Henkilöstö mukaan muutokseen Kurssi

ihmiset pöydänääressä

Saat yhden päivän mittaisen työpajan aikana selkeän kuvan niistä menetelmistä ja työkaluista, joilla henkilöstö mm. osallistamalla motivoidaan mukaan muutokseen ja sitoutetaan toimimaan muutoksen jälkeen sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Saat valmiudet viedä oppimasi välittömästi omaan, roolisi mukaiseen arkeen.

Koulutuksen sisältö

Valmennuksesta hyötyvät kaikki muutoksissa mukana olevat, mutta erityisen tärkeä se on muutoksista vastuussa oleville, esimerkiksi johdolle, projektipäälliköille, esimiehille ja asiantuntijoille. 

Ohjelmassa 

  • Yksilöt muutoksessa; miten henkilöstö kokee muutokset yksilöinä ja miten meidän on huomioitava se muutoksen läpiviennissä?
  • Valmentava johtajuus; otamme kaikki henkilöstövoimavarat käyttöön. 
  • Osallistaminen muutoksessa. Teemme työtä yhdessä henkilöstön kanssa muutoksen läpiviemiseksi ja tavoitteiden juurtumiseksi. 
  • Motivointi ja sitouttaminen muutoksen aikana ja sen jälkeen. 

Valmennus toteutetaan kaksi kertaa vuodessa. Koulutus voidaan toteuttaa myös yhden yrityksen tai muun organisaation omalle henkilöstölle haluttuna ajankohtana. Kokonaishinta määritellään silloin erikseen.

Kenelle koulutus sopii?

Kaikille organisaation muutoksissa mukana oleville henkilöille, mutta erityisen tärkeä se on muutoksista vastuussa oleville, esimerkiksi johdolle, projektipäälliköille, esimiehille ja asiantuntijoille. 

henkilöstö mukaan muutokseen

Asiantuntijat

Sari Herrala

Sari Herrala

koulutusasiantuntija, johtaminen, lean, laatu ja prosessi
Jouni Simonen

Jouni Simonen

koulutusasiantuntija, johtaminen: muutos- ja osaamisenjohtaminen

Inspiroidu

Blogi
Fasilitoinnin tarkoituksena on auttaa, helpottaa ja tukea työyhteisön toimintaa erilaisissa muutostilanteissa. Se antaa työyhteisölle ja sen jäsenille suuntaa ja energiaa tekemiseen sekä merkitystä työhön. Fasilitointi ei ole pelkästään ryhmätehtävien teettämistä ja niiden läpikäyntiä.
Mikko Gerdt
Blogi
Haetaan uutta suuntaa yrityksen kulttuuriin, syvempää asiakaskeskeisyyttä, ketterämpää innovointia, vahvempaa vastuullisuutta jne. Toisaalta pyritään hienosäätämään ja järkevöittämään olemassa olevia toimintatapoja ja prosesseja.
Mikko Gerdt
Blogi
Sitä hän ei maininnut, että milloin tämä yhteydenotto tapahtuu, tai miten pitkään odotan asennusta. Hän ei todennäköisesti tiennyt, kuinka kauan laitteen asentaminen kestää ja kuinka paljon asennuksia asentajalla on jonossa. 
Blogi Sari Herrala
Lue lisää artikkeleita