Keittiömestarista kylmäasentajaksi Opiskelijatarina

27 vuotta elintarvikealalla työskennellyt Jesse Penttinen vaihtoi alaa. Hän kouluttautui kylmäasentajaksi ja perusti oman yrityksen.

15.12.2022

Hyväksy markkinoinnilliset evästeet katsoaksesi tämän videon.

Jessen alanvaihto oli monen tekijän summa. Ohessa neljä tärkeintä syytä hänen alanvaihtoonsa ja talotekniikan perustutkinnon, kylmäasennuksen osaamisalan suorittamiseen. Perustutkinnon aikana hän suoritti yhden osan myös talotekniikan ammattitutkinnosta, lämmityslaiteasennuksen osaamisalalta.

 

1. Vaihtelunhalu

Jesse kaipasi vaihtelua ja halusi vaihtaa laivakeittiöstä maalle. Ravintola-alalla maissa työ ja vapaa-aika eivät kuitenkaan rytmity samoin yhden suhde yhteen kuin merellä. Palkatkaan eivät olleet samaa luokkaa, joten tästä syystä ravintola-ala ei tuntunut enää kiinnostavalle.

2. Lomautus

Koronan takia Jesse joutui lomautetuksi. Valtio tuki lomautettuja sallimalla heille opiskelun ansiosidonnaisella ja tässä Jesse näki tilaisuutensa. Hän haki koulutukseen, koska ajatteli, että jos samalla rahalla voi maata kotona tai opiskella, hän valitsee opiskelun.

3. Ala, jolla saa tehdä käsillä

Jesse valitsi kylmäalan, koska hän on aina ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä ja kädentaidoista. Hän on muun muassa rakentanut itselleen omakotitalon ja valinnut siihen lämmitysmuodoksi ilma-vesilämpöpumpun. Tutustuttuaan lämpöpumppuihin lämmitysmuotona ja tykästyi niiden suomiin mahdollisuuksiin.

4. Aiempi kokemus kylmälaitteista

Keittiössä työskennellessään Jesse on sulattanut ja puhdistanut lukemattomia kylmälaitteita monen monta kertaa. Esimiesroolissa ollessaan hän on myös ohjannut alaisiaan kylmälaitteiden oikeaoppiseen käyttämiseen ja kunnossapitoon. Hänelle on jo ennen opiskelua muodostunut ymmärrys siitä, mitkä puutteet laitteen käytössä ja kunnossapidossa johtavat sen vikaantumiseen. Tätä ymmärrystä hän pääsee hyödyntämään uudessa ammatissaankin, kun laitteen korjaamisen lisäksi on tärkeää löytää myös vikaantumisen juurisyy.

 

Videolla pääset Jessen mukaan asentamaan ilmalämpöpumppua 1950-luvulla rakennetun puutalon remontoituun piharakennukseen. Asennuksen lomassa Jesse kertoo muun muassa tulevaisuuden suunnitelmistaan ja työskentelystä kylmäalalla.

 

Huomionuoli

Lisätietoja perustutkinnosta Jesse Laatikaiselta ja kotisivuiltamme:

Lisätietoja ammattitutkinnosta Tapani Miikkulaiselta ja kotisivuiltamme: