Miten yrityksen arvot saadaan näkyväksi? Blogi

Kun puhutaan organisaation strategisesta johtamisesta, arvot ovat usein yksi peruselementti kokonaisuudessa.

22.1.2021

Blogi Minna Pohjola

Arvojen aisapareina esiintyvät organisaation olemassaolon tarkoitus eli missio sekä tulevaisuuden tavoitetila eli visio.

Arvot ovat periaatteita

Itse määrittelen organisaation arvot periaatteiksi, jotka näkyvät päivittäisessä toiminnassa sekä johtamisessa. Arvot määrittelevät vahvasti organisaatiokulttuuria, ovat sen kivijalkaa. Organisaation arvot ovat olemassa joka tapauksessa, olivatpa ne tiedostettuja tai tiedostamattomia. 

Virallisten arvojen rinnalla organisaatiossa voi elää myös epävirallisempia arvoja. Tässä hektisesti muuttuvassa maailmassa on hyvin ymmärrettävää ja inhimillistä, että ihmiset ja organisaatiot kaipaavat jotakin merkityksellistä työnsä perustaksi. Siinä mielessä arvojen, sekä omien arvojen että organisaation arvojen, pohtiminen onkin mitä ajankohtaisinta juuri nyt.

Taitotalon arvotyöskentely

Pian käynnistämme Taitotalon arvojen määrittelemisen. Prosessi on vahvasti osallistava, sillä haluamme jokaisen henkilöstöön kuuluvan äänen kuuluviin. Arvoilla on aitoa merkitystä vain silloin, kun ne ovat yhdessä määriteltyjä ja jaettuja. Arvojen on tarkoitus ohjata yksittäisten ammattilaisten toimintaa, sekä koko organisaation toimintaa, arkipäivässä ja käytännön valintatilanteissa.

Olemme valinneet arvotyöskentelyyn digitaalisen yhteistyön työkalun, joka avulla voimme hallinnoida ison henkilöstön ajatuksia ja osallistumista ketterästi. Suunnitelma kokonaisuudessaan pitää sisällään vaiheen, jossa ensin itsenäisesti pääsemme määrittelemään, priorisoimaan ja sanoittamaan toivotut arvot.

Toinen työskentelyvaihe on työyhteisöjen keskustelut valittujen arvojen perustella. Keskustelu ryhmissä on elintärkeää, sillä sen avulla luodaan yhteistä ymmärrystä siitä, mitä arvot tarkoittavat juuri meidän työssämme, juuri tämän lähityöyhteisön kesken.

Uskon, että työyhteisön keskustelut kaikkien merkityksellisimmistä asioista rakentavat luottamusta ja psykologista turvallisuutta pääomaksi arjen vaihteleviin tilanteisiin.

Miksi teemme arvotyötä nyt?

Taitotalo aloitti toimintansa 1.1.2020, kun AEL ja Amiedu yhdistyivät. Vuoden aikana olemme Taitotalossa eläneet vahvasti fuusion jälkeistä aikaa. Olemme luoneet strategiaa uudelle Taitotalolle, ammentaen molempien ex-organisaatioiden vahvuustekijöistä – muodostaen niistä uusia, yhteisiä toimintatapoja. Nyt kun Taitotalon strategia on laadittu ja käytännön yhteistyötä jo jonkin aikaa tehty, on erityisen sopiva aika arvotyöskentelylle.

Yrityksen henkilökunta on sen arvot

Odotan jo malttamattomana, mitä tämä mielenkiintoinen arvomatka tuo tullessaan, ja miltä sitten lopulta näyttävät ne Taitotalon yhteiset arvot. Ne arvot, joilla teemme Taitotalosta sen meille parhaan työpaikan sekä asiakkaillemme sen parhaan yhteistyökumppanin osaamisen varmistamiseksi myös tulevaisuudessa.

Lupaan kirjoittaa arvomatkastamme myös lisää!

 

Kirjoittaja on Taitotalon henkilöstöjohtaja. Hän vastaa henkilöstöpalveluista ja niiden kehittämisestä. Rooliin kuuluu myös osaamisen kehittäminen yhteistyössä henkilöstön ja johdon kanssa sekä viestintä. Hänen ajattelutapansa lähtee siitä, että hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö tuottaa parhaan asiakaskokemuksen.