Mikä saa minut, suomalaisen tai kansalaisen, toimimaan ekologisesti? Miksi minä teen, niin kuin teen? Blogi

Motivaation merkitys asioiden aikaansaamisessa on huikea. Miten se toimii, miten ihminen saadaan liikkeelle? Esimerkiksi ympäristökasvatuksessa ekologisuustyö alkaa jo lapsuudesta.

11.6.2021

Pirkko-Liisa Backlund blogi

Miten syntyy motiivi toimia kestävästi ja resursseja säästäen?

Kokemuksen tuomaa tunnesidettä ei pidä väheksyä, vaan pikemminkin ymmärtää sen suuri arvo. Ihminen tarvitsee kokemuksia luonnosta, jotta hän voi kokea kiintymystä tai inhoa. Inhoa voi tuntea, esimerkiksi kaatopaikkoja tai kotirannan sinilevälauttaa kohtaan. Ihastusta ja kiintymystä tuo taas kauniissa ja rauhallisessa metsässä vaeltaminen.

Uuden ja ajantasaisen sekä rehellisen tiedon saaminen elinympäristöstä on tärkeää, sillä se auttaa tekemään perusteltuja päätöksiä luonnon puolesta.

Ympäristökasvatus on avain parempaan huomiseen

Ympäristökasvatuksella on päästy hyviin tuloksiin. Sillä voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia kestävän kehityksen ja ympäristöasioiden edistämiseksi. Ympäristökasvatuksen päämääriä ovat kannustaminen toimimaan ympäristön puolesta ja hyväksi, tietoisuuden ja tunnesiteen lisääminen ja vahvistaminen ympäristöön. 

Positiiviset ja hyvät kokemukset luonnosta

Luontokokemukset saavat aikaan arvostusta, joka taas ohjaa toimintaa kestävään suuntaan. Näiden vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että lapset ja nuoret saavat hyviä ja kannustavia kokemuksia luonnosta ja ympäristöstä, sillä ne kantavat pitkälle. 

Ympäristön puolesta toimimiseen kuuluu arkipäiväiset valinnat joka päivä. Ekoarki on jokapäiväistä elämää ympäristövalintojen parissa. 

Elämän eri osa-alueet antavat vaikutusmahdollisuuksia. Kulutustottumukset ja elämäntapojen muuttaminen kestävämpään suuntaa tuo päästövähennystä merkittävästi. Ympäristöönsä kuuluminen tuottaa voimaantumista, ja lisää halua ja kykyjä toimia luonnon puolesta. Hyvä ympäristösuhde on hyvinvoinnin perusta.

Tunnesiteen voima

Kokemuksen tuomaa hyvää ja kaunista sidettä ei todellakaan pidä väheksyä! Anna lapsellesi kauniita muistoja ja elämyksiä luonnosta, kuten Nallet laulussa ”Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt! ”