Monimuotoisen työyhteisön johtaminen Yrityskohtainen

ihmisiä palaverissa

Pysyäkseen mukana muutoksessa ja varmistaakseen toimintaedellytyksensä on yrityksen johdettava monimuotoisuutta aktiivisesti ja osaavasti, sillä siten saavutetaan monia hyötyä. Väestön ikääntyminen ja kansainvälistyminen vaikuttavat työvoiman saatavuuteen, jolloin monimuotoisuudella luodaan kilpailuetua ja vahvistetaan työnantajamainetta.

Kenelle koulutus sopii?

Yrityksille, jotka haluavat lisätä monimuotoisuusymmärrystä henkilöstönsä parissa.

Ota yhteyttä

Inspiroidu

Blogi
Työnopastaminen vaatii kuitenkin työn substanssiosaamisen lisäksi muun muassa ihmisten erilaisuuden tunnistamista, vuorovaikutusosaamista ja palautteen antamisen taitoa.Kun kysyn koulutustilaisuuksissa ihmisiltä, mitä he muistavat ensimmäisestä työpäivästä, saan usein seuraavanlaisia vastauksia.
Blogi Kari TIllanen
Blogi
Tarve opintokokonaisuudelle nousi esiin, kun haastattelimme Taitotalon esihenkilötutkinnon suorittaneita. Johtamisen TaitoLABin tapaamisten aiheet on suunniteltu kattamaan kirjon ajankohtaisia ja merkityksellisiä aiheita, jotka ovat olennaisia esihenkilötehtävissä toimiville ja johtamistyötä harjoittaville ammattilaisille.
Blogi Kai Tolvanen
Lue lisää artikkeleita