoimittajien koulutuksia on pidetty Teamsillä. Ja olemme tavanneet myös asiakkaitamme virtuaalisesti.

Riihimäki on ylpeä siitä, että Vaasan Vepsäläinen on pysynyt koko korona-ajan auki.

– Myynteihinkään korona ei ole hirveästi vaikuttanut. Ehkäpä ihmiset ovat investoineet koteihinsa jopa keskimääräistä enemmän.

Riihimäen mukaan korona on saanut ihmiset sisustusostoksille
Riihimäen mukaan korona on saanut ihmiset sisustusostoksille.

Koulutus tekee osaamisen näkyväksi

Taitotalon koulutuksia Riihimäki suosittelee ihmisille, jotka työn imu on jo vienyt mennessään.

– Työn ohessa opiskelu on hyvä vaihtoehto, jos viihtyy työssään niin hyvin, ettei halua luopua työstään, mutta haluaa kehittää itseään.

Lisäksi Taitotalossa opiskelu osoitti Riihimäelle, että uralla etenemiseen ei tarvita aina korkeakoulututkintoa. Visiolla, osaamisella ja palolla pääsee eteenpäin.

– Työpaikkani arvostaa osaamistani, enkä usko, että koulutustaustani rajoittaisi etenemistäni tästäkään eteenpäin vaan päinvastoin.

Suoritetut tutkinnot eivät määrittele kasvupotentiaalia

Opiskelutaustan liika tuijottaminen johtaa siihen, että saattaa menettää hyvän tekijän. Syyt opiskelemattomuudelle voivat olla moninaisia. Ja kaupan alalla työ opettaa: se alkaa aina samasta, olipa koulutus mikä tahansa.

Mietittäessä millainen ihminen sopii kaupan alalle Riihimäki listaa, että rohkea ja avoin. Lisäksi töitä on pystyttävä tekemään monipuolisesti eikä saa jäädä kiinni vanhoihin rutiineihin.

– Sellainen tyyppi, joka sopeutuu jatkuvaan muutokseen ja kestää keskeytyksiä, Riihimäki jatkaa.

Hänen mukaansa on tärkeää huomioida myös teknologian kehitys. On pystyttävä työskentelemään ajanmukaisilla työvälineillä.

– Toisaalta kaupan alalla on jatkossakin töitä monenlaisille tekijöille. Tarvitaan tyyppejä, jotka janoavat monipuolista työnkuvaa ja yhtä lailla heitä, jotka rakastavat rutiineja.

Työssä jaksaminen vaatii itsestään huolehtimista

Työssä jaksamisesta ja palautumisen merkityksestä puhutaan enenevästi. Riihimäki uskookin, että uuden ajan työelämässä palautumisen merkitys kasvaa entisestään.

– Ihminen tarvitsee vastapainoa työlleen. Itse nollaan jättämällä työasiat töihin ja lenkkeilemällä ison koirani kanssa. Harrastan myös puutarhanhoitoa. Tykkään nähdä, kun asiat kasvavat.

Edessä fantastinen tulevaisuus

Huonekalualan tulevaisuus ei Riihimäkeä huoleta. Hänen mielestään on selvää, että kuluttaminen ei jatku tällaisenaan, vaan se tulee muuttumaan radikaalisti. Vepsäläisen Riihimäki ajattelee olevan suhteessa kilpailijoihin hyvässä asemassa, sillä kalusteiden kestävyyteen panostetaan jo nykyisin.

– Totta kai jokainen alan toimija miettii uusia aluevaltauksia. Second hand -toiminta ja esimerkiksi kalusteiden huoltaminen voisivat olla tulevaisuutta.

Esimerkkinä isot esikuvat

Riihimäki kertoo inspiroituvansa kirjoista.

– Kirjat kehittävät maailmankuvaa. Lukemalla oppii myös ymmärtämään itseään ja omia käyttäytymismallejaan.

Kirjavinkkejä kysyttäessä Riihimäki mainitsee Risto Isomäen teoksen Ruoka, ilmasto ja terveys sekä Helena Telkänrannan Ihminen ja eläin.

– Maailmantilasta kertovien tietokirjojen kautta olen ymmärtänyt, että tasapuolisuus ei tarkoita sitä, että kaikki jaettaisiin tasan vaan että jokainen saa tarpeidensa mukaan.

Kysyttäessä mottoa, jonka Riihimäki kirjoittaisi työhuoneensa seinälle, hän vastaa hetkeäkään epäröimättä:

– Elämä on liian lyhyt murjottamiseen.

 

Kysy lisää.

Heli Nikunen
Heli Nikunen
kouluttaja, certified business coach, liiketoiminta
040 039 6254