-
Tutkinto on tarkoitettu prosessiteollisuuden tuotantotehtävissä työskenteleville henkilöille ja se suoritetaan oppisopimuksella työn ohessa. Kemianteollisuuden osaamisala soveltuu perinteisen kemianteollisuuden lisäksi esimerkiksi elintarvike- lääke- tai bioteollisuuden tai kemiaa hyödyntävän teknologiateollisuuden parissa työskenteleville.
-
Liiketoiminnan ammattitutkinto taloushallinnon osaamisalalta on lisäkoulutusta alalla jo toimiville. Se pätevöittää sinut talous- ja/tai palkkahallinnon ammattilaiseksi. Koulutuksessa opit hallitsemaan taloushallinnon toimintaprosessit ja keskeiset tehtävät.
-
Y03007100.001
Tailored trainings
Muutosturvapalvelun (outplacement) ensisijaisena tavoitteena on tukea irtisanotun uudelleentyöllistymistä. Muutosturva voi sisältää uravalmennusta sekä ryhmässä että yksilökohtaisesti, sekä työllistymistä edistäviä koulutuksia ja valmennuksia. Muutosturvapalvelut räätälöidään jokaisen yrityksen ja sen henkilöstön tarpeisiin sopivaksi.
-
Tutkinnon suoritettuasi osaat toimia ajoneuvojen huolto-, vianhaku- ja korjaustehtävissä itsenäisesti, ja ottaa työssäsi huomioon ajoneuvoalaa säätelevät lait, asetukset ja määräykset.
-
Talonrakennusalan ammattitutkinnon suorittaneella on talonrakennusalan työtehtävissä vaadittava ammattitaito. Tutkinnon suoritettuasi osaat toimia rakennustyömaalla laadukkaasti huomioiden asiakkaiden vaatimukset ja työmarkkinoiden pelisäännöt. Koulutukseen on jatkuva haku.
-
Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinnon suoritettuasi työskentelet prosessiteollisuuden tuotannossa tuotantoprosessien asiantuntijan, kehittäjän tai tiiminvetäjän tehtävissä omalla vastuualueellasi sekä erilaisissa projekteissa. Osaat myös yritystalouden ja tuloksellisen toiminnan periaatteet.
-
Energia-alan ammattitutkinnon suorittaneella on energia-alan työtehtävissä vaadittu ammattitaito. Tutkinnon suoritettuasi osaat toimia turvallisesti, itsenäisesti ja yhteistyössä energia-alan vaihtelevissa työympäristöissä. Osaat noudattaa määräyksiä, standardeja ja annettuja ohjeita, työelämän toimintatapoja ja työturvallisuusvaatimuksia.
-
Energia-alan ammattitutkinnon suorittaneella on energia-alan työtehtävissä vaadittava ammattitaito. Tutkinnon suoritettuasi osaat toimia turvallisesti, itsenäisesti ja yhteistyössä energia-alan vaihtelevissa työympäristöissä. Osaat noudattaa määräyksiä, standardeja ja annettuja ohjeita, työelämän toimintatapoja ja työturvallisuusvaatimuksia.
-
Voit hakeutua, kun sinulla on alan ammattitutkinto (voimalaitoksen käyttäjä), alikonemestarikoulutus tai alikonemestarinkirja. Lisäksi sinulla on koulutukseen soveltuva työsuhde tai yrittäjyys energia-alalla, jossa työtehtäväsi ovat tuotannossa, käytössä tai kunnossapidossa.
-
Sinustako kaukolämpömestari? Kaukolämpömestari tuntee kaukolämpökeskuksen ja -verkoston sekä asiakaslaitteiden toiminnan ja osaa käyttää, huoltaa ja korjata niitä. Hän tuntee kaukolämpötekniikan määritteet, omaa esimiesvalmiudet ja osaa toimia työyhteisössä.
-
Liiketoiminnan ammattitutkinnon myynnin ja markkinointiviestinnän osa-alueiden opiskelu kehittää osaamistasi esimerkiksi myynnin ja asiakaspalvelun, markkinointiviestinnän toimeksiantojen, asiakaskokemuksen kehittämisen tai digitaalisten myynnin ja markkinointiviestinnän kanavien käytössä.
-
Opiskelijalla tulee olla perustutkinto suoritettuna (tai vastaavat taidot ja työkokemus) ja valmiiksi sovittuna pintakäsittelyalan työpaikka, jossa oppisopimuskoulutus on mahdollista suorittaa. Työsuhteen tulee olla voimassa koko koulutuksen ajan. Pintakäsittelyalan ammattitutkinnon suoritettuasi sinulla on kokeneen ammattihenkilön pätevyys tehdä itsenäisesti rakennusmaalauksia. Osaat tehdä työsi siististi ja laatuvaatimusten mukaan harjaantuneen ammattihenkilön joutuisuudella sekä huolehtia työturvallisuudesta ja ympäristönsuojelusta.
-
Koneasennuksen ja kunnossapidon erikoisammattitutkinnon suoritettuasi voit toimia kone- ja kunnossapitoasennuksien suunnittelu- ja toteutustehtävissä. Voit erikoistua ennakkohuoltoon, kustannuslaskentaan tai sähkö-, automaatio-, pneumatiikka- ja hydrauliikka-asennuksien johtamiseen.
-
Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinnon suoritettuasi osaat työskennellä itsenäisesti erilaisten laitteiden ja järjestelmien kokoonpano-, asennus- ja huoltotöissä. Kunnossapidon osaamisala antaa valmiudet toimia vaativissa teollisuuden kunnossapitotehtävissä.
-
Tutkinnon suoritettuasi voit toimia esimerkiksi prosessinhoitajana, koneenkäyttäjänä tai operaattorina. Osaat valvoa, ohjata ja säätää työalueesi prosesseja. Osaat tehdä kunnonvalvontaa ja varmistaa prosessin häiriöttömän toiminnan. Tunnet yrityksesi prosessin raaka-aineista lopputuotteeksi ja ymmärrät yksittäisten prosessivaiheiden merkityksen.
-
Tutkinnon suoritettuasi osaat toimia työnjohtajana itsenäisesti. Osaat ottaa huomioon kuljetusalaa säätelevät lait, asetukset ja määräykset sekä noudattaa hyvän esimiestyön ja johtamisen periaatteita.
-
119 €
(+ VAT 24%)
147,56 €
(Total incl. VAT)
Opi tämän päivän työelämässä tarvittavia sovelluksia ja ohjelmistoja silloin kun sinulle sopii. Tähän koulutukseen on koottu ajantasaisia, alansa parhaiden kouluttajien vetämiä verkkokursseja ja etäkoulutuksia Office-ohjelmista, Adoben ohjelmista, viestinnän välineistä ja tietoturvasta.
-
Urakatsastus on henkilökohtainen valmennus, jossa voit urasi missä tahansa vaiheessa ammattimaisessa ohjauksessa pohtia osaamistasi, motivaatiotasi ja tavoitteitasi omalla työurallasi.
-
Selvitetään yhdessä, miten pääset toteuttamaan koulutus- tai työllistymissuunnitelmasi. Mikäli sinulla ei vielä ole valmista suunnitelmaa, tehdään sellainen sinulle yhdessä!
-
Kokonaisvaltaista sisälogistiikan kehittämispalvelua yrityksille. Taitotalon asiantuntija auttaa yritystä löytämään sisälogistiikan kehittämiskohteita, joita lähdetään pitkäjänteisesti viemään eteenpäin. Tarkoituksena on parantaa muun muassa yrityksen kilpailukykyä, kustannustehokkuutta ja työturvallisuutta.
-
Koulutus syventää vanhustyön osaamistasi ja lisää ammattitaitoasi toimia vaativissa sosiaali- ja terveysalan tehtävissä sekä edistää syvällisempää ammatin hallintaa ja monialaista osaamista. Tutkinnon suorittaminen antaa valmiudet kehittää vanhustyötä asiantuntijana erilaisissa toimintaympäristöissä yhteistyössä verkoston eri toimijoiden kanssa.
-
Opit huolintaosaamisen kannalta tärkeät asiat: kuljetusmuodon valinnat, bookkauksen, reitityksen sekä tulkitsemaan rahditus- ja tilavuusehtoja. Lisäksi opit tulli- ja vakuutusasiat ja paljon terminologiaa.
-
Opit myyjän ja ostajan kannalta tärkeät asiat Incoterms-toimitustapalausekkeiden oikeasta käytöstä ja valinnoista. Lisäksi käymme läpi yrityksen toimitustapapaletin, jolla on merkitystä vuositasolla. Koulutuksessa saat vahvat eväät kehittää omaa toimitustapalausekekäyttöäsi.
-
Ajoneuvoalan ammattitutkinnon korjaamopalvelun osaamisala antaa sinulle mahdollisuuden hakeutua katsastajakoulutukseen. Katsastusalalla on pulaa osaavista henkilöistä ja ammattitutkinnon suorittaminen antaa mahdollisuuden siirtyä katsastusalan haastavaan ja mielenkiintoiseen työkenttään. Opinnot kestävät työn ohessa noin vuoden.
-
600 €
(+ VAT 24%)
744,00 €
(Total incl. VAT)
Saat koulutuksessa valmiuksia, jotta pystyt palosuojamaalaamaan teräsrakenteita voimassa olevien ohjeiden ja määräysten mukaisesti ja suoriutumaan pätevyystodistuksen edellyttämästä tentistä ja näyttötyöstä. Tentin ja näyttötyön hyväksytysti läpäissyt voi hakea pätevyystodistusta Teräsrakenneyhdistys ry:ltä.
-
Koulutus antaa sinulle valmiudet suorittaa kodinhuoltajan ammattitutkinnon kotisiivouspalvelut-osan. Sinulla tulee olla alan työ- tai työssäoppimispaikka sekä mahdollisuus tehdä tutkinnon osaan liittyviä työtehtäviä. Verkkokoulutus on ohjattua, mutta itsenäistä ajasta ja paikasta riippumatonta. Tutustu ja hae mukaan!
-
Koulutus antaa sinulle valmiudet suorittaa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkinnon osan ylläpitosiivouspalvelut näyttötutkintona. Sinulla tulee olla työ- tai harjoittelupaikka ja mahdollisuus tehdä alan työtehtäviä. Voit suorittaa tutkinnon myös ilman koulutusta, jos sinulla on riittävä osaaminen ja työkokemus. Koulutukseen on jatkuva haku.
-
Koulutuksessa saat keskeiset tiedot trukkityöskentelyyn vaadittavan kokonaisuuden (ajo-ohjeet, tekniikka, ympäristö) hallinnasta sekä opit ymmärtämään trukkityöskentelyyn liittyvät henkilö-, ympäristö- ja tuotevahinkoriskit. Koulutus edistää trukkityöskentelyn turvallisuutta sekä henkilö- että yritystasolla.
-
1175 €
(+ VAT 24%)
1.457,00 €
(Total incl. VAT)
Saat koulutuksessa valmiuksia, jotta pystyt tarkistamaan teräsrakenteiden palosuojaukset voimassa olevien ohjeiden ja määräysten mukaisesti ja suoriutumaan pätevyystodistuksen edellyttämästä tentistä ja näyttötyöstä. Tentin ja näyttötyön hyväksytysti läpäistyäsi voit hakea pätevyystodistusta Teräsrakenneyhdistys ry:ltä.
-
Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto, myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala kehittää osaamistasi myynnin johtamisessa, asiakkuusmarkkinoinnissa ja brändin kehittämisessä. Koulutuksessa opit myös hyödyntämään monipuolisesti digitaalisia kanavia ja kehität projektityöskentelytaitojasi.