”Töitä pitää tehdä niin, että on itsestään ylpeä” Opiskelijatarina

Sivinan ja Taitotalon koulutusyhteistyö kannustaa sivinalaisia opiskelemaan työn ohella. Osaamisen kehittäminen lisää työhyvinvointia. Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö on paras kilpailuetu.

14.8.2023

Artikkelin kansikuva, jossa Sandra Heinaste on kuvan oikeassa laidassa. Kuvassa on sininen tausta ja Sandralla on musta jakku ja punaiset hiukset.

Sandra Heinaste (28) työskentelee Sivinassa palveluesimiehenä. Kolmivuotisen Sivina-uransa aikana hän on opiskellut Taitotalossa jo kaksi ammattitutkintoa. Ensin Sandra opiskeli puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnon ja valmistui toimitilahuoltajaksi. Opiskelu oli Sandran mielestä niin inspiroivaa, että hän halusi ehdottomasti opiskella vielä lisää. Koulutusmyönteinen Sivina tarjoaa henkilöstölleen runsaasti opiskelumahdollisuuksia, ja Sandra ryhtyi opiskelemaan työnsä ohella lähiesimiestyön ammattitutkintoa.

Sivina on vuonna 1997 perustettu kotisiivousta, kotipalvelua ja erilaisia kotiin annettavia hoiva- ja tukipalveluita tarjoava Suomalainen perheyritys. Viime vuosina Sivina on kasvanut sekä lisännyt ja monipuolistanut palvelutarjontaansa. Kasvaminen on vaatinut osaamisen laajentamista. Sivina tekeekin tiivistä koulutusyhteistyötä Taitotalon kanssa. Yhteistyö tukee Sivinaa osaamisen kehittämisessä ja johtamisessa.

– Näytän omalla esimerkilläni, että Sivinassa tuetaan kouluttautumista ja mahdollistetaan erilaisia urapolkuja, Sandra sanoo.

Oman uransa Sivinassa Sandra aloitti palveluohjaajana elokuussa 2020. Ennen vuodenvaihdetta hän teki jo osin esihenkilön tehtäviä. Vuoden 2021 alussa Sandra rupesi johtamaan omaa tiimiä, kun häntä pyydettiin tuuraamaan esihenkilöä. Kesällä 2021 Sandra aloitti virallisesti esihenkilönä. 

– Ensin tiimissäni oli 8 henkilöä, ja nyt heitä on jo 16.

Työtään rakastava puhtausalan ammattilainen

Sandra rakastaa työtään. Hän kertoo löytäneensä itselleen juuri sopivan työpaikan. Sandran mukaan hänen tiiminsä on paras, ja he ovat yhtä isoa perhettä. 

– Tulemme ajoissa töihin, että voimme juoda kahvit rauhassa. Muut sanovat, että kerroksestamme kuuluu aina naurua. Olemme tosi iloisia.

Esihenkilötyössä Sandralle on tärkeää, että tiimissä vallitsee luottamuksen ilmapiiri. Sandra on kunnianhimoinen ja tehokas myymään palveluita. Hän tekee töitä täysillä ja haluaa varmistaa myös sen, että kaikilla on riittävästi töitä.

– Tiimini kasvaa, koska luotamme toisiimme ja autamme toisiamme.

Opinnot mahdollistavat urakehityksen

Sandra tuli Virosta Suomeen 7 vuotta sitten. Hän kertoo, että 4 ensimmäistä vuotta hän puhui lähinnä englantia. Sivinalla on suomenkieliset omistajat ja johtajat, joiden kanssa Sandra alkoi käyttämään aktiivisesti suomen kieltä. Sandra on työurastaan ja koulutuspolustaan ylpeä.

– Vaikka minulla oli puhtausalan työkokemusta ennen kuin tulin Sivinaan, olen oppinut ja kehittänyt työtäni opintojeni aikana paljon.

Kun Sandra valmistui toimitilahuoltajaksi, hän opetti henkilöstölle hyvää työergonomiaa. Lähiesimiestyön ammattitutkinto-opintojen aikana Sandra ryhtyi perehdyttämään uusia esihenkilöitä. Sandran mukaan on tärkeää, että puhtausalalla toimivilla on alan koulutus. Se takaa substanssiosaamisen. Sandran tiimistä valmistui juuri kaksi henkilöä toimitilahuoltajiksi, ja Sandra toimi heidän työpaikkaohjaajanaan.

– Ohjaaminen oli antoisaa, ja oppimista tapahtui molempiin suuntiin. Avoimella ja kehittämismyönteisellä mielellä myös ohjaaja oppii opiskelijoilta.

Työn iloa ja tarinoita

Sandra sanoo, että puhtausalalla parhaimman fiiliksen saa siitä, kun työnsä lopputuloksen näkee heti.

– Kun menee tosi likaiseen kotiin tai tekee raivaussiivouksen, työn jälkeen näkee, miten ison työn on tehnyt.

Sandra korostaa, että kotisiivouksia tehdessä asiakkaiden kanssa keskustelu on tärkeää. Hän on päässyt työssään keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka ovat asuneet ympäri maailmaa, ja esimerkiksi sotaveteraanien kanssa.

  On kiinnostavaa kuulla elämästä, jota ei ole itse elänyt.

Sandra Heinaste istuu työpöytänsä edessä. Hänen edessään on tietokoneen näyttö, jossa on Sivina-tarra ja pöydällä on Sivinan esitteitä. Seinällä on Sivinan saamia erilaisia kunniakirjoja. Sandralla on punaiset hiukset, musta paita ja vaaleanpunainen avainnauha kaulassa.

Sandra Heinaste työskentelee Sivinassa palveluesimiehenä.

”Ihmiset ovat peilikuvia toisilleen, saamme toisista heidän energiansa”

Sandran positiivisuus työelämään kumpuaa hyvistä työkavereista. Hän kertoo, että totta kai hänelläkin on välillä huonoja päiviä, mutta silloin kollegat paikkaavat. Sandran mukaan on tärkeää, että työtä tekee oikeiden ihmisten kanssa. Se vaikuttaa mielialaan ja asenteeseen.

– Ihmiset ovat peilikuvia toisilleen, saamme toisista heidän energiansa.

Sivinan positiivinen organisaatiokulttuuri antaa työhön voimaa. Tällä hetkellä Sandra miettiikin jo, mitä hän opiskelisi seuraavaksi. Omissa opinnoissaan ja koulutusyhteistyössä Taitotalon kanssa Sandra on oppinut, että työelämässä se, että oman osaamisensa saa näyttää lisää motivaatiota ja työhyvinvointia. Tulevaisuudessa hän kannustaa henkilöstöään opiskelemaan matalalla kynnyksellä. Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö on paras kilpailuetu.

– Töitä pitää tehdä niin, että on itsestään ylpeä, Sandra sanoo.

 

Teksti: Johanna Rautio, Taitotalo
Kuvat: Sandra Heinaste, Sivina