Taitotalossa uskotaan ihmiseen Kuntakokeilun keskellä Blogi

Helsingin Sanomissa 11.1.2022 julkaistussa artikkelissa käsiteltiin pääkaupunkiseudun Kuntakokeilua. Meneillään on yksi suurimmista hallinnollisista muutoksista Suomessa yli 40 vuoteen.

19.1.2022

Blogi Puuperä ja Virtanen

Palvelujen siirto TE-hallinnolta kunnille on jo sinänsä ruuhkauttanut asiakaspalvelun. Henkilöstöpula ja korona ovat vielä lisänneet palveluun pääsyn vasteaikaa. Ruuhkaa on lisäksi pahentanut tuhansien työnhakijoiden palvelusuunnitelmien päivittäminen ajan tasalle. Kuntakokeilun asiakkaiden kannalta tämä on tarkoittanut sitä, ettei asiakasohjaus alkaviin koulutuksiin ole toiminut.

Artikkelissa ( Työttömien asiallaHS 11.1.2022 ) sai paljon huomiota asiakasryhmä, jossa työllistyminen alkaa kuntouttavasta toiminnasta tai pajavaiheesta. Taitotalon palvelut ja koulutukset on kohdennettu kuntakokeilun asiakkaille, joista merkittävä osa on ennen koronapandemiaa ollut työsuhteessa ja heillä on takanaan usean vuoden työura. Pandemia on iskenyt kovasti myös alle 30 vuotiaisiin sekä maahanmuuttaja taustaisiin henkilöihin, jotka ovat valmiita ja motivoituneita hankkimaan työpaikan tai sen vaatiman ammattitaidon. On hyvä huomata, että kuntakokeilun asiakkailla on monenlaisia taustoja ja elämäntilanteita.

Olemme Taitotalossa tehneet kuntakokeilukehitystyötä jo kaksi vuotta. Olemme pilotoineet erilaisia palveluja ja tuotteita. Punaisena lankana opiskelupolun läpi kulkee uraohjaus, joka alkaa hakevan toiminnan aikana ja tarvittaessa jatkuu työllistymiseen asti. Julkisessa keskustelussa ja eri osapuolten toiminnassa on saanut liian vähän huomiota, että yritysten tulisi olla mukana aktiivisessa roolissa jo opiskelun aikana. Sen asian hyväksyminen, että oppiminen – myös ammattikielen – jatkuu vielä työsopimuksen solmimisen jälkeenkin, hyödyntää sekä työntekijää että yritystä.

Olemme tarjonneet uraohjaus- ja koulutusneuvontatukea asiakasohjausta tekeville kunnan ohjaajille helpottaaksemme asiakasruuhkaa.

Lue uraohjausta käsittelevä haastattelumme Newspoolista. Newspool on digitaalinen media, joka tarjoaa vaikuttavaa sisältöä Suomen polttavimmista puheenaiheista.