
Kenelle tutkinto sopii?
Tutkinnon suorittaminen
Koulutusmuoto
Yhteistyössä

Inspiroidu
Opiskelijatarina
32-vuotias Franco Qian aloitti tammikuussa 2024 Python-ohjelmoijakoulutuksen Taitotalossa. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet sovellusohjelmoijana työskentelyyn. Koulutuksessa suoritetaan tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon osatutkinto ohjelmointi. Koulutuksen kesto on keskimäärin 7 kuukautta.

Opiskelijatarina
Sanna teki aikoinaan merkittävän uramuutoksen siirtymällä tietotyöstä eläinalalle vuonna 2015. Aiempi ura tuotantoasiantuntijana päättyi työuupumukseen, mikä sai hänet pohtimaan elämänsä suuntaa. – Minun piti miettiä, mitä teen elämässäni seuraavaksi, Sanna kertoo.
Hyväksy markkinoinnilliset evästeet katsoaksesi tämän videon.
Opiskelijatarina
Oppisopimuskoulutus valikoitui opiskelumuodoksi, koska Norma halusi kehittyä työssään ja samalla tuoda myös työpaikalleen uutta tietotaitoa.

Taitocase
Päiväkotiarki on parhaimmillaan täynnä lasten iloa. Touhula-päiväkotien ja Taitotalon yhteistyö on jo kymmenen vuoden ajan rakentanut turvallista ja osaavaa arkea järjestelmällisesti. Taitotalo järjestää Touhulan henkilöstölle koulutusta, vahvistaa henkilöstön osaamista ja tarttuu johdon kehitysideoihin uteliaasti ja ketterästi.

Uutinen
Tasoitetyöntekijät vastaavat seinien ja kattojen tasoittamisesta, jotta ne ovat valmiita maalattaviksi tai muilla tavoin viimeisteltäviksi. Tämä työ on olennainen osa rakennusprosessia, sillä se vaikuttaa merkittävästi lopputuloksen laatuun ja ulkonäköön.
Hyväksy markkinoinnilliset evästeet katsoaksesi tämän videon.
Uutinen
Eläintenhoitajapäivistä on kasvanut 20 vuoden aikana valtakunnallisesti alan ammattilaisten keskuudessa tunnettu ja arvostettu tapahtuma. Muutos vetovastuussa ei vaikuta osallistujiin ja asiakkaisiin päin.

Uutinen
Nykymuodossaan Taitotalo syntyi vuonna 2020, kun pitkät perinteet omaavat koulutusorganisaatiot AEL ja Amiedu yhdistivät voimansa. Vaikka Taitotalo itsessään on vielä nuori, sen taustaorganisaatioiden kautta sillä on kokemusta ammatillisesta koulutuksesta yli 150 vuoden ajalta.

Uutinen
Elämme ajassa, jossa muutos ei ole enää poikkeus – vaan pysyvä osa arkea. Yritysten on ollut pakko oppia elämään epävarmuuden, keskeneräisyyden ja jatkuvan kehityksen maailmassa. Samalla yhä tärkeämmäksi on noussut kysymys, miten ihmiset voivat tässä muutoksessa?

Uutinen
Ensimmäinen tilauskoulutus on englanninkielinen puhtaanapitoalan ammattitutkinto, joka kestää noin vuoden. Tavoitteena on saada vähintään 20 opiskelijaa aloittamaan opinnot tulevana syksynä.

Uutinen
The first on-demand training will be an English language Further Vocational Qualification in Cleaning and Property Services, which will take about a year to complete. The aim is to have at least 20 students starting their studies this autumn.

Taitocase
Espoon Asuntojen tekninen päällikkö Kimmo Heinonen kertoo, että he olivat pilotoineet tahtituotantoa ensimmäisen kerran 111 huoneiston keittiökorjauksissa vuonna 2022. Pilotista tuli asukastyytyväisyyden näkökulmasta sen verran hyviä kokemuksia, että tahtituotantoa haluttiin hyödyntää uudestaan. Tällä kertaa haluttiin kuitenkin ensin panostaa tahtituotannon koulutukseen.

Uutinen
Suomen kilpailukyky ei perustu pelkästään teknologiaan, innovaatioihin tai pääomaan, vaan se perustuu ennen kaikkea osaamiseen ja kykyyn päivittää osaamista nopeasti. Työmarkkinat muuttuvat jatkuvasti. Yritykset etsivät osaajia, samalla moni työntekijä joutuu vaihtamaan alaa kesken työuransa.
