Haluaisitko toimia oppilaan ja oppimisen ohjaajana monipuolisessa eri-ikäisten oppijoiden toimintaympäristössä? Tuntuuko avustaminen luonnolliselta? Haluatko ohjata leikkiä, liikuntaa, kuvataidetta? Koulunkäynnin ohjaajana pääset tekemään tätä kaikkea! Koulutus on suunnattu maahanmuuttajaopiskelijoille.
Kenelle tutkinto sopii?
Kohderyhmä
Koulutus on suunnattu työttömille ja työttömyysuhan alaisille TE-toimiston ja kuntakokeilun asiakkaille, joilla on koulunkäyntiavustajan tai koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan työtä vastaavaa kokemusta tai kiinnostus alalla työskentelyyn. Hakijaksi soveltuvat myös opintonsa keskeyttäneet, jotka haluavat täydentää tutkintoaan.
Kielitasovaatimus: B1.1.
Hakijan tulee olla terveydeltään alalle soveltuva (SORA-lainsäädäntö) ja hänellä tulee olla moitteeton rikosrekisteri.
Koulunkäynnin sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajana osallistut eri-ikäisten ihmisten kasvatuksen ja toimintakyvyn tukemiseen ja ohjaamiseen. Edistät oppimista yhdessä opettajan ja muun opetushenkilöstön kanssa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksessa osaat työskennellä itsenäisesti ja suunnitelmallisesti.
Valmistuttuasi osaat toimia erilaisissa kasvatus-, opetus- ja ohjausalan toimintaympäristöissä (muun muassa esiopetus, perusopetus, iltapäiväkerho, erityisopetus, toinen aste, vapaa-ajantoiminta). Toimit kasvattajana ja ohjaajana työyhteisössä ja edistät yhteisöllisyyttä ja ammatillista vuorovaikutusta. Sinun tulee noudattaa työssäsi eettisiä periaatteita sekä työtä ohjaavia säädöksiä ja asiakirjoja.
Valinnat
Hakuaika 3.10.2024 mennessä. Valinnat koulutukseen tehdään hakemusten, kielitestin ja haastattelujen perusteella, joten täytä hakemuksesi huolella ja kirjoita perustelut koulutukseen hakeutumiselle. Osa hakijoista kutsutaan sähköpostitse suomen kielen testiin ja haastatteluun. Suomen kielen testi järjestetään 21.10.2024 ja haastattelut 22.-24.10.2024 (Taitotalo, Valimotie 8, 00380 Helsinki). Kerro hakemuksessa, jos sinulla on YKI-todistus. Taitotalo voi pyytää sen sinulta, jos etenet valintaprosessissa.
Hakeminen
Hae koulutukseen täyttämällä sähköinen hakemus internet-osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi > Henkilöasiakkaat > Haussa oleva työvoimakoulutus (sanahakuna toimii koulutuksen numero 716645 tai koulutuksen nimi). Mikäli täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, on sinun vahvistettava hakemuksesi TE-toimistossa tai Kuntakokeilussa ennen hakuajan päättymistä. Vaihtoehtoisesti voit jättää hakemuslomakkeen TE-toimistoon tai Kuntakokeiluun. Koulutushakemuksesi käsittelyä voit seurata www.tyomarkkinatori.fi > Oma asiointi > Työvoimakoulutus.
Huomioithan, että koulutushakemus on sitova, eikä sitä voi perua ilman pätevää syytä. Jättämällä koulutushakemuksen sitoudut osallistumaan koulutuksen valintatilaisuuteen ja aloittamaan koulutuksen, mikäli tulet siihen valituksi. Mikäli perut hakemuksen, et osallistu koulutuksen valintatilaisuuteen tai et aloita koulutusta, TE-toimisto/Kuntakokeilu selvittää oikeutesi työttömyysetuuteen (TTL 2 a luku 9 § 7 a-7 b sekä 2 a luku 10 §).
Tuo hakemuksen perustelut-kohdassa selkeästi esille oma työ- ja harjoittelukokemuksesi kasvatus- ja ohjausalalta.
Koulutuksen aikaiset etuudet
Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille TE-toimiston ja Kuntakokeilun asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa. Koulutuksen ajalta voidaan maksaa työttömyysetuutta (mahdollisesti korotettuna) ja kulukorvausta. Tietoa työvoimakoulutuksesta ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saa Koulutusneuvonnasta p. 0295020702 ma-pe klo 9-16.15 tai www.facebook.com/koulutusneuvonta.
Tutkinnon rakenne
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto koostuu 150 osaamispisteestä.
Kaikille pakollinen yhteinen tutkinnon osa, 20 osp
- Ammatillinen toiminta ja työelämäosaaminen kasvatus- ja ohjausalalla
Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisalan pakolliset opinnot, 110 osp
- Oppijan ja oppimisen ohjaus, 40 osp
- Tuen tarpeeseen vastaaminen oppimisen ja ohjauksen ympäristöissä, 40 osp
- Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus, 30 osp TAI Koulunkäynnin ja opiskelun ohjaus ja tuki, 30 osp
Valinnaiset tutkinnon osat, 20 osp
- Kulttuurinen moninaisuus kasvatus- ja ohjaustyössä, 20 osp
- Draamailmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa, 10 osp
- Kuvallisen ilmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa, 10 osp
- Suomen kielen lukemisen ja kirjoittamisen perustaitojen ohjaus, 10 osp
Tutkinnon suorittanut osaa toimia erilaisissa kasvatus-, opetus- ja ohjausalan toimintaympäristöissä. Hän toimii kasvattajana ja ohjaajana työyhteisössään ja edistää yhteisöllisyyttä ja ammatillista vuorovaikutusta.
Tutkintokoulutus
Hakeutumisvaiheessa tutkintoon hakeutujan ammattitaito arvioidaan yksilöllisesti ja arvioinnin pohjalta laaditaan yhdessä hakijan ja työpaikan kanssa suunnitelmat tarvittavan ammattitaidon hankkimiseksi ja tutkinnon suorittamiseksi.
Koulutus toteutetaan lähiopetuksena, verkkokoulutuksena tai näiden yhdistelminä työn ohessa. Opiskelu on yhteistoiminnallista oppimista. Opinnoissa painottuu positiivinen pedagogiikka ja digitaalisuus. Opiskelijan tulee siten suhtautua avoimesti uuden oppimiseen.
Tutkintotodistuksen saaminen edellyttää, että opiskelija osoittaa hallitsevansa tutkinnon perusteiden mukaisen ammattitaidon sitä vastaavissa työtehtävissä. Ammatillisen osaamisen arviointiin osallistuvat työelämän ja oppilaitoksen edustajat sekä opiskelija itse.
Koulutus kestää keskimäärin noin 10 kuukautta. Löydät täältä lisää tietoa tutkintokoulutuksesta.
Osallistumisehdot
- Hakijalla tulee olla riittävä suomenkielen taito, kielitaitovaatimus B1.1.
- Hakijan tulee olla terveydeltään alalle soveltuva ja lisäksi on oltava moitteeton rikosrekisteri. Tutustu SORA-lainsäädäntöön.
- Hakijan tulee osallistua haastatteluun ja tarvittaessa suomen kielen testiin.
- Aiempi kokemus alalta katsotaan eduksi.
- Valmiudet toimia digitaalisessa oppimisympäristössä.
Voit tutustua OKM:n videoihin tästä linkistä. Saat lisätietoa Näytöistä.
Opiskelijamaksu
- työvoimakoulutus on opiskelijalle maksuton
- näin haet ammatilliseen koulutukseen
Opetus
Koulutuspäivät pidetään Helsingin Pitäjänmäen toimipisteessä, Valimotie 8. Lähiopetus tapahtuu pääsääntöisesti klo 9-15 välillä.
Koulutusaika: 11.11.2024-31.12.2025.
Loma-ajat:
Joululoma 27.12.2024-1.1.2025
Kesäloma 1.7.-3.8.2025
Lisätietoja
Koulutuksen sisällöstä ja toteutuksesta lisätietoja antavat kouluttaja Suvi Jokinen, p. 0504758719, suvi.jokinen@taitotalo.fi ja koulutussuunnittelija Sanni Torvinen sanni.torvinen@taitotalo.fi , p. 0505010713.
Tutkinnon suorittaminen
Koulutus kestää keskimäärin noin 10 kuukautta.
Opetus
Koulutuspäivät pidetään Helsingin Pitäjänmäen toimipisteessä, Valimotie 8. Lähiopetus tapahtuu pääsääntöisesti klo 9-15 välillä.
Koulutusmuoto
Opiskelijamaksu
- työvoimakoulutus on opiskelijalle maksuton
- näin haet ammatilliseen koulutukseen