Hyppää pääsisältöön
Jyri Kehysmaa

Jyri Kehusmaalla on syytä hymyyn. Takana on pohjatutkijan RekryKoulutus, kädessä todistus ja uunituore työsopimus.

Vielä puolisen vuotta aiemmin Kehusmaa työskenteli kuljetusalalla. Työuraan on mahtunut jaksoja myös yrittäjänä omassa kuljetusfirmassa sekä raskaskalustopesulassa. Töiden vähentyessä oli kuitenkin pakko miettiä seuraavaa siirtoa.
– Yritin etsiä alaa, jolla olisi työvoimatarvetta ja töitä riittäisi myös tulevaisuudessa. Löysin pohjatutkijan RekryKoulutuksen nettiä selaamalla ja ajattelin, että tässä voisi olla mahdollisuus työllistyä heti koulutuksen jälkeen.

Pohjatutkijan/maaperäkairaajan RekryKoulutus järjestettiin yhteistyössä Taitotalon, pohjatutkimusalan työnantajien ja TE-toimiston kanssa. Kuusi kuukautta kestäneen koulutuksen tavoitteena oli työllistyminen. Koulutus sisälsi muun muassa erilaisia tutkimusmenetelmiä, tietoa koneista ja kalustosta, maalajien tunnistamista ja luokituksia. Lisäksi koulutuksessa suoritettiin työturvallisuus-, ensiapu 1-, rataturva-, tieturva 1- ja tulityökortti. Noin kolmasosa koulutuksesta oli käytännön työharjoittelua.
– Pohjatutkijan työtä olisi todella vaikea tehdä ilman alan koulutusta. Koneita ei opi huoltamaan ja käyttämään kirjoja lukemalla.

Kehusmaa päätti panostaa opiskeluun kaikkensa. Hän imi tietoa ja seurasi harjoittelussa kokeneempien esimerkkiä.
Annoin harjoittelujaksolla kaikkeni. Tiesin, että sen jälkeen on mahdollisuus saada työpaikka. Ja niinhän siinä kävi. Kun viimeinen päivä oli ohi ja todistus kädessä, allekirjoitin työsopimuksen Ramboll Finlandin kanssa. Seuraavalla viikolla alkoi täysipäiväinen työskentely.

Muutaman kuukauden jälkeen Kehusmaa on vakuuttunut, että alanvaihto osui nappiin.
– Olen viihtynyt hyvin. Työ on itsenäistä ulkotyötä, ja saan olla isojen koneiden kanssa tekemisissä. Jokainen päivä on erilainen ja koko ajan tulee vastaan jotain uutta. Paljon on vielä oppimista, kun olen vasta uuden uran alussa. Täytyy vain antaa aikaa omalle kehittymiselle.

Kehusmaa kiittelee mahdollisuutta päästä opiskelemaan ja työllistyä.
– Ramboll on joustava talo ja tosi hyvä työnantaja. En voi kuin kiittää, että sain tämän mahdollisuuden opiskella alalle ja työllistyä.

Maanrakennus- ja rakennusala kiinnostaa Kehusmaata laajemmassakin mittakaavassa.
– Tykkään työskennellä maanrakennusalalla ja raskaan kaluston sekä isojen koneiden kanssa. Jatkossa haluaisin suorittaa tutkinnon, ja saada sitä kautta taas lisää varmuutta ja tietysti todistuksen omasta osaamisesta.

Pohjatutkijan koulutusta Kehusmaa suosittelee kaikille, joita kiinnostaa itsenäinen ja mielenkiintoinen ulkotyö.

Kysy lisää.

Terhi Viik
Terhi Viik
assistentti
020 746 1310