Maailman toiseksi parhaan energiatehokkuusprojektin palkinto Suomeen Uutinen

Vantaan Energian Petri Parviainen sai toisen palkinnon kansainvälisessä energiatehokkuuskisassa.

12.10.2020

Petri Parviainen Vantaan Energialta työmaalla

Vantaan Energian työnsuunnitteluinsinööri Petri Parviainen voitti toisen palkinnon keskisuurten yritysten sarjassa Ateenassa pidetyssä kansainvälisessä European EnergyManagers -konferenssissa.

Tilaisuus järjestettiin koronatilanteen vuoksi virtuaalikonferenssina, mutta tästä huolimatta tilaisuudessa oli 230 osallistujaa 27:stä maasta.

Petri teki voittoisan työnsä Taitotalon Energy Manager -koulutuksen yhteydessä. Työ liittyi kaukolämpöverkon apujäähdyttimen käytön optimointiin. Projektityöllä saavutettiin 360 000 €:n vuotuinen kustannussäästö 50 000 €:n panostuksella. Parhaan projektin palkinto meni tänä vuonna Chileen.

Taitotalo on järjestänyt kansainvälistä Energy Manager -koulutusta jo yli kymmenen vuoden ajan. Projektitöillä on saavutettu yli 11 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästöt. Koulutusta järjestetään 33 maassa, lähes kaikilla mantereilla. Valmistuneita Energy Managereita on jo yli 5 000. Seuraava koulutus käynnistetään vuoden 2021 tammikuussa.

Konferenssi oli osa EU-komission EASMEn rahoittamaa EUREMnext-hanketta, joka on osa pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattua Horisontti 2020 -EU-puiteohjelmaa.

Lisätietoja

kouluttaja Markku Harmaala
044 722 4734, markku.harmaala@taitotalo.fi

 

Funded by the European Union
Eurem logo